Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Hallintosääntöön tuli muutoksia aluevaltuustossa – lisäyksenä turvallisuuteen vaikuttava päätös
Aluevaltuuston kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua, mutta silti päätökset nuijittiin valmiiksi parissa tunnissa. Kuva: Antti Pitkäjärvi/Siun sote
Aluevaltuuston kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua, mutta silti päätökset nuijittiin valmiiksi parissa tunnissa. Kuva: Antti Pitkäjärvi/Siun sote
09.05.2022

Hallintosääntöön tuli muutoksia aluevaltuustossa – lisäyksenä turvallisuuteen vaikuttava päätös

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti maanantaisessa kokouksessaan hyvinvointialueen hallintosäännöstä, joka on hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline. Siinä määritellään muun muassa poliittiset päätöksentekoelimet ja virkamiesorganisaation rakenne.

Aluevaltuusto hyväksyi hallintosääntöön liudan muutoksia. Säännöstä esimerkiksi poistettiin kohta, jonka mukaan yhtiöiden perustaminen kuuluu aluehallituksen tehtäviin. Poiston myötä yhtiöiden perustaminen kuuluu aluevaltuustolle. Osallisuusvaliokuntaan lisättiin kuntien edustus, ja esityslistan ja liitteiden julkaisemista hyvinvointialueen verkkosivuilla päätettiin muuttaa avoimemmaksi.

Kaikkien vaikuttamistoimielinten edustajille myönnettiin puhe- ja läsnäolo-oikeus hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lisäksi tulevaisuuslautakuntaan ja turvallisuuden ja varautumisen lautakuntaan. Puhe- ja läsnäolo-oikeutta päätettiin kuitenkin rajata niissä kohdissa, joissa käsitellään yleisen turvallisuuden kannalta luottamuksellisia ja salassa pidettäviä asioita.

Pelastusjohtaja Markus Viitaniemi taustoitti, että etenkin turvallisuuden ja varautumisen lautakunnassa lisäys hallintosääntöön on tarpeen.

– Tällaisessa kansainvälisessä turvallisuustilanteessa jokaisessa kokouksessa käydään läpi turvallisuuskatsaus ja varautumiseen liittyviä asioita, jotka on pidettävä salassa, hän huomautti.

Valtuutetut hyväksyivät puhe- ja läsnäolo-oikeuden rajauksen yksimielisesti.

– Hienoa, että hallintosääntö saatiin nuijittua. Muutokset olivat täysin perusteltuja, ja pääsemme työhön toden teolla nyt, kun sääntö on päivitetty. Sitä voidaan tarpeen mukaan myös jatkossa päivittää, aluevaltuuston varapuheenjohtajana puhetta johtanut Jertta Harinen (kesk) iloitsi.

Ponsiesitys ryhmärahasta

Kristillisten valtuustoryhmä jätti valtuutettujen ryhmärahasta ponsiesityksen, jonka mukaan tukirahasta päätetään joka vuosi erikseen talousarvion yhteydessä. Vuoden 2022 talousarvio sisältää lähes 250 000 euron ryhmärahan, jota voidaan käyttää valtuustoryhmien sisäisen toiminnan sekä hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseen.

Islab hyvinvointiyhtymän perussopimus nuijittiin hyväksytyksi lyhyin puhein. Jatkossa kolmen hyvinvointialueen laboratoriopalveluita tuottavalle hyvinvointiyhtymälle tulee raportointivelvoite sekä omistajaneuvottelu, jossa jäsenhyvinvointialueet voivat evästää Islabin toimintaa ja suunnittelua. Perussopimuksen on määrä tulla voimaan elokuussa, ja tuotanto ja henkilöstö siirtyvät uuteen organisaatioon 1.1.2023.

Aluevaltuusto myös hyväksyi sopimuksen Pohjois-Karjalan ympäristöterveydenhuollon järjestämisestä.

Perussuomalaisten valtuustoaloitteessa jatkettiin turvallisuuden ja varautumisen teemalla. Aloitteessa toivottiin ruoan valmistuksen pysyvän toistaiseksi entisellään Polkkaan liittyvissä kunnissa varmistamaan ruokahuollon häiriötilanteita. Ruokapalvelujen tuottaminen on suunniteltu annettavan kokonaisuudessaan Polkka Oy:lle. Kunnat eivät enää voi tuottaa suoraan palveluita vuodenvaihteesta alkaen. Polkka Oy on ilmoittanut sen varautumisen ja valmiussuunnittelun olevan ennakoivaa, eikä kuntien tuotantokeittiöiden osalta ole tapahtumassa muutoksia lähivuosina.

Kokouksessa jätettiin kaksi uutta valtuustoaloitetta. Sosiaalidemokraattien aloite käsitteli ensihoidon johtamisjärjestelmän kehittämistä ja vasemmiston aloite riittävien resurssien ja osaamisen varmistamista Ukrainasta sotaa paenneiden auttamiseksi.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)