Siun sote kuva

Ajankohtaista 2016

Uutisarkisto 2016

Sisältöjulkaisija

angle-left Päihdepalvelujen järjestäminen Siun soten alueella
Siun soten hallitus päätti 27.10. kokouksessaan keskeyttää meneillään olleen Joensuun kaupungin päihdepalveluja koskevan kilpailutusprosessin. Keskeytyksen syynä on se, että Siun soten tarpeet ovat muuttuneet organisaatio- ja palvelurakenteen muotoutuessa, ja Siun sote tulee järjestämään osan kilpailutuksessa mukana olleista palveluista omana toimintana vuoden 2017 alusta lähtien. Palvelut tullaan järjestämään tasavertaisina koko maakunnassa, jolloin päihdepalvelujen kilpailutus pelkästään Joensuun alueella ei ollut enää perusteltua.

Joensuun, Outokummun ja Kontiolahden päihdepalvelujen asiakkaille hankinnan keskeyttäminen ei aiheuta katkoksia palveluissa. Palvelut jatkuvat ja toimivat kuten ennenkin.

Siun sote tulee järjestämään uutena omana toimintanaan maakunnallisen päihdepäivystyksen ja lyhyet laitoshoidot. Palvelujen kehittäminen on osittain vielä kesken, mutta kokonaisuus selviää vuoden loppuun mennessä. Siun sote tulee jatkossakin hankkimaan osan palveluista yksityisiltä palveluntuottajilta, mutta ostopalvelut tullaan kilpailuttamaan maakunnallisesti.

Maakunnan päihdepalvelut ovat tällä hetkellä pirstaleiset ja toteutuvat epätasa-arvoisesti. Siun sotessa mielenterveys- ja päihdepalvelut organisoidaan maakunnallisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kuntien väliset raja-aidat ylittäen.

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako