Ajankohtaista sivun pääkuva

Uutisarkisto 2022

Uutisarkisto 2022

Sisältöjulkaisija

angle-left Asiakkaat tyytyväisiä lapsiperheiden palveluihin
Kuva: Siun sote / Antti Pitkäjärvi
Kuva: Siun sote / Antti Pitkäjärvi
22.12.2022

Asiakkaat tyytyväisiä lapsiperheiden palveluihin

Siun sote toteutti loppuvuodesta lapsiperheiden palveluissa asiakaskyselyn, jonka avulla selvitettiin asiakkaiden kokemuksia palvelusta. Tänä vuonna kyselyn painopisteenä oli onnistunut asiakkaan kohtaaminen. Asiakaskysely toteutettiin ajalla 28.11.2022-2.12.2022.

Lapsiperheiden palvelujen työntekijät pyysivät kolmena päivänä päivän ensimmäistä asiakasta vastaamaan asiakaskyselyyn. Kyselyjä oli kolme erilaista asiakkaiden ikäryhmien mukaisesti: yli 16-vuotiaille, perusopetusikäisille ja alle kouluikäisille. Asiakkaita pyydettiin täyttämään kyselylomake tapaamisen päätteeksi, joko paperilomakkeella tai sähköisesti. Asiakaskyselyyn saatiin yhteensä 188 vastausta.

Kysely toteutettiin kattavasti lapsiperheiden palveluissa, joten vastauksia saatiin kotipalvelusta, perhetyöstä, sosiaalityöstä ja sosiaaliohjauksesta, kasvatus- ja perheneuvolasta, perheoikeudellisista palveluista, palvelutarpeen arvioinnista sekä oppilas- ja opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalveluista.

Kyselytulokset osoittavat asiakkaiden olevan tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Asiakkaat kokivat tulleensa kuulluksi ja saaneensa hyvää kohtelua lapsiperheiden palveluissa. Työntekijät saivat kiitosta lämpimästä kohtaamisesta, asiantuntevasta palvelusta ja sujuvasta asioinnista.

– Asiakaskyselyn tulokset ovat erittäin ilahduttavat. Tulokset osoittavat, että lapsiperheiden palveluissa työskentelee asiantuntevia ammattilaisia, jotka kohtaavat asiakkaat lämmöllä ja asiakaslähtöisesti, lapsiperheiden palvelujen palvelujohtaja Helena Majoinen kiittelee.

Asiakkaat kokeneet saaneensa erittäin hyvää kohtelua – kouluarvosanaksi käynnille 9½

palvelujen asiakaskyselyyn vastasi 83 yli 16-vuotiasta asiakasta. Asiakkaat arvioivat käyntinsä lapsiperheiden palveluissa kiitettävällä arvosanalla (ka. 9.5). Valtaosa vastaajista koki saamansa palvelun hyödylliseksi (92 %) ja koki saaneensa hyvää kohtelua (95 %). Lähes kaikki yli 16-vuotiaat vastaajat kokivat tulleensa kuulluksi käynnillään (98 %).

Perusopetusikäisistä asiakkaista 79 vastasi asiakastyytyväisyyskyselyyn. Asiakkaat arvioivat saamansa kohtelun lähes erinomaiseksi (ka. 9.7). Tulokset osoittavat, että perusopetusikäiset kokivat pääsääntöisesti saamansa palvelun hyödyllisenä (ka. 8.5), käynnille varatun ajan riittävänä (ka. 8.5) ja saaneensa puhua itselleen tärkeistä asioista (ka. 8.9). Kouluarvosanaksi käynnille annettiin 9,4.

Alle kouluikäisille suunnatussa kyselyssä lapsia pyydettiin kuvailemaan käyntiään kolmen hymiön avulla: hymyilevän, neutraalin ja surullisen. Kyselyyn vastasi 26 lasta, joista jokainen arvioi käyntinsä hymynaamalla hyväksi. Vastanneista 81 % koki käynnistä olleen apua, 15 % ei osannut sanoa, oliko käynnistä apua ja 4 % ei ollut kokenut saaneensa apua käynnillään.

Vuonna 2021 toteutettuun kyselyyn verrattuna lapsiperhepalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset pysyivät hyvin samansuuntaisina. Tulosten perusteella pyritään kehittämään asiakaskohtaamista ja asiakkaiden kuulluksi tulemista yhä paremmaksi.

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi



Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)