Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu -toimintamalli kannustaa ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä
Artikkelin kuva
25.11.2022

Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu -toimintamalli kannustaa ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä

Siun soten ikäihmisten palveluissa otetaan käyttöön Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu -toimintamalli. Malli on kehitetty keväällä 2022 toteutetun kirjekampanjan kokemusten pohjalta. Toimintamallin tavoitteena on kannustaa ikääntyneitä ottamaan yhteyttä, mikäli omassa elämäntilanteessa on huolenaiheita, yksinäisyyttä tai turvattomuuden kokemuksia. Laajemmin tavoitteena on lisätä tietoisuutta ennaltaehkäisyn, ennakoinnin ja välittämisen merkityksestä ikääntyvien kohdalla myös ikääntyneiden kohdalla.

Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu -toimintamallin pohjana on esite, jolla kannustetaan ikääntyviä ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä, mikäli jokin asia huolestuttaa omassa elämässä. Esite voi toimia ikään kuin matalan kynnyksen huoli-ilmoituksena, jonka tekee ikääntynyt itse.

- Esitteen avulla ikäihminen voi pyytää Siun soten yhteydenottoa jutellakseen mieltä askarruttavista asioista. Tavoitteena on, että ongelmiin päästäisiin käsiksi hyvin varhaisessa vaiheessa, ennen kuin ne kasaantuvat suuremmaksi vyyhdiksi. Aiemmin toteuttamamme kirjekampanjan aikana saaduissa yhteydenottopyynnöissä ikäihmiset halusivat jutella muun muassa ikäihmisten palveluista ja yksinäisyyden tunteesta, projektiasiantuntija Tarja Hirvonen kertoo.

Esite voi toimia myös niin kutsuttuna ”turvakorttina”. Vaikka ikääntyneellä ei sillä hetkellä olisikaan huolenaiheita, voi esite luoda turvaa siitä, että keskusteluapua on helposti saatavilla, jos huolia myöhemmin ilmenee.

- Tieto siitä, että esitteen voi aina lähettää ja minuun ollaan yhteydessä, voi luoda turvaa ikäihmiselle. Esite voi toimia myös omaisten apuna ottaa joskus vaikeiltakin tuntuvia asioita, kuten yksinäisyyttä, turvattomuutta tai huolenaiheita, puheeksi läheisen ikäihmisen kanssa, Hirvonen sanoo.

Esitettä voivat hyödyntää niin ammattilaiset kuin läheiset ja ystävätkin puheeksi oton apuvälineenä. Lisäksi esiteessä on Seniorineuvonta Ankkurin yhteystiedot, jonne ikääntynyt voi olla aina yhteydessä matalalla kynnyksellä.

Siun soten työntekijä on yhteydessä esitteen palauttaneeseen henkilöön noin kahden viikon kuluessa. Yhteydenottojen perusteella selvitetään tarkemmin ikäihmisen huolenaihe ja toimitaan yksilöllisen tarpeen mukaisesti.

Esitettä on jaossa Siun soten eri toimipisteissä, kuten esimerkiksi terveysasemilla ja terveyskeskussairaaloissa. Lisäksi esitteitä on lähetetty kuntien asiointipisteisiin, kirjastoihin ja apteekkeihin.

Eri toimijat voivat tulostaa Siun soten nettisivuilla ikäihmisten palveluissa olevaa yksipuolista A4-kokoista esitettä jaettavaksi omissa tilaisuuksissaan. Taitettavaa esitteitä voit tilata Seniorineuvonta Ankkurista sähköpostitse osoitteesta seniorineuvonta.ankkuri@siunsote.fi. Sähköpostissa tulee mainita tilaisuus, jossa esite tulee jaettavaksi, yhteyshenkilö, osoite, johon esitteet lähetetään ja haluttu esitteiden määrä.

Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu -toimintamallia on kehitetty Siun soten Tulevaisuuden sote-keskushankkeessa. Malli pohjautuu IkäArvokas-hankkeen Hoksauta minut -korttikampanjan ideaan.
 

Voit tulostaa Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu -esitteen myös tämän linkin kautta: Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu -esite

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)