Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Autolla duuniin -kampanja mahdollistaa työt kotikunnan ulkopuolella - Kokeilun toivotaan tuovan työntekijöitä etenkin kotihoitoon
Artikkelin kuva
06.05.2022

Autolla duuniin -kampanja mahdollistaa työt kotikunnan ulkopuolella - Kokeilun toivotaan tuovan työntekijöitä etenkin kotihoitoon

Aamulla kello 6 lähihoitaja Tanja Behm käynnistää Siun soten auton ja lähtee matkaan. Matkan varrelta kyytiin hyppäävät myös lähihoitajat Hannele Kukkonen ja Kati Mononen sekä sairaanhoitajaopiskelija Anniina Soininen. Kimppakyyti Nurmeksen kotihoitoon alkaa.

Siun sotessa on kokeillaan parhaillaan Autolla duuniin -kampanjaa. Kokeilussa työntekijät saavat yhteiskäyttöön Siun soten auton, jolla työmatkat kuljetaan. Kampanjalla pyritään saamaan hoitajia etenkin kotihoidon tehtäviin alueille, joissa on kesän ajalle vielä työpaikkoja avoinna.

Kokeilun tavoitteena on lisätä myös työntekijöiden kiinnostusta maakuntakeskuksen ulkopuolella oleviin työmahdollisuuksiin. Kokeilu antaa hyvän mahdollisuuden myös opiskelijoille ja kesätyöntekijöille tutustua eri alueiden työtehtäviin.

- Autolla duuniin -kampanja vaikutti siihen, että päätin hakea kesätöitä Siun sotelta. Tämä kuulosti todella kivalta idealta, kertoo Nurmeksen kotihoidossa kesätöissä oleva Anniina Soininen.

Soininen opiskelee Lappeenrannassa, mutta on kotoisin Joensuusta.

- Minulla on sukulaisia myös Nurmeksessa, joten myös se on tuttu kaupunki. Hain kotihoitoon kesätöihin, koska se oli jo ennestään tuttu yhden työpaikkaharjoittelun kautta. Nurmes paikkana tuntui kivalta uudelta haasteelta, Soininen sanoo.

Työmatkat kuuluvat työpäivään

Autolla duuniin -kampanjassa työpäivä alkaa työmatkan käynnistyessä ja päättyy kotiin palatessa. Näin ollen työmatkat sisältyvät työaikaan.

Esimerkiksi Joensuusta Nurmeksessa töissä käyvien hoitajien työpäivä alkaa kello 6 Joensuusta ja päättyy klo 16 Joensuuhun. Siinä välissä töitä tehdään ikäihmisten palveluissa Nurmeksessa. Työpäivälle kertyy pituutta kymmenen tuntia, minkä vuoksi työviikko on nelipäiväinen.

- Minusta on mukava tehdä pidempää päivää ja sitten saada yksi lisävapaa viikonloppuun, Tanja Behm sanoo.

- Kyllä se ylimääräinen arkivapaa oli tässä yksi iso houkutin, miksi lähdin mukaan, kertoo Kati Mononen.

- Eiköhän sitä tekemistä ylimääräiselle vapaalle kesällä löydä, Behm naurahtaa.

”Vaihtelua normityöhön”

Behm, Kukkonen ja Mononen työskentelevät Siun sotella vakituisena varahenkilöstönä. Muutos Joensuusta Nurmekseen toi mukavaa vaihtelua.

- Esimies kysyi meiltä halukkuutta lähteä tähän mukaan. Tämä kuulosti mukavalta vaihtelulta. Jotain uutta ja vaihtelua normityöhön, Behm sanoo.

- Ilman tällaista kampanjaa ei kyllä tulisi näin pitkän matkan päähän lähdettyä töihin, koska jo polttoainekulut olisivat melkoiset. Tämän kimppakyydin kautta tätä pystyi kokeilemaan, totesivat kaikki kyydissä olleen yksituumaisesti.

Nurmeksessa kaikki kimppakyytiläiset tekevät aamuvuoroa ja työskentelevät pääasiassa kotihoidossa. Yhteisellä autolla ajetaan Nurmekseen, mutta ajot asiakkaiden välillä jokainen ajaa oman aikataulunsa mukaan kotihoidon autoilla. Noin klo 14.30 hoitajat tapaavat jälleen ja lähtevät kotimatkalle Joensuuhun.

- Tämä on nyt toinen työmatkamme ja mukavasti on matkat menneet. Parasta on, kun matkaa ei tarvitse yksin ajaa, Behm sanoo.

Kotihoidon työntekijöiden rekrytointi käynnissä

Siun sote rekrytoi parhaillaan lähihoitajia ja sairaanhoitajia kotihoitoon kesän ajalle. Työtehtäviä on avoinna eniten mm. Joensuun keskustan, Rantakylä-Karsikon, Kiteen ja Nurmeksen kotihoidossa.

- Kotihoidon henkilöstötilanne on haastava. Toivomme, että aktiivinen rekrytointi tuottaa tulosta ja tilanne saadaan kohentumaan erityisesti alueilla, jossa on vielä useampi kesäsijaisuus täyttämättä. Käynnissä olevan kotihoidon kilpailutuksen odotetaan tuovan tilanteeseen myös jonkin verran helpotusta, ikäihmisten palvelujen toimialuejohtaja Eija Rieppo kertoo.

- Lisäksi käytämme luonnollisesti edelleen kotihoidon ja kotihoidon tukipalvelujen palveluseteleitä, unohtamatta teknologian käyttöä, josta hyvänä esimerkkinä lääkejakelijat. Pyrimme siis monin tavoin kotihoidon palveluja varmistamaan, Rieppo jatkaa.

Samalla kotihoidon palveluissa varaudutaan kuitenkin myös siihen, että kesän aikana joitakin muutoksia palveluihin ja aikatauluihin voidaan joutua tekemään.

- Muutokset voivat koskea esimerkiksi siivouksen, pyykkien ja kauppa-asioiden hoitoa. Mikäli muutoksia palveluissa tulee, olemme aina yhteydessä asiakkaaseen ja hänen omaiseensa, Rieppo sanoo.

Autolla duuniin -kampanja on yksi keino, jolla työntekijöiden kiinnostusta pyritään lisäämään. Kampanja jatkuu syyskuun loppuun. Tällä hetkellä kimppakyyti on käytössä Joensuun ja Nurmeksen välillä. Kysynnän myötä kyytejä on kuitenkin mahdollista myös lisätä.

- Pyrimme edelleen tarjoamaan mahdollisuuden kimppakyydeistä kiinnostuneille.  Esimerkiksi Heinävedelle, Kiteelle, Liperiin ja Rääkkylään olisi hyvin mahdollisuuksia vielä, jos kiinnostusta löytyy. Kannattaa lähteä kokeilemaan, mikäli yhtään kiinnostaa, rekrytointisuunnittelija Laura Naumanen kannustaa.

 

Siun sotessa on haettavana useita lähihoitajan ja sairaanhoitajan tehtäviä ikäihmisten palveluissa, kaikki avoimet tehtävät löydät osoitteesta https://www.siunsote.fi/avoimet-tyopaikat

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)