Ajankohtaista 2022
Ajankohtaista sivun pääkuva
Uutisarkisto 2022
Uutisarkisto 2022
Sisältöjulkaisija
Asiakkaiden palvelut jatkuvat tuttuun tapaan Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2023. Hyvinvointialueelle siirtyvät sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen sekä ympäristöterveydenhuollon palvelut.
Asiakkaille toimipaikat ja yhteydenottokanavat palvelunumeroineen säilyvät ennallaan vuodenvaihteen siirtymässä.
– Heti vuodenvaihteessa asiakkaalle päin ei juuri muutoksia näy, sillä yhteystiedot, Siun sote -nimi, tuttu henkilöstö, toimipaikat ja palvelut pysyvät ennallaan, muutosjohtaja Elina Felin kertoo.
Isoimmat muutokset koskevat päätöksentekojärjestelmää, jossa aluevaltuusto ja muut toimielimet ovat jo aloittaneet toimintansa. Lisäksi rahoitus tulee jatkossa valtiolta eikä omistajakunnilta, joiden rooli vaihtuu yhteistyökumppaneiksi. Myös valtion ohjaus vahvistuu.
– Pohjois-Karjalassa valmius hyvinvointialueelle siirtymiseen on hyvä. Uskon, että pääsemme nopeasti vuodenvaihteen jälkeen kääntämään katseen hallinnon ja rakenteiden uudistuksesta entistäkin vahvemmin asiakkaaseen ja palvelutuotannon asiakaslähtöiseen uudistamiseen. Aluevaltuusto on jo asettanut siihen tavoitteet, Felin toteaa.
Nyt hyvinvointialue keskittyy turvalliseen ja sujuvaan siirtymään, mikä tarkoittaa, että työtä tehdään tarkasti henkilöstön siirron ja palkanmaksun varmistamiseksi sekä tietojärjestelmien toimivuuden turvaamiseksi.
– Tilannekuva turvalliseen siirtymään on suotuisa. Olemme tehneet tietojärjestelmien toimivuudelle varautumissuunnitelmat ja edistyminen on päivittäisessä seurannassa. Lisäksi henkilöstöpalvelut ja palveluntuottaja Meita lisäävät työpanostaan vuodenvaihteen ympärille, va. henkilöstöjohtaja Kati Koppinen valottaa.
Otollinen pohja olemassa
Pohjois-Karjalassa sote-uudistukselle on otollinen pohja olemassa. Pohjois-Karjalassa on ainoana alueena Suomessa järjestetty sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimen palvelut ja ympäristöterveydenhuolto maakunnallisesti integroidulla mallilla jo vuodesta 2017.
Siun sotessa on yhtenäistetty toimintatapoja, luotu yhteistä tietopohjaa, kehitetty palvelujen saatavuutta, saavutettavuutta ja asiakaskokemuksen mittaamista. Painopistettä on alettu siirtää ongelmien ennaltaehkäisyyn, peruspalveluihin ja kotiin vietäviin palveluihin.
Aluevaltuuston hyväksymä hyvinvointialuestrategia ohjaa palvelujen ja toimintatapojen uudistamista koko maakunnan väestön parhaaksi, hyvinvointialuejohtaja Kirsi Leivonen linjaa.
Myös palvelustrategian laatiminen ja palveluverkkosuunnitelman uudistaminen on käynnistetty. Tavoitteena on, että palveluverkkosuunnitelma on valmis kesäkuussa 2023.
– Palveluita ja tuotantotapoja uudistetaan asiakaslähtöisesti yhdessä henkilöstön kanssa. Keskeistä on vahvistaa yhteistyötä eri ammattiryhmien välillä sosiaalipalveluissa, terveydenhuollossa ja pelastuslaitoksella sekä erityis- ja perustason palveluissa, Leivonen muistuttaa.
Monitoimijainen yhteistyö on jatkossakin tärkeää.
– Asiakkaan parhaaksi on tehdä yhteistyötä niin kuntien, järjestöjen, muiden viranomaisten, yritysten ja asukkaiden kanssa. Siten pääsemme kohti hyvinvointialueen visiota: yhdessä tehden vaikuttavimmat palvelut, kumppanuuspäällikkö Maarita Mannelin toteaa.
Toimipisteet ennallaan
Terveyspalvelut, kuten päivystyspalvelut, terveysasemat ja keskussairaala jatkavat vuodenvaihteessa toimintaansa kuten tähänkin saakka, ja sosiaalipalveluissa palvelut ja toimipisteet pysyvät ennallaan.
– Päivittäinen toiminta sujuu myös pelastusasemilla entiseen tapaan. Uutena asiana ensi- ja kotihoidon yhteistyö tiivistyy, kun ensihoitajat ryhtyvät tekemään kotikäyntejä kotihoidon asiakkaiden luona yöaikaan, pelastusjohtaja Markus Viitaniemi kertoo.
Joitain muutoksia liittyy kunnilta hyvinvointialueelle siirtyviin erityisryhmien asunnonvuokraustoimintaan, laitos- ja ravintohuollon palveluihin ja kuntouttavaan työtoimintaan.
Kunnilta hyvinvointialueen vastuulle siirtyvät erityisryhmien asumispalvelujen vuokrasopimukset, jotka jatkuvat entisin ehdoin. Myös Siun soten laitos- ja ateriahuollon palvelujen tuottaminen siirtyy kunnilta Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalvelut oy:lle. Laitos- ja ateriahuollon palvelut jatkuvat muutosvaiheessa suurimmassa osassa paikkakuntia ennallaan.
Kuntouttavassa työtoiminnassa joillekin asiakkaille voi alkuvuodesta tulla viivettä palvelussa tai työtoimintapaikka voi vaihtua. Mahdolliset muutokset käydään läpi asiakkaan kanssa henkilökohtaisesti.
Puhelinnumerot, sähköpostit ja häiriötiedottaminen
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen puhelinvaihteen numero on jatkossakin 013 3300. Ympärivuorokautisesti avoinna oleva vaihde välittää puhelut kaikkiin Siun soten toimipisteisiin, Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselle ja Pohjois-Karjalan ympäristöterveydelle.
Henkilöstön sähköpostit eivät muutu, vaan ovat esimerkiksi muotoa etunimi.sukunimi@siunsote.fi. Suurin osa pelastustoimen sähköposteista säilyy muodossa etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi, mutta Juuan, Lieksan ja Nurmeksen ensihoidon sähköpostit vaihtuvat pksote.tuve.fi-loppuisiksi. Juuan, Lieksan ja Nurmeksen pelastustoimen sähköpostit ovat jatkossa etunimi.sukunimi@pelastustoimi.fi.
Mikäli häiriöitä ilmenee, hyvinvointialue viestii niistä mediatiedottein, verkkosivuillaan www.siunsote.fi sekä sosiaalisen median kanavissaan.
somejako
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.