Siun sote kuva

Ajankohtaista 2016

Uutisarkisto 2016

Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sote hakee johtajia, päälliköitä ja asiantuntijoita sekä yhtiöiden toimitusjohtajia
Siun soten organisaatiorakennetta on täsmennetty, ja hakuun tulevat nyt palvelualueiden johtajien tehtävät sekä muita johtamis- ja asiantuntijatehtäviä. Lisäksi haetaan toimitusjohtajia perustettaville siivous- ja ravintopalvelujen sekä taloushallinnon ja palkanlaskennan yhtiöille sekä yhteistä toimitusjohtajaa Karjalan Tekstiilipalvelu Oy:lle (Karteks) ja Tikkamäen Palvelut Oy:lle.

Tehtävät täytetään ensisijaisesti siten, että PKSSK:n, NuVa-kuntayhtymän ja Siun soten jäsenkuntien vakinainen henkilöstö voi ilmoittaa kiinnostuksensa kyseisiin tehtäviin. Julkista hakua käytetään, jos tällä menettelyllä ei löydetä soveltuvia henkilöitä tehtäviä hoitamaan.

Valitut henkilöt aloittavat viroissaan ja työsuhteissaan vakituisesti 1.1.2017, mutta tehtävien osa-aikainen hoitaminen alkaa mahdollisimman pian, viimeistään 1.8.2016 nykyisten tehtävien ohessa. Valittavat henkilöt osallistuvat palvelualueensa toiminnan valmisteluun kuluvan vuoden aikana.

Organisaatiorakenteen täsmentyessä yksittäisiä tehtäviä voi tulla vielä hakuun tarpeen mukaan.

Miten ilmaisen kiinnostukseni tehtäviin?

Ilmoittautuminen alkaa 7.6.2016 ja päättyy 14.6.2016 klo 14.30.

Kiinnostus tehtäviin ilmoitetaan sähköpostitse kirjaamo@siunsote.fi. Sähköpostissa on mainittava, mistä tehtävistä on kiinnostunut ja liitteenä on oltava CV.

Valtaosa valinnoista pyritään tekemään ennen heinäkuuta. Kaikki valinnat vahvistaa pääsääntöisesti toimitusjohtaja toimialuejohtajien esityksestä.

Mistä tiedän voinko hakea?

Hakea voivat ne henkilöt, jotka kuuluvat liikkeen luovutuksen piiriin. Jotta siihen kuuluu, nykyisestä työpanoksesta vähintään puolet on kohdistuttava tehtäviin, jotka siirtyvät Siun soten hoidettavaksi 1.1.2017, eikä virkaa tai tehtävää ole tarpeellista täyttää luovuttavassa organisaatiossa ilmoittautujan aikaisemmalla tehtäväkuvalla. Yhtiöiden toimitusjohtajien tehtäviä voi hakea koko PKSSK:n, NuVa-kuntayhtymän ja Siun soten jäsenkuntien henkilöstö.

Tehtävien kelpoisuusvaatimukset ja lisätietojen antajat löytyvät Siun soten www-sivuilta osoitteesta http://www.siunsote.fi/etusivu/siun-sote/avoimet-tyopaikat/.

Siun soten organisaatio palvelualuetasolle löytyy sivulta: http://www.siunsote.fi/etusivu/siun-sote/hallinto/

 

Haussa olevat tehtävät

Palvelualueet, joille johtajia haetaan, ovat toimialueittain:

Terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue

  • Palvelujohtaja/ johtajaylilääkäri, keskussairaalapalvelut
  • Palvelujohtaja/avoterveydenhuollon ylilääkäri, vastaanottopalvelut
  • Palvelujohtaja/kuntoutusjohtaja, kuntoutus

Ikäihmisten palvelujen toimialue

  • Palvelujohtaja, kotihoito
  • Palvelujohtaja, hoiva ja palveluasuminen
  • Palvelujohtaja, terveyskeskussairaalat

Perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue

  • Palvelujohtaja, vammaispalvelut
  • Palvelujohtaja, perhekeskustoiminta
  • Palvelujohtaja, aikuissosiaalityö

Muut johtamis- ja asiantuntijatehtävät, joita tässä vaiheessa haetaan ovat:

Kuntayhtymän johto

  • Tarkastuspäällikkö

Terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue/ Vastaanottopalvelujen palvelualue

  • Johtava ylihammaslääkäri

Perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue

  • Hallintopäällikkö, yksilöasiain jaosto

Hallintopalvelut

  • Hallintopäällikkö
  • Tukipalvelujohtaja
  • Turvallisuuspäällikkö
  • Asianhallintapäällikkö

Henkilöstöpalvelut

  • Henkilöstöpäällikkö
  • Rekrytointipäällikkö
  • Työhyvinvointipäällikkö
  • Työsuojelupäällikkö

Talouspalvelut

  • Tekninen johtaja
  • Tietohallintopäällikkö
  • Kolme controlleria

Kehittämispalvelut

  • Kehittämispäällikkö
  • Neljä sote-asiantuntijaa:
    1. työalueena kehittämishankkeet ja niiden rahoitus
    2. työalueena hyvinvointityö ja järjestöyhteistyö
    3. työalueena palvelujen laatu ja laadun seuranta
    4. työalueena yritysyhteistyö, palvelusetelit ja ostopalvelut

Viestintä

  • Verkkotoimittaja

Siun sote -konserniin tulevien yhtiöiden toimitusjohtajat:

  1. Karjalan tekstiilipalvelut Oy:n (Karteks) ja Tikkamäen Palvelut Oy:n yhteinen toimitusjohtaja
  2. Perustettavan taloushallinnon ja palkanlaskennan palveluita tuottavan osakeyhtiön toimitusjohtaja
  3. Perustettavan ravinto- ja siivouspalveluita tuottavan osakeyhtiön toimitusjohtaja

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako