Ajankohtaista sivun pääkuva

Uutisarkisto 2022

Uutisarkisto 2022

Sisältöjulkaisija

angle-left Hyvinvointialueen kuntakierrokselta karttui joulumieltä ja kehitysehdotuksia
Nurmeksen joulutapahtumassa hyvinvointialueen esittelypisteessä raikasi tutut joululaulut.
Nurmeksen joulutapahtumassa hyvinvointialueen esittelypisteessä raikasi tutut joululaulut.
23.12.2022

Hyvinvointialueen kuntakierrokselta karttui joulumieltä ja kehitysehdotuksia

Mikä mahtaa olla joulupukin syntymävuosi? Entä voiko joulupukki vastata pohjoiskarjalaisille suunnattuun asukaskyselyyn, kun kaikkihan me tiedämme, että hän asuu Korvatunturilla?

Tällaisia asioita tuli pohdittavaksi Uimaharjussa, jonka joulunavaustapahtumassa punanuttuinen ja parrakas hahmo halusi osallistua Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen ja Tulevaisuuden sote-keskushankkeen yhteiseen asukaskyselyyn.

Uimaharjun joulupukki vaikutti olevan tyytyväinen sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluihinsa mutta pikkupakkasessa järjestetyssä vilkkaassa tapahtumassa muutosjohtaja Elina Felinille sateli kehitysehdotuksiakin. Esimerkiksi monipalveluauto pitäisi saada paikan päälle – ja mieluiten kerralla pidemmäksi aikaa, jotta mahdollisimman moni ennättäisi käydä siinä. Siun soten monipalveluauto on kiertänyt kunnissa kokeilujaksolla: ensin siinä on tehty hammastarkastuksia, toisella kierroksella auto muuntui sairaanhoitajan vastaanottotiloiksi.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen kuntakierros vieraili Uimaharjun lisäksi 16 muussa tapahtumassa ympäri maakuntaa.

– Päällimmäisenä tunteena on ilo siitä, että lähdettiin liikkeelle. Keskustelut asukkaiden kanssa olivat todella antoisia. Ihmiset antoivat positiivista palautetta, mutta ilmeni myös huolia ja haasteita. Alueet ovat erilaisia, joten saimme kerättyä erilaisia näkemyksiä siitä, mikä asiakasnäkökulmasta toimii ja mikä ei , Elina Felin sanoo.

Kierros käynnistyi Joensuun Tuupovaarasta ja päättyi Heinäveden joulunavaukseen joulukuun puolivälissä.

Kuvateksti: Muutosjohtaja Elina Felin otti vastaan asukaspalautteita muun muun muassa Uimaharjun joulutapahtumassa, joka houkutteli paikalle runsaasti lapiperheitä.

”Hirmu hyvä fiilis”

Kumppanuuspäällikkö Maarita Mannelinille jäi kierroksesta ”hirmu hyvä fiilis”.

– Ihmiset olivat tosi iloisia, kun jalkauduimme kuuntelemaan ja kyselemään. Jos tuli negatiivista palautetta, sekin oli rakentavasti sanottua. Olemme luvanneet lähteä vastaaville kierroksille jatkossa kerran vuodessa, Mannelin kertoo.

Hyvinvointialue ja kunnat järjestivät asukastilaisuudet yhteistyössä jo olemassa olevien tapahtumien yhteyteen.

– Niissä kohtasimme luontevasti sellaisia ihmisiä, joilta emme välttämättä muuten saisi palautetta. Jatkossakin valitsisin niin, että olisi muutakin häppeninkiä kuntakierroksen yhteydessä. Yhteistyö kuntien kanssa sujui loistavasti. Esimerkiksi Ilomantsi satsasi tilaisuuteemme niin, että mukana oli musiikkia ja stand upia.

Kuntakierroksella ja verkossa tehdystä asukaskyselystä palautui runsaasti vastauksia.

– Niitä täyttyi laatikoittain. Kierrokselle on ehdottomasti tarve, ja sitä olisi hyvä kehittää niin, että siellä tuotaisi vielä enemmän esiin kuntien näkökulmaa ja toimijoita.

Kuvateksti: Kuntakierros ehätti joulukuussa myös Joensuun Kansalaistalolle. Kumppanuuspäällikkö Maarita Mannelin toinen oikealta. Kuva: Odessa Koskelo

Järjestöt yhteistyössä

Kohti hyvinvointialuetta -kuntakiertueella mukana oli erilaisia kehittämishankkeita ja järjestöjä. Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen Leena Virratvuori kokee, että ihmiset olivat vilpittömän kiinnostuneita siitä, muuttuuko jokin hyvinvointialueelle siirtyessä.

– Siun sote ja tuleva hyvinvointialue olivat pääroolissa, mutta oli antoisaa tuoda siinä kyljessä esiin yhdistysten roolia ja merkitystä, Virratvuori huomauttaa.

Projektisuunnittelija Minna Patama sai vastata kysymyksiin järjestöavustuksista, joita myönnetään jatkossa myös hyvinvointialueelta.

– Ilokseni sain jokaisella kiertuepaikkakunnalla kohdata paikallisia järjestötoimijoita ja kuntien järjestöyhdyshenkilöitä ja keskustella heidän kanssaan hyvinvointialueen järjestöavustuksista. Järjestöillä oli erittäin hyviä ideoita, millaisiin toimintoihin he aikovat toiminta-avustuksia hakea, Patama kommentoi.

Kuvateksti: Rääkkylän tapahtuma veti kunnantalolle pitkälti toista sataa kävijää.

Vastaukset osaksi osallisuusohjelmaa

Hyvinvointialueen osallisuusvaliokunnan puheenjohtaja Anu Huusko oli vastaanottamassa asukaspalautetta Nurmeksen joulutapahtumassa.

– Näen asukaskierroksen hyötynä sen, että suoraa palautetta voidaan ottaa vastaan niin suullisesti kuin kirjallisesti. Hyvinvointialueen on tärkeää näkyä, samalla kuulemme kentän tuntoja ja voimme jakaa ja käyttää hyödyksi tullutta tietoa, Huusko toteaa.

Kuntakierroksella kerätyt asukaspalautteet tullaan koostamaan osaksi tekeillä olevaa osallisuusohjelmaa ja niitä tullaa hyödyntämään palvelustrategian valmistelussa.

– Osallisuusvaliokunta valmistelee osallisuusohjelmaa, jota varten nyt on menossa muun muassa henkilöstökysely. On tärkeää päästä edistämään asukasosallisuutta, Huusko summaa.

Risujen ja ruusujen keskellä yksi mieleenpainuneimmista asukaspalautteista saatiin ikäihmiseltä, joka kertoi lukevansa silloin tällöin tekstiviestipalstoilta moitteita terveyspalveluista. Hän tuumi, että niitä lueskellessa kannattaisi jokaisen muistaa, miten paljon hyvää hoitoa ja palvelua asiakkaat eri puolilla maakuntaa saavat joka päivä. Siinäpä kaikille siunsotelaisille oikein joulumieliset terveiset!

Tuupovaarassa kuntakierros vieraili idyllisellä Ullakon olohuoneella, jossa virisi vilkasta keskustelua osallistamisen tärkeydestä.

Asukaspalautteisiin perehtyy myös hyvinvointialueen osallisuusvaliokunta.

 

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi



Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)