Ajankohtaista sivun pääkuva

Uutisarkisto 2021

Uutisarkisto 2021

Sisältöjulkaisija

angle-left Pohjois-Karjalan epidemiatilanne on edelleen perustasolla
Artikkelin kuva
18.03.2021

Pohjois-Karjalan epidemiatilanne on edelleen perustasolla

Pohjois-Karjalan koronavirusepidemia on pysynyt perustasolla ja voimassa olevat suositukset pysyvät ennallaan. Koronavirusepidemian alueellinen tilannekuvatyöryhmä kokoontui tänään 17.3. arvioimaan tilannetta ja epidemian leviämisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen suositusten riittävyyttä.

– Viime aikojen kokemukset eri puolilta Suomea osoittavat, että muuntovirukset voivat todella nopeasti kääntää hyvän tartuntatilanteemme päälaelleen. Tulevia pääsiäisen pyhiä kannattaakin suunnitella viettävänsä oman lähipiirin kesken ja mieluiten täällä omassa maakunnassa, toteaa työryhmän puheenjohtaja, Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen.

– Maltti on edelleen valttia, vaikka meillä maakunnassa tilanne on rauhallinen ja koronavirusrokotukset etenevät koko Suomessa. Vaikka olisi rokotuksen jo saanut, ei vielä pidä luopua suositusten noudattamisesta, eikä kannata lähteä vierailuille, sukujuhlille tai ottaa vastaan vieraita muualta Suomesta.

Viikolla 10 Siun soten toiminta-alueella uusia koronavirustartuntoja todettiin yhdeksän, kun edellisviikolla tartuntoja varmistui kahdeksan. Kaksi tartunnoista todettiin ulkopaikkakuntalaisilla henkilöillä ja noin puolet tartunnoista todettiin jo karanteenissa olleilla henkilöillä. Joukkoaltistumisia ei todettu viikon aikana.

Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä uusia tartuntoja on varmistunut 17. Tartunnoista 13 liittyy samaan tartuntaketjuun Joensuussa, josta on seurannut myös joukkoaltistumisia kouluissa. Tartuntaketju on kuitenkin hyvin tiedossa ja jäljitetty. Muihin tällä viikolla todettuihin tartuntoihin ei liity laajempia altistumisia. Karanteenissa koronaviruksella altistumisen takia oli torstaiaamuna 113 henkilöä.

Siun soten toiminta-alueen Covid-19-tilannekuvatyöryhmään kuuluu Siun soten edustuksen lisäksi alueen kuntien ja elinkeinoelämän edustus sekä Itä-Suomen aluehallintoviraston (ISAVI), Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) edustus. Työryhmä kokoontuu torstai-iltapäivisin.

Pohjois-Karjalassa voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.

Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 10 (8.-14.3.2021)

Luvuissa ovat mukana kaikki Siun sotessa varmistetut positiiviset koronavirustapaukset. Luvut voivat poiketa THL:n tartuntatautirekisterin tiedoista, johon tiedot kirjautuvat sen mukaan, missä henkilö on kirjoilla.

  • Koronavirustartuntojen määrä (8.-14.3.2021): 9, muutos edellisviikkoon +1
  • Tartuntojen alkuperä selvitetty kaikissa tapauksissa
  • 7 vrk ilmaantuvuus (8.-14.3.2021): 2,2, muutos -2,2 *
  • 14 vrk ilmaantuvuus (1.-14.3.2021): 6,05, muutos -10,45 *
  • Koronanäytteitä (8.-14.3.2021): 1880, muutos -700
  • Positiivisten koronanäytteiden osuus (kumulatiivinen): 1,07 %

*Ilmaantuvuusluvuissa ovat mukana tartunnat näytteenottopäivän mukaan.

Valtakunnalliset kriteerit epidemiatilanteen tason arvioimiseksi löytyvät sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta: https://stm.fi/koronavirusepidemian-tasot.

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)