Siun sote kuva

Uutisarkisto 2019

Uutisarkisto 2019

Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sotessa käyttöön otettu toimintalähtöinen työvuorosuunnittelu pyrkii tasaamaan työtaakkaa ja takaamaan asiakkaille laadukkaan hoidon
01.03.2019

Siun sotessa käyttöön otettu toimintalähtöinen työvuorosuunnittelu pyrkii tasaamaan työtaakkaa ja takaamaan asiakkaille laadukkaan hoidon

Siun sotessa on käynnissä työvuorosuunnittelun uudistus, joka on herättänyt paljon keskustelua kuluneina viikkoina. Uudistuksen taustalla on yhtäältä henkilöstön työhyvinvointikyselyissä ilmaisema kokemus työn kuormittavuuden lisääntymisestä ja riittämättömästä henkilöstömäärästä, ja toisaalta tarve varmistaa potilaille laadukas hoito siten, että oikeat osaajat ovat paikalla oikeaan aikaan ja voimalla vastata äkillisiin työvoiman tarpeen muutoksiin.

Siun sote on kaikkien muiden sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kanssa samassa tilanteessa: työvoimahallinnan keskiössä tulisi entistä vahvemmin olla asiakkaiden palvelujen tarve ja laadukkaan hoidon saatavuus oikea-aikaisesti. Työvuorosuunnittelussa ei ole aiemmin ollut mahdollista käyttää apuna niin monipuolista dataa kuin nykypäivänä. Nyt asiakas- ja potilasvirta-analyysit mahdollistavat toiminnan tietoperustaisen johtamisen ja kehittämisen.

Kohdentamalla henkilöstöresurssit paremmin toiminnan ruuhkahuippuihin niin osaamisen kuin työntekijöiden lukumääränkin puolesta, on mahdollista vähentää työn kuormittavuutta ja tarjota laadukasta hoitoa entistä asiakaslähtöisemmin. Siun sote pyrkii tähän tavoitteeseen keskitetyllä, toimintalähtöisellä työvuorosuunnittelulla.

Työvuorosuunnittelun keskittämisellä eri yksiköiden toiminnasta saadaan selkeämpi kokonaiskuva ja esimiesten työaikaa vapautuu yksiköiden kehittämiseen ja lähiesimiestyöhön. Keskittämisen tavoitteena on myös tuottaa tasalaatuisia työvuorolistoja, jolloin kaikki yksiköt ja niiden henkilöstö ovat tasavertaisessa asemassa. Toimintalähtöisyys puolestaan viittaa siihen, että työvuorosuunnittelussa huomioidaan, millaista osaamista ja kuinka paljon resursseja kussakin yksikössä tarvitaan. Terveydenhuollossa toimintalähtöinen työvuorosuunnittelu on käytössä jo muun muassa HUSissa, Kainuun sairaanhoitopiirissä ja Janakkalassa Hämeen seudulla.

Siun sotessa työvuorosuunnittelun uudistuksen taustatyö aloitettiin jo vuonna 2016 selvittämällä, paljonko Pohjois-Karjalan keskussairaalan osastoilla kuluu aikaa työvuorosuunnitteluun. Esiselvityksen tekemistä jatkettiin alkuvuodesta 2017 Moniammatillisen työvoimahallinnan kehittämishankkeen (MOTO) puitteissa, jonka työpajoihin osallistui monipuolisesti asiantuntijoita, henkilöstöä ja esimiehiä. MOTO-hankkeen moniammatillinen työryhmä linjasi tuolloin, että Siun soten tavoitteena tulisi olla moniammatillinen, keskitetty ja toimintalähtöinen työvoimahallinta, joka osaltaan tukisi laadukasta palveluntuotantoa Siun soten alueella.

Konkreettisesti uudistukseen tähtäävä kehitystyö alkoi vuoden 2018 alussa, työnantajan ja henkilöstön edustajien yhteistyönä. Pilottiyksiköitä valittiin keskussairaalasta ja ikäihmisten palvelualueelta, joissa keskitetty, toimintalähtöinen työvuorosuunnittelu aloitettiin joustavasti yksiköiden ja alueiden erilaisuus huomioiden. Yhtenä pilottiyksikkönä toimineessa Siilaisen sairaalassa uutta toimintalähtöistä työvuorosuunnittelua on toteutettu elokuusta 2018 saakka ja palaute on ensimmäisen puolen vuoden jälkeen kannustavaa.

– Olimme keskitetyn, toiminnallisen työvuorosuunnittelun osalta liikkeellä ensimmäisten joukossa Siilaisen sairaalassa. Alku oli haastava, mutta olemme puhuneet paljon, saaneet palautetta, opettaneet ja perehdyttäneet. Tunteitakin on ollut, mutta nyt olemme tilanteessa, jossa keskitetyn, toiminnallisen suunnittelun tekemiseen on löytynyt työrauha. Muutos on kesken, mutta se etenee nyt jo hyvässä luottamuksessa ja yhteistyössä. Siitä haluan kiittää koko työporukkaamme. Tulemme pitämään yllä keskustelua henkilöstön kanssa jatkossakin, kertoo Siilaisen sairaalan ylihoitaja Mari Hirvonen.

– Esimiesten huomio ja työpanos tarvitaan henkilöstön osaamisen ja työyksiköiden kehittämiseen sen sijaan että leijonanosa heidän työpanoksestaan käytetään loputtomiin listasulkeisiin. Muutos ei ole helppoa, mutta mielestäni se on tarpeellista, Hirvonen lisää.

Kehitystyö etenee siten, että resurssisuunnittelijoiden ja esimiesten yhteistyössä laatimien työvuorosuunnitelmien toimivuutta arvioidaan jatkuvasti ja tarvittaessa niihin tehdään muutoksia. Myös uudistuksen vaikutusta työn kuormittavuuteen seurataan jatkuvasti ja siitä koostetaan tilastotietoa työvuoroja suunnittelevien käyttöön.

Henkilöstölle on järjestetty ja tullaan järjestämään kevään aikana kuukausittain tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia toimintalähtöisestä työvuorosuunnittelusta.

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)