Siun sote kuva

Uutisarkisto 2019

Uutisarkisto 2019

Sisältöjulkaisija

angle-left Kiitosta ja kritiikkiä lähes yhtä paljon. MYK-kyytien asiakaspalautekysely jakoi mielipiteet
04.02.2019

Kiitosta ja kritiikkiä lähes yhtä paljon. MYK-kyytien asiakaspalautekysely jakoi mielipiteet

Siun sote toteutti yhteistyössä Pohjois-Karjalan Matkojenyhdistelykeskuksen ja Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen kanssa vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun eli niin sanottujen MYK-kyytien asiakastyytyväisyyskyselyn sekä niihin liittyvien palautetilaisuuksien sarjan loppuvuodesta 2018.  Kyselyyn vastasi lähes 600 kuljetuspalvelujen asiakasta, joka on 25,4 % kyseisten palvelujen käyttäjäkunnasta.

Monissa vastauksissa mielipiteet jakautuivat kahtia: lähes yhtä moni vastaajista oli tyytyväinen esimerkiksi tilausaikojen kohtuullisuuteen ja taksien määrään kuin oli näihin asioihin tyytymättömiäkin vastaajia. Keskeisimpänä kehittämiskohteena kuljetuspalveluissa nähtiin kahden tunnin tilausaika, ja erityisesti paluukyydin tilaamisessa se koettiin hankalaksi. Kahden tunnin tilaamisajan koettiin hankaloittavan myös akuuttien asioiden hoitamista.

- Palautekysely antoi meille todella paljon hyödyllistä tietoa, ja MYK-kyytien tilausjärjestelyihin onkin tulossa muutoksia maaliskuun alussa. Muun muassa tilausajat lyhentyvät tässä vaiheessa puolella tunnilla, kertoo palvelupäällikkö Kristiina Räsänen Siun soten vammaispalveluista.

Kyselyyn vastanneista 67 prosenttia kertoi tilatun kyydin saapuneen ajallaan, mutta 12 prosenttia vastaajista kertoi, ettei kyyti ollut tullut lainkaan. Harmillisen moni ei ollut myöskään saanut ilmoitusta kyydin myöhästymisestä. Taksinkuljettajien, Siun soten palveluohjaajien sekä Pohjois-Karjalan Matkojenyhdistämiskeskuksen asiakaspalveluun oltiin kuitenkin valtaosin tyytyväisiä.

Vastauksista kävi ilmi alueellisia eroja uusien ja vanhojen MYK-kyytien piirissä olevien kuntien välillä. Vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset järjestettiin Matkojenyhdistelykeskuksen kautta jo ennen Siun sotea Joensuun, Kontiolahden, Liperin, Outokummun ja Nurmeksen alueella. Palvelu laajentui syksyllä 2017 myös Juuan, Lieksan, Kiteen, Polvijärven, Ilomatsin ja Valtimon alueille.

- Vanhojen MYK-kuntien asiakkaat käyttävät vastausten perusteella enemmän kyytejä, he ovat tyytyväisempiä ja heillä on vähemmän ongelmia kyytien myöhästelyn tai saapumatta jäämisen kanssa kuin uusissa kunnissa, valottaa Räsänen.   

Vastauksissa toivottiin myös asiakkaiden henkilökohtaisten tilanteiden parempaa huomioimista sekä asiakkaiden mukaan ottamista kuljetuspalveluun kehittämiseen. Lisää kaivattiin myös takseja, jotka ajavat vammaispalvelulain mukaisia kyytejä.

- Tätä samaa mekin toivomme, varsinkin invatakseista on osassa kunnista kapelo. Toivon mukaan asiaan tuo parannusta henkilökuljetusten uusi kilpailutus, joka tehdään tänä vuonna. Kilpailutuksen suunnittelussa on alusta lähtien mukana myös kokemusasiantuntijoita, mikä on erittäin tärkeä asia, toteaa Räsänen. 

Uusi kilpailutus tulee kattamaan vammaispalvelulain mukaisten kuljetusten lisäksi myös kaikki muutkin Siun soten järjestämisvastuulla olevat lakisääteiset kuljetuspalvelut. Kilpailutuksen valmistelu on alkumetreillä, ja Siun sote järjestää siihen liittyvät kuulemistilaisuudet helmikuun aikana kaikissa alueen kunnissa.

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetusten asiakaspalautekysely pähkinänkuoressa

  • Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2018. Paperinen kyselylomake postitettiin kuljetuspalvelun asiakkaille kotiin. Kyselyyn oli mahdollista vastata myös sähköisesti ja puhelimitse.
  • Vastauksia 578 kappaletta, vastausprosentti 25,4 prosenttia
  • Vastaajia oli jokaisesta kunnasta, jossa kuljetuspalvelut tilataan Pohjois-Karjalan Matkojenyhdistelykeskuksen kautta. Eniten vastauksia saatiin Joensuun, Kiteen, Lieksan ja Liperin alueilta.
  • Yli puolet kyselyyn vastanneista asiakkaista oli yli 60-vuotiaita, ja joka neljäs vastaaja oli yli 80-vuotias.
  • Koonti tuloksista: Vammaispalvelulain mukaisten kuljetusten asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset, syksy 2018 (pdf)

Kuulemistilaisuudet Siun soten järjestämien henkilökuljetusten kilpailuttamisesta

Siun sote yhteistyökumppaneineen valmistelee henkilöliikenteeseen liittyvien kuljetusten kilpailuttamista vuoden 2019 aikana. Kilpailutus koskee vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuksia, työ- ja päivätoimintakuljetuksia, päiväkuntoutuskuljetuksia sekä kiireettömiä potilaskuljetuksia kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa sekä Heinävedellä.

Kilpailutukseen liittyvät asiakastilaisuudet järjestetään helmikuussa kaikissa Siun soten alueen kunnissa. Katso tilaisuuksien ajankohdat: http://www.siunsote.fi/fi/-/kuulemistilaisuudet-siun-soten-jarjestamien-henkilokuljetusten-kilpailuttamisesta

 

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)