Aikuissosiaalityö kuva

Aikuissosiaalityön palvelut

Aikuissosiaalityö palvelee 18–64-vuotiaita Siun soten alueen aikuisia ja perheitä. Autamme silloin, kun tarvitset tukea, ohjausta ja neuvontaa erilaisissa arkielämän tilanteissa.

Aikuissosiaalityön puoleen voit kääntyä esimerkiksi, jos sinulla tai läheiselläsi on

  • vaikeuksia selvitä arjesta
  • vaikeuksia päästä elämässä eteenpäin pitkittyneen työttömyyden tai alentuneen työkyvyn vuoksi
  • mielenterveys- tai päihdeongelmia
  • ongelmia asumisessa tai olet vailla asuntoa
  • tarve sosiaaliturvaan tai muihin sosiaalipalveluihin liittyvään ohjaukseen ja neuvontaan
  • äkillinen kriisi tai väkivaltakokemus
  • taloudellisia ongelmia.

Aikuissosiaalityön palveluja ovat muun muassa

Sosiaalityöllä ja sosiaaliohjauksella tuetaan asiakkaita muutokseen. Muutoksella pyritään muun muassa vahvistamaan asiakkaan hyvinvointia, itsenäistä selviytymistä, elämänhallintaa ja vähentämään huono-osaisuutta.

Tarpeisiisi vastaava sosiaalisen tuen ja sosiaalipalvelujen kokonaisuus rakennetaan yhdessä aikuissosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa. Nimetty omatyöntekijä kulkee rinnallasi koko sosiaalihuollon asiakkuuden ajan. Yhteistyötä tehdään myös muiden palveluntuottajien ja yhteistyökumppanien kanssa.

Näin hakeudut palveluun

Jos olet uusi asiakas, kysy apua puhelimitse oman alueesi sosiaalitoimistosta tai tule paikan päälle.

Jos sinulla on jo nimetty omatyöntekijä, asiointi tapahtuu hänen kanssaan ajanvarauksella. Soita puhelinaikana omatyöntekijän asiakasnumeroon tai ota yhteyttä neuvonnan numeroon.

Sosiaalipäivystys auttaa sosiaalihuollon kriisitilanteissa pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin.

Huoli-ilmoitus

Huoli-ilmoitus

Jos olet huolissasi ihmisestä, joka ei mielestäsi pysty vastaamaan huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan, voit tehdä ilmoituksen asiasta. Huolta voi aiheuttaa esimerkiksi ikäihmisen kotona pärjääminen tai yksin asuvan aikuisen elämänhallinnan ongelmat.

Ilmoituksen voi tehdä kuka tahansa, joka on huolestunut toisen henkilön elämäntilanteesta. Ilmoituksesi perusteella sosiaalipalvelujen ammattilaiset arvioivat avun tarpeen ja millaista apua henkilön tai perheen elämäntilanteeseen voidaan tarjota.

Tee sähköinen huoli-ilmoitus (miunpalvelut.fi) avun tarpeen arvioimiseksi.

Yhteystiedot

Enon palvelupiste

Enon palvelupiste on yhteispalvelupiste, josta saa kaupungin, Kelan ja työ- ja elinkeinotoimiston palveluja. Palvelupisteen henkilöstö neuvoo ja opastaa kaupungin sekä Kelan ja TE-toimiston palveluihin. Palvelupisteen tiloissa on asiakkaiden käytössä maksuton nettipiste ja tulostusmahdollisuus.


Kassapalvelut


* Joensuun kaupungin laskut voi maksaa ilman palvelumaksuja (muun muassa päivähoito- tai vesimaksut). Kassaan voi maksaa myös Siun soten ja Pohjois-Karjalan Pelastuslaitoksen maksut.


Kaupungin lomakkeiden nouto ja jättäminen


* palvelupisteestä saatavilla rakennuslupa- ja huoneistohakemukset sekä erilaiset avustushakemukset

* palvelupisteeseen voi jättää kaikki kaupungille osoitetut hakemukset ja muut asiakirjat


Kaupungin kuulutukset (epävirallinen ilmoitustaulu)


* nähtävillä Enon aluetta koskevat ilmoitukset ja kuulutukset


Palvelupisteessä on myynnissä


* kopiointipalveluja, lainhuuto-, rasitus- ja kiinteistörekisteriotteita ja kartta- ja asemakaavaotteita

* Suur-Ilomantsin historia ja Enon historia -kirjat sekä Kaltimosta Kopovaan kirjaa

* Joensuun opaskartta

* Kaltimon Kierron ja Ala-Koitajoen retkeilyreittikarttoja


Palvelupisteessä hoidetaan


* Enon alueen venepaikkojen jako on Saimaan Satamat Oy:llä www.saimaansatamat.fi

* lähiosoitteen määrityspyynnöt kiinteistölle, hakemusten vastaanotto

* Enon alueen matkailuneuvontaa

* Enon urheiluhallin, kuntosalin ja Uimaharjun koulun liikuntasalin liikuntapaikkakorttien myynti

* Uimaharjun kuntosalin ja liikuntasalin kulkutunnisteiden myynti

* kansalaisopistotoimintaan liittyvää neuvontaa


Palvelupisteen muut kaupungin palvelut


* rakennusvalvonnan päivystys, tarkastusrakennusmestari Mika Silvennoinen torstaisin klo 9 - 11 (tapaamisesta voi sopia puh. 0500 299 575)

* maaseutuasiamies Antti Ryynänen, maanantai - tiistai klo 9 - 15, puh. 050 310 9752

* sosiaalitoimisto, asiakasvastaanotto vain ajanvarauksella, puhelintunti klo 9 - 10

* aikuissosiaalityön yhteystiedot ja lastensuojelun avohuollon yhteystiedot



Kokoustiloja varattavissa


* Enon palvelupisteen (entinen kunnanviraston) kokoustilat (valtuustosali ja pieni kokoushuone)

Palvelun kieli: suomi.

Aikuissosiaalityön palvelut
Asiointi ajanvarauksella.

Käyntitiedot

  • Aukioloajat
    • Maanantai—Perjantai 9.00—11.30 ja 12.30—15.00

Muut yhteystiedot

  • Sähköposti
    • eno.palvelut@jns.fi
  • Postiosoite
    • Kunnantie 2
    • 81200 Eno

Sähköinen huoli-ilmoitus -linkki

Henkilökunnan yhteystiedot perhe ja sosiaalipalvelut

Chat aikuissosiaalityön aukiolot

Chat

Chat avoinna toistaiseksi arkisin ma–pe klo 13–15

sosiaalialan yhdistykset linkki

Toimintaa ja tukea yhdistyksissä

jelli.fi

Chat Aikuissosiaalityö, tämä sisältö tuo chat komponentin sivulle.

somejako