Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Uutisarkistot: 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Etätoiminnalla tuetaan asiakkaiden vahvuuksia ja omatoimisuutta
Asumisen ohjaaja Tiina Kerkkänen (vas.) ja ohjaaja Airi Hiltunen kannustavat muitakin kokeilemaan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti etätukea.
Asumisen ohjaaja Tiina Kerkkänen (vas.) ja ohjaaja Airi Hiltunen kannustavat muitakin kokeilemaan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti etätukea.
05.01.2021

Etätoiminnalla tuetaan asiakkaiden vahvuuksia ja omatoimisuutta

Juuan tuettu asuminen sai loppuvuodesta sosiaali- ja terveysministeriön sekä ympäristöministeriön myöntämän Asumisen tekoja -kunniamaininnan etätuen kehittämisestä. Juuan tuetun asumisen yksikkö alkoi kehittämään etätukea keväällä 2019 Ihan diginä -hankkeen myötä. Etätuki on toimintaa, millä tuetaan asiakkaan itsenäisempää arkea. Etäohjaaminen on asiakkaan ohjausta, neuvontaa ja tukea niin, ettei olla fyysisesti samassa tilassa, vaan ohjaus tapahtuu älylaitteen välityksellä.

- Etätuki sisältää sen, mitä kukin asiakas arjessaan tarvitsee. Se voi olla tukea ruoanlaitossa, siivouksessa, ostosten suunnittelussa tai keskustelutukea. Matkan varrella olemme huomanneet itsekin, miten monella tavalla voimmekaan tukea etänä asiakkaan arkea, asumisen ohjaaja Tiina Kerkkänen kertoo.

-Lähdimme pienestä liikkeelle ja tämä on vaatinut panostamista ja sitoutumista sekä asiakkailta että ohjaajilta. Olemme harjoitelleet niin yhteyksien muodostamista kuin kuumien peltien käsittelyä. Noin puolen vuoden kuluttua syntyikin jo ensimmäinen ruoka asiakkaan keittiössä etätuen avulla tehtynä. Pian asiakkaalle alkoi kehittyä varmuus siitä, että hän pystyy toimimaan itsenäisesti, ohjaaja Airi Hiltunen jatkaa.

Etätukea on rakennettu asiakaslähtöisesti. Jokaisen asiakkaan kohdalla on mietitty yksilöllisesti, miten etätukea voidaan hyödyntää ja milloin tarvitaan tukikäyntejä. Osa tukikäynneistä on pystytty myös korvaamaan etätuella, mikäli asiakas on itse niin halunnut. Etäyhteys on tuonut lisää mahdollisuuksia tukea perinteisiä toimintamalleja. Merkittävin asia on asiakkailta tullut palaute itsenäisestä onnistumisesta. Tämä on kannustanut asiakkaita itsenäisempään asumiseen ja olemaan aktiivisia toimijoita omassa kodissaan. Asiakkaiden ilo ja onni ovat motivoineet myös kehittämään toimintaa eteenpäin.

Etätuen toteuttamista on helpottanut se, että asiakkaat ovat osallistuneet siihen omilla laitteillaan. Osa asiakkaista oli jo aiemmin oppinut laitteen käytön Ihan diginä -hankkeen digiklubeilla sekä Toimintakeskus Touhulan opastuksessa. Asiakkaat ovat olleet hyvin innostuneita opettelemaan digitaitoja.

- Onnistumisen kokemuksia tulee paljon ja asiakkaiden ilo on kannustanut meitäkin opettelemaan laitteiden käyttöä. Emme ole tietotekniikan asiantuntijoita eikä käytössämme ole hienoja laitteita. Olemme sitkeydellä ja avoimin mielin harjoitelleet etäyhteyden käyttöä ja sen kautta ohjaamista. Opetamme myös yhdessä toinen toistamme. Asiakkaista on kasvanut taitavia digilaitteiden käyttäjiä ja olemme saaneet myös heiltä opastusta, Kerkkänen kuvailee.

- Asiakkaat ovat hyvin ylpeitä uusista taidoistaan ja kertovat eteenpäin onnistumisen kokemuksistaan. Asiakkaista huomaa, kuinka innoissaan he ovat etätuesta, Hiltunen jatkaa.

Juuan tuetun asumisen henkilökunta kannustaa muitakin kokeilemaan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti etätukea. Uusia toimintatapoja kannattaakin lähteä kokeilemaan avoimin mielin.

- Suosittelen antamaan aikaa. Harjoittelemista on niin ohjaajalla kuin myös asiakkaalla. Jokaisen asiakkaan tilanne on erilainen ja etenemisen tulee tapahtua asiakkaan ehdoilla, Hiltunen kuvailee.

- Asiakkaisiin luottaminen on tärkeää. He ovat mielettömän taitavia ja nopeita oppimaan. Tämä antaa paljon enemmän, mitä olisin osannut kuvitellakaan, Kerkkänen jatkaa.

Toimitaan yhdessä etänä

Juuan työ- ja päivätoiminnassa Touhulassa on ahkeroitu etäpäivätoiminnan kehittämisen eteen jo pidempään. Digitaitojen harjoittelu ja digipalvelujen käyttöönotto alkoi jo kaksi vuotta sitten ja koronan myötä keväällä 2020 toiminta siirtyi hetkellisesti kokonaan etätoiminnaksi. Tällä hetkellä toimintaa on jatkettu niin, että etätuokioita on tarjolla halukkaille asiakkaille päivittäin. Etätuokiot ovat olleet muun muassa musiikkituokioita, etälenkkeilyä, jumppaa sekä kahvihetkiä.

- Etätoiminta on osoittautunut niin tärkeäksi, että toimintaa jatketaan. Monelle asiakkaalle voi olla matalampi kynnys osallistua etätoimintaan. Ihaninta on ollut se, kun etätoiminta tuo asiakkaasta niin paljon uusia puolia esiin. Hiljaisestakin ihmisestä voi tulla teknologiavälitteisesti hyvin puhelias, kun saa osallistua omasta kodistaan käsin, työ ja päivätoiminnan ohjaaja Nina Rautiainen kertoo.

Etätoiminta on laajentanut yhteistyötä muiden toimintakeskusten kanssa. Etätoimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä muiden Siun soten toimintakeskusten ja asumisyksikköjen kanssa. Asiakkaat pääsevät myös itse vaikuttamaan etätuokioiden sisältöihin sekä osallistumaan etätuokioiden ohjaukseen.

- Asiakkaat ohjaavat myös itse etätuokioita ja opettavat älylaitteiden käyttöä toisille asiakkaille. Vertaisohjaus on hyvin tärkeää. Meidän ohjaajien tehtävänä on tukea asiakkaita, löytää heidän vahvuutensa sekä kulkea rinnalla, että he pääsevät itse loistamaan, Rautiainen kuvailee.

- Etätoiminnan suuri etu on, että asiakkaat näkevät toisiaan yli kuntarajojen. Asiakkaat pääsevät luomaan uusia ystävyyssuhteita, millä on suuri sosiaalinen merkitys. Ystävien näkeminen tuo paljon iloa asiakkaille, Rautiainen jatkaa.

Etätoiminta on kehittänyt paljon asiakkaiden digitaitoja, mitä he pystyvät hyödyntämään myös vapaa-ajallaan. Etätoiminta parantaa asiakkaan osallisuutta sekä helpottaa yhteydenpitoa. Älylaitteet ovat yksinkertaisia käyttää eikä välttämättä vaadi luku- tai kirjoitustaitoa.

- Tämä on nykyaikaa. Meidän tehtävämme on tukea asiakasta digitaidoissa, jos asiakas niin toivoo, Rautiainen kertoo.

Etätoiminta on mahdollistanut toiminnan monipuolistamisen ja tuokioita pystytään suunnittelemaan nyt aiempaa asiakaslähtöisemmin. Positiivisia kokemuksia syntyy, kun pääsee alkuvaikeuksien yli ja saa laitteet toimimaan sekä pääsee itse työhön kiinni. Jännitys laitteita kohtaan on hävinnyt niin työntekijän kuin asiakkaan näkökulmasta.

- Olen erittäin kiitollinen tuesta ja avusta, mitä olemme saaneet esimiehiltämme. Meitä on kannustettu kokeilemaan uutta ja kehittämään toimintaa. Kannustankin nyt muita reippaasti ja rohkeasti mukaan kokeilemaan. Ei haittaa yhtään, vaikka vähän jännittäisi. Kaikesta selvitään, Rautiainen kannustaa.

Touhulan työntekijä ja asiakas istuvat pöydän ääressä.

Työ- ja päivätoiminnan ohjaaja Nina Rautiainen (vas.) ja Touhulan asiakas Katja Pääkkönen kuvailevat etätoimintaa antoisaksi. "Etätoiminnassa on ollut parasta etätuokioiden pitäminen ja muiden auttaminen", Katja kertoo. Kuvat: Antti Pitkäjärvi.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Viestintäpäällikkö
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkosivut)
Mirja Laukkanen
puh. 013 330 4303
mirja.laukkanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelut)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelut)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija, ma.
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 4526
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme:

Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Lue lokakuun 2020 uutiskirje
Tilaa uutiskirje tästä

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)