Äänihäiriöt ja ääniergonomia
Puheterapia kuva
Äänihäiriöt ja ääniergonomia
Ihmisääni on yksilöllinen ja siihen vaikuttavat monet tekijät, kuten ikä, sukupuoli, mieliala, fyysinen kunto ja ympäröivä kulttuuri. Äänen tuottaminen on monimutkainen prosessi, johon osallistuvat useat lihakset ja toiminnot hengityksestä suun liikkeisiin.
Ääni voi kuitenkin häiriintyä äänen tuottamiseen osallistuvien lihasten poikkeavan toiminnan, vaurioitumisen tai niissä tapahtuneiden muutosten seurauksena. Äänihäiriö voi johtua elimellisistä syistä, kuten äänihuulihalvauksesta tai kurkunpään kasvaimista. Se voi häiriintyä myös erilaisten sairauksien, kuten Parkinsonin taudin seurauksena. Äänihäiriöiden taustalla voi olla myös väärä äänenkäyttötapa tai psyykkiset syyt.
Miten ääni voi oireilla?
-
ääni väsyy helposti
-
ääntä on vaikeaa saada kuuluviin
-
kurkussa on palan tai kivun tunne
-
tarve yskiä tai selvitellä kurkkua puhuessa tai sen jälkeen
-
ääni katoaa
-
ääni kuulostaa vuotoiselta, hiljaiselta, puristeiselta tai käheältä
-
puhuminen on vaikeaa ja työlästä
Ääniergonomia
Hyvä ja toimiva ääni on monen työn ja vapaa-ajan toiminnan edellytys. Jos kurkunpää on terve ja äänenkäyttötapa oikea, ääni kestää eikä puhuminen tunnu työläältä. Oman äänen kuntoon ja laatuun voi vaikuttaa helposti pienillä asioilla. Huoltamalla ääntäsi arjessasi ennaltaehkäiset myös äänihäiriöiden syntymistä.
Mikä kuormittaa ääntä?
-
tupakointi ja runsas alkoholin käyttö
-
refluksi
-
väsymys ja unen puute
-
runsas puhuminen
-
äänen jatkuva voimistaminen
-
kurkun selvittely ja yskiminen
-
huonossa asennossa puhuminen
-
huono sisäilma
Vinkkejä äänenhuoltoon
-
Juo usein ja tarpeeksi. Äänihuulten limakalvot tarvitsevat riittävää kostutusta, etenkin kun ääntä käytetään runsaasti.
-
Nielaise tai juo vettä yskimisen ja kurkun selvittelyn sijasta.
-
Rentouta kurkunpäätäsi esimerkiksi haukottelemalla.
-
Puhu hyvässä asennossa. Pidä hyvä ryhti, selkä suorana ja kasvot kohti kuulijaa. Huono asento aiheuttaa kehoon ja kurkunpäähän jännityksiä ja vaikeuttaa hengitystä.
-
Opettele ääntöä tukeva hengitystekniikka niin ehkäiset kurkunpään lihaksia rasittumasta.
-
Huolehdi, että sinä ja äänesi saatte riittävästi lepoa.
-
Avaa ääntäsi ennen kuormittavia äänenkäyttötilanteita.
-
Vaimenna taustamelu. Melun vaikutuksesta äänenvoimakkuutta joutuu nostamaan, mikä kuormittaa ääntä. Puhu mahdollisimman kaukana melua tuottavista laitteista äläkä pidä niitä turhaan päällä.
-
Käytä äänen voimistamisen sijaan muita keinoja saada huomio itseesi esimerkiksi taputtamalla, tai yhteiseksi sovitulla merkillä.
-
Mene lähelle kuulijaa, jottei ääntä tarvitse turhaan voimistaa.
-
Pidä puheessasi taukoja ja puhu tarpeeksi hitaasti.
-
Käytä eleitä ja ilmeitä ilmaisun tukena säästääksesi ääntäsi.
Yhteystiedot puheterapia
Yhteystiedot
Lasten puheterapian neuvonta
Puh. 013 330 7834
ti ja to, pe klo 11.30–12.30
Aikuisten puheterapian neuvonta
Puh. 013 330 8556
ke klo 11-12
Puheterapian palvelusihteeri
(jonotiedustelut ja ajanvarausasiat)
Puh. 013 330 8032
ma–to klo 8–15 ja pe klo 8–14
Puheterapeuttien yhteystiedot löydät sivuston haun avulla (esim. avainsanalla "puheterapeutti")
Henkilökunnan yhteystietohaku