Siun sote kuva

Ajankohtaista 2016

Uutisarkisto 2016

Sisältöjulkaisija

angle-left Noin sata henkilöä oli kiinnostunut Siun soten esimies- ja asiantuntijatehtävistä
Siun soteen siirtyvällä henkilöstöllä oli mahdollisuus ilmoittaa kiinnostuksensa Siun soten palvelujohtajien, muiden johtamis- ja asiantuntijatehtävien sekä yhtiöiden toimitusjohtajien tehtäviin 14.6. mennessä. Tehtävistä kiinnostuneita henkilöitä oli yhteensä noin sata eri puolilta maakuntaa. Moni oli kiinnostunut useasta eri tehtävästä. Kiinnostuneiden määrä sekä heidän vahva koulutus- ja työkokemustaustansa osoittavat, että Siun sotessa on paljon osaavaa ja motivoitunutta henkilöstöä.

Tehtävät täytetään liikkeen luovutuksen periaatteiden mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ensisijaisesti tehtäviin sijoitetaan Siun soteen siirtyvää henkilöstöä työntekijän ja työnantajan välisellä sopimuksella.

Uusiin tehtäviin sijoittumisen eteneminen:
  • Toimialuejohtajat ovat perehtyneet oman alueensa tehtävistä kiinnostuneiden työntekijöiden tietoihin.
  • Jos tehtävästä on kiinnostunut useampi työntekijä, toimialuejohtaja keskustelee osaamiseltaan soveltuvien työntekijöiden kanssa.
  • Jos henkilön kanssa on keskusteltu toimialuejohtajien ilmoittautumismenettelyn yhteydessä, uutta keskustelua ei tarvita.
  • Jos tehtävään on ilmaissut kiinnostuksensa vain yksi soveltuva työntekijä, työnantaja ja työntekijä sopivat uuteen tehtävään sijoittumisesta henkilökohtaisesti.
  • Kaikkiin tehtäviin ei välttämättä sijoiteta työntekijää nyt, vaan vasta myöhemmin liikkeen luovutuksen yhteydessä.
  • Jos työnantaja ei löydä tehtävään osaamiseltaan soveltuvaa työntekijää liikkeen luovutuksen piirissä olevasta henkilöstöstä, tehtävä voidaan laittaa julkiseen hakuun.
  • Tehtäviin sijoittuvat työntekijät ovat selvillä viikon 25 aikana.
  • Yhtiöiden hallitukset valitsevat toimitusjohtajat tai niistä päätetään perustamisilmoitusten yhteydessä. Siun soten osalta yhtiöiden hallitusten jäsenet valitaan 23.6.2016.
Siun soten organisaation rakentuminen

Uusiin tehtäviin sijoittuvat työntekijät osallistuvat Siun soten organisaation rakentamiseen omalla alueellaan. Seuraavan organisaatiotason päällikkötason tehtäviin etsitään työntekijät ensisijaisesti kutsu- ja neuvottelumenettelyllä. Siun soteen saattaa kuitenkin tulla uusia alueellisia asiantuntijatehtäviä (esim. Mediatri-pääkäyttäjiä), joihin tullaan vielä etsimään kiinnostuneita työntekijöitä. Suurin osa henkilöstöstä siirtyy Siun soten työntekijöiksi nykyisissä tehtävissään ilman haku- tai vastaavaa menettelyä.

Lisätietoja:

Menettelystä yleisesti:
Henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen, puh. 050 387 7680,  johanna.bjerregardmadsen(at)siunsote.fi

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako