Ajankohtaista sivun pääkuva

Uutisarkisto 2020

angle-left Influenssarokotuksia on otettu tänä vuonna kiitettävästi – riskiryhmien rokotukset ovat jatkossa ensisijaisia (2020)
25.11.2020

Influenssarokotuksia on otettu tänä vuonna kiitettävästi – riskiryhmien rokotukset ovat jatkossa ensisijaisia (2020)

Influenssarokotuksia on otettu tänä vuonna erittäin aktiivisesti myös Pohjois-Karjalassa. Rokotteet ovat loppumassa valtakunnallisesti ja myös Pohjois-Karjalassa, siksi influenssarokotuksissa priorisoidaan nyt riskiryhmien eli vakavalle influenssalle alttiit henkilöt.

Siun soten toiminta-alueelle varataan vuosittain noin 63 000 influenssarokotetta. Tavallisesti rokotteet riittävät hyvin, ja niitä jää jopa käyttämättä. Koronavirusepidemia on kannustanut yhä useamman ottamaan tänä vuonna rokotteen, mikä on erittäin hyvä asia.

Rokotteita ei tule näillä näkymin riittämään kaikkiin jo tehtyihin ajanvarauksiin ja uusia ajanvarauksia rokotuksiin ei voi enää tehdä. Valitettavasti osa jo varatuista rokotusajoista joudutaan perumaan.

Siun sote toteutti influenssarokotukset tänä vuonna ajanvarauksella terveysasemilla ja neuvoloissa. Lisäksi järjestettiin mahdollisuus rokotteen ottamiseen päiväkodeissa.

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)