Ajankohtaista sivun pääkuva

Uutisarkisto 2021

Uutisarkisto 2021

Sisältöjulkaisija

angle-left Matin ja Liisan matka toi iloa hoivakotien arkeen
Kuva: Emmi Simonen ja Ilona Burtsoff
Kuva: Emmi Simonen ja Ilona Burtsoff
29.12.2021

Matin ja Liisan matka toi iloa hoivakotien arkeen

Siun soten hoivakodeissa päästiin nauttimaan taide-esityksistä marras-joulukuussa. Näyttelijä-ohjaaja Kai Paavilainen sekä kansanmuusikko, laulaja ja laulunopettaja Laura Vuorjoki-Elo toteuttivat hoivakodeissa osallistavan Matti ja Liisa matkalla -esityksen.

Esityksen idea sai alkunsa Juhani Ahon Rautatiestä, jossa Matti ja Liisa lähtevät katsomaan rautatietä ja matkustamaan junalla. Junan sijaan Paavilainen ja Vuorjoki-Elo hyppäsivät autoon ja lähtivät kiertämään maakunnan hoivakoteja. Vajaan kuukauden kestäneen kiertueen aikana ajokilometrejä kertyi noin 6000 ja esityksiä pidettiin kaikkiaan 42.

- Esitys sai hyvän vastaanoton ja vanhukset jaksoivat osallistua ja olla mukana. Meidät otettiin hyvin vastaan. Tämä johtui varmasti pitkälti siitä, että olimme käyneet tutustumassa esiintymispaikkoihin jo edeltä, Paavilainen sanoo.

Matti ja Liisa matkalla oli vuorovaikutteinen ja osallistava esitys. Tarinan runko pysyi samana koko kiertueen ajan, mutta jokainen tarina sai lisäväriä yleisöstä.

- Esityksestä tuli hauska n. 40 minuuttia kestävä Matin ja Liisan junamatka, jonka aikana tapahtui asioita, joihin vanhukset osallistuivat. Kysyimme mm. kokemuksia, lehmien nimiä, koulumatkan pituutta ja ystävän nimeä. Teimme myös yhdessä erilaisia asioita, kuten kutsuttiin karja pellolta, laulettiin yhdessä onnittelulaulua, seivästettiin heinää ja lypsettiin lehmiä. Laura säesti mandoliinilla lauluja, joista osa oli tuttuja. Laulut olivat osa tarinaa. Tarina oli pääosin rakennettu niistä kertomuksista, joita keräsimme tutustumiskiertueella vanhuksilta, Paavilainen kertoo esityksen kulusta.

Koronatilanne oli kiertueen aikana vielä melko rauhallinen, joten esitykset pystyttiin pitämään suunnitelmien mukaisesti. Esiintyjät pitivät kasvoillaan suojavisiirejä ja riittävää etäisyyttä yleisöön. Esitykset toteutettiin 24.11.-17.12.2021.

- Oli todella merkittävää saada vanhuksille iloa, aitoa musiikkia sekä osallistumisen kokemuksia turvallisella ja innostavalla tavalla toteutettuna. Arvostan todella kiertueen toteuttaneita Kai Paavilaista ja Laura Vuorjoki-Eloa, joilta aloite kiertueeseen tuli. Oli helppoa mahdollistaa upeaa asiaa, toimialuejohtaja Eija Rieppo iloitsee.

 

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)