Siun sote kuva

Uutisarkisto 2019

Uutisarkisto 2019

Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sotessa aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut toiminnan ja talouden sopeuttamiseksi kestävälle tasolle
31.10.2019

Siun sotessa aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut toiminnan ja talouden sopeuttamiseksi kestävälle tasolle

Siun sote -kuntayhtymän hallitus päätti tänään hyväksyä esityksen koko kuntayhtymää, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos mukaan lukien, koskevien yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta. Tavoitteena on löytää keinot, joilla saavutetaan noin 20 miljoonan euron pysyvät säästöt ensi vuonna.

– Tarvitsemme sekä nopeita säästöjä että pidempiaikaisia muutoksia kustannusrakenteeseen. Pelkästään juustohöyläämällä siirrämme vain ongelmia tuleville vuosille. Siksi tarvitsemme väistämättä uusia keinoja tilanteen ratkaisemiseksi, kertoo Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen.

– Toimenpiteiden kokonaisuus täsmentyy neuvottelujen aikana ja ratkaisuja haetaan yhteistyössä henkilöstöjärjestöjen kanssa. Kaikki toimenpiteet tehdään niin, ettei asiakas- ja potilasturvallisuus tai lakisääteisten palvelujen tuottaminen vaarannu missään tilanteessa, muistuttaa Pirskanen.

Nykyisellä kustannusrakenteella 20 miljoonan euron säästöistä noin puolet kohdistuisi henkilöstömenoihin, mikä tarkoittaisi noin 200 henkilötyövuoden vähennystarvetta. Tähän vähennystarpeeseen etsitään ratkaisuja ensisijaisesti tarkastelemalla mm. eläköitymisiä ja sijaisten käytön järkevöittämistä. Valitettavasti myös lomautukset ja irtisanomiset ovat mahdollisia, mutta vasta viimeisenä keinona.

Yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisen perusteena on kuntayhtymän taloudellinen tilanne. Siun soten kuluva vuosi on talousennusteen mukaan muodostumassa noin 14 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Kuntayhtymän ensi vuoden talousarvion tekee haastavaksi kuntien määrittelemä talousraami, joka tarkoittaa käytännössä kustannusten kasvun pysäyttämistä.

– Säästötavoitteiden taustalla on ennen kaikkea kuntasektorin talouden heikentynyt tilanne.  Valtakunnallisilla mittareilla Siun sote tuottaa jo nyt palvelut erittäin tehokkaasti ja taloudellisesti suhteessa alueen väestön sairastavuuteen ja ikärakenteeseen, mutta omistajakuntiemme talous ei kestä nykyistäkään kustannuskehitystämme, toteaa Pirskanen.

Neuvottelut alkavat marraskuun puolivälissä

Yhtymähallituksen päätöksen jälkeen Siun soten työntekijäjärjestöille tullaan esittämään virallinen neuvottelukutsu. Tämän jäljeen neuvottelut alkaisivat arviolta marraskuun puolivälissä Neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa.

Työnantajan edustajana neuvotteluja johtaa toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen ja hänen varallaan henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen.

Neuvottelut käydään työnantajan edustajien ja henkilöstön edustajien välillä. Neuvottelujen lopputulos tulee julkiseksi vasta niiden päätyttyä.

Siun soten yhtymähallituksen kokousasiakirjoihin löytyvät osoitteesta: www.siunsote.fi/hallitus

Lisätietoja medialle:
toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen, ilkka.pirskanen@siunsote.fi, puh. 013 330 4500

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)