Ajankohtaista 2016
Siun sote kuva
Ajankohtaista 2016
Uutisarkisto 2016
Sisältöjulkaisija
Siun soten alueella sijoitetaan vuosittain noin 200 lasta. Vuosittaiset kustannukset ovat noin 12,5 miljoonaa euroa. Uusien ostopalvelujen hankinnan arvo on vuosittain noin 3 miljoonaa euroa.
Hankinnan tavoitteena ovat lapsen edun mukaiset kustannustehokkaat ja laadukkaat palvelut. Kilpailutuksella halutaan varmistaa mahdollisimman lapsilähtöinen sijoitus ja sijoituspaikkojen laadullisten vaatimusten täyttyminen koko sijoituksen ajan. Kilpailutuksessa kiinnitetään huomiota lapsen yksilöllisten tarpeiden täyttymiseen, muun muassa siihen, miten sijaishuoltopaikka voi vastata lapsen kielelliseen, kulttuuriseen tai uskonnolliseen taustaan. Yksityinen sijoituspaikka vastaa myös sijoitetun lapsen tarpeen mukaisen hoidon, huolenpidon ja tuen järjestämisestä sekä yhteistyöstä lapsen vanhempiin ja viranomaistahoihin.
Hankinta on luonteeltaan puitejärjestely, mutta siinä syntyvä palveluntarjoajien pistejärjestys ei sido tilaajaa suoraan sijoituspäätöksiä tehtäessä. Tavanomaisissa sijoituksissa noudatetaan ns. lapsilähtöistä sijoitusprosessia, jossa kilpailutuksessa valikoitujen palveluntarjoajien joukosta valitaan kullekin lapselle soveltuvin sijoituspaikka. Tärkein kriteeri sijoituspaikan valinnassa on se, kuinka hyvin palvelut tukevat sijoitettavan lapsen erityistarpeita ja sijoitusprosessin tavoitteita. Lisäksi valintaan vaikuttavat sijoituksen vuorokausihinta ja mahdollisten erityispalveluiden hinnat. Palveluntuottajien soveltuvuutta arvioidaan myös sopimuksen aikaisen toiminnan perusteella. Kiireellisissä sijoituksissa ei käytetä lapsilähtöistä sijoitusprosessia, vaan valinta tehdään puitejärjestelyn pisteytyksen perusteella soveltuvimmalle.
Kilpailutusta valmistellaan yhteistyössä palveluntuottajien kanssa. Yritykset voivat myös kommentoida hankintamallia ja tarjouspyyntöluonnosta Hilma-palvelussa kesällä 2016. Lisäksi palveluntuottajille järjestetään hankinnasta infotilaisuus 25.8.2016.
Lastensuojelun ostopalvelujen kilpailutusta on valmisteltu Tekesin innovatiivisten hankintojen valmennusohjelmassa syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana. Hankinnan tavoitteita suhteessa sen vaikutuksiin on tarkasteltu valmennusohjelman aikana, minkä vuoksi hankinnasta ei ole tehty enää erikseen lapsivaikutusten arviointia.
Lisätietoja:
Perhepalvelupäällikkö Tuuli Ollila (tavoitettavissa seuraavan kerran 20.6.)
Puh. 050 337 0389
tuuli.ollila(at)jns.fi
Joensuun seudun hankintatoimi
hankinta(at)jns.fi