Siun sote kuva

Ajankohtaista 2016

Uutisarkisto 2016

Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sote aloittaa vuodenvaihteessa – mikä muuttuu

Vuoden 2017 alussa kaikkien Pohjois-Karjalan kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut, Pohjois-Karjalan keskussairaala ja kehitysvammaisten erityishuolto siirtyvät osaksi Siun sote -kuntayhtymää. Kunnat eivät siis enää vastaa esimerkiksi terveysasemista, neuvoloista tai sosiaalityöstä, vaan ne kuuluvat maakunnalliselle Siun sotelle. Myös pelastuslaitos, ympäristöterveydenhuolto ja Joensuun työnterveys siirtyvät Siun sotelle.

Historiallisen suuri muutos tarkoittaa 18 eri organisaation yhdistymistä ja uutta työnantajaa noin 7 000 työntekijälle. Maakunnan noin 170 000 asukkaalle muutos tulee tarkoittamaan muun muassa palvelujen yhdenmukaistumista, laajenevaa valinnanvapautta sekä uudenlaisia liikkuvia ja sähköisiä lähipalveluja jo ensi vuoden aikana.

Kuntalaiselle palvelujen muutos ei näy yhdessä yössä, vaan vuoden 2017 alussa palveluja saa kuten ennenkin entisistä toimipisteistä. Vuodenvaihteen vaikutukset asukkaisiin liittyvät ennen kaikkea tietojärjestelmämuutoksiin, joiden takia esimerkiksi reseptejä ei voi uusia Omakannassa tai apteekeissa 24.–31.12.2016 välisenä aikana ja kaikki e-laskutus- ja suoramaksusopimukset joudutaan uusimaan ensi vuoden alussa.

Palvelujen painopiste kotona pärjäämiseen

Uuden kuntayhtymän vuoden 2017 toiminta- ja taloussuunnitelman lähtökohtana on omistajakuntien laatima talousraami. Talousarvio on laadittu siten, että kustannusten muutos on -0,7 prosenttia kuluvan vuoden ennustetuista sote-kustannuksista. Kuntayhtymän vuoden 2017 toimintatuottojen arvioidaan olevan noin 680 miljoonaa euroa. Budjetti sisältää myös Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ja ympäristöterveydenhuollon määrärahat.

Talousarviossa pysymisen ehdottomia edellytyksiä ovat palvelujen yhtenäistäminen koko maakunnassa, sosiaali- ja terveydenhuollon välisten raja-aitojen häivyttäminen sekä panostaminen ennaltaehkäiseviin ja kotona pärjäämistä tukeviin palveluihin. Tämä tarkoittaa mm. kotisairaanhoidon laajentamista, maakunnallisesti yhtenäisiä kuntoutuspalveluja sekä ensihoidon kehittämistä ja yhdistämistä muuhun kotiin vietävään hoitoon. Niin ikäihmisten kuin vammaistenkin laitosasumista vähennetään hallitusti ja korvataan eritasoisella palveluasumisella jo tulevan vuoden aikana.

Asukkaan valinnanvapauden lisääminen muun muassa palveluseteleillä sekä hyvinvointiasema-tyyppiseen toimintaan siirtyminen ovat lähivuosien tavoitteita.

Yhteydensaannin ja palvelujen saatavuuden varmistaminen ovat keskeisiä Siun soten alkutaipaleen tehtäviä. Yhteinen, asiakasohjaukseen pystyvä puhelinpalvelu rakennetaan vuoden 2017 aikana ja ajanvarausjärjestelmän sähköistämiseen panostetaan.

Yleisönosastokirjoituksissakin paljon puhuttanut ensihoidon palvelutaso ei olisi alenemassa nykyisestä. Toiminta- ja taloussuunnitelman kuten myös ensihoidon palvelutasopäätöksen hyväksyy lopullisesti kuntayhtymän valtuusto kokouksessaan 8.12.2016.

Kuntalaisen muistilista vuodenvaihteeseen:

  • 1.2017 palveluja saa entiseen tapaan entisistä toimipaikoista.
  • Uusi reseptit hyvissä ajoin ennen joulua. Reseptejä ei voi uusia apteekeissa tai Omakannassa 24.–31.12. välisenä aikana. Kiireelliset uusimiset hoidetaan terveysasemilla.
  • Vuodenvaihteessa voi olla viivettä laboratoriovastausten näkymisessä sähköisessä Medinet-terveyspalvelussa. Potilastietojen siirtymisessä Kanta-arkistoon on katkos.
  • Perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirtyvät Kelalle tammikuusta 2017 alkaen. Ensi vuotta koskevia hakemuksia voi jättää Kelalle 12.12.2016 alkaen.
  • Sosiaali- ja terveydenhuollon puhelinnumerot muuttuvat 15.1. Myös sähköpostiosoitteet muuttuvat. Vanhoista puhelinnumeroista on uudelleenohjaus vaihteeseen tai uusiin numeroihin. Yhteystiedot löytyvät vielä alkuvuoden aikana kuntien www-sivuilta.
  • Nykyiset e-laskutus- ja suoramaksusopimukset katkaistaan ja vuoden 2017 ensimmäiset laskut tulevat paperisina. Sopimukset voi uusia ensimmäisen paperilla saapuneen laskujen tietojen perusteella.
  • Suostumukset asiakas- ja potilastietojen siirtymiseen sosiaali- ja terveydenhuollon välillä uusitaan Siun soten nimiin ensimmäisillä käyntikerroilla.

Lisätietoja:

Toiminta- ja taloussuunnitelma Siun soten hallituksen pöytäkirjassa 22.11.2016 http://www.siunsote.fi/etusivu/siun-sote/hallinto/

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako