Ajankohtaista 2022
Ajankohtaista sivun pääkuva
Uutisarkisto 2022
Uutisarkisto 2022
Sisältöjulkaisija
Pelastuslaitos kiinnittää huomiota koronavuosien jälkeen erityisesti kotitalouksien turvallisuuteen
Turvallisuuden ja varautumisen lautakunta hyväksyi kokouksessaan 15. joulukuuta pelastuslaitoksen valvontasuunnitelman vuodelle 2023. Lautakuntakäsittelyn jälkeen pelastuslaitos toimittaa suunnitelman tiedoksi aluehallintovirastolle.
Pelastuslain mukaan pelastuslaitos laatii valvontasuunnitelman, joka perustuu alueelliseen riskiarviointiin. Suunnitelmassa määritellään palotarkastusten määrä, muut valvontatoimenpiteet sekä kuvataan, miten suunnitelman toteutumista arvioidaan. Valvontaa suunnataan erityisesti niihin kohteisiin, joissa onnettomuusriski on suuri tai pelastuslaitoksen yksiköt eivät saavuta kohdetta riittävän nopeasti.
Tavoitteena on vuoden 2023 aikana tehdä 450 palotarkastusta yrityksiin ja laitoksiin sekä tehdä 1 350 muuta valvontakäyntiä esimerkiksi kemikaalivalvontoja.
Lisäksi pelastuslaitos lähettää itsearviointilomakkeen ja kodin turvallisuusoppaan 1 900 pienkiinteistöön. Tavoitteena on, että 78 prosenttia lomakkeen saaneista kiinteistön omistajista tekee tämän postin kautta tulleen paloturvallisuuden itsearvioinnin ja palauttaa sen pelastuslaitokselle. Koronavuosien jälkeen valvontaa kohennetaan niihin kiinteistöihin, jotka eivät tätä itsearviointilomaketta palauta.
Turvallisuuskatselmus yli 75-vuotiaiden koteihin
Valvontasuunnitelmassa kiinnitetään huomiota etenkin yli 75-vuotiaiden kotona asumisen turvallisuuteen. Ensihoitajat tekevät turvallisuuskatselmuksia ensihoidon kiireettömien tehtävien sekä kotiin annettavien palvelujen yhteydessä, mikäli se ei häiritse varsinaista ydintehtävää. Tämän vuoden aikana ensihoitajat ovat tehneet näitä katselmuksia jo 312 kodissa ja tavoitteena on jatkossa lisätä määrää.
Jatkossa ensihoitajat tekevät turvallisuuskatselmuksia myös kiireettömien ensivaste- sekä pelastustehtävien yhteydessä. Tämän lisäksi pelastuslaitos tekee jatkossa tiivistä yhteistyötä ikäihmisten turvallisen kotona asumisen edistämiseksi eri Siun soten, hyvinvointialueen toimialueiden kanssa. Esimerkiksi ensi vuonna aloittava hyvinvointialueen tilannekeskus lisää eri toimialojen yhteistyötä ja tätä kautta tilannekeskustoiminnan uskotaan vähentävän erilaisia onnettomuuksia.
Valvontatoiminta on keskeinen osa pelastuslaitoksen lasisääteistä onnettomuuksien ehkäisytehtävää. Onnettomuuksien ehkäisyllä pienennetään onnettomuuksien todennäköisyyttä ja ennalta varautumalla vähentämään onnettomuuksista aiheutuvia vahinkoja.
– On hyvä kuitenkin muistaa, että mikään viranomaisten valvonta ei korvaa ihmisten omaa turvallisuuskäyttäytymistä ja varautumista, turvallisuuden ja varautumisen lautakunnan puheenjohtaja Timo Vornanen summaa.
somejako
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.