Kun kardiologi Antti Eranti valmistui erikoistumisensa jälkeen kardiologiksi, hän oli tärkeän päätöksen edessä: jatkaisiko uraansa yliopistosairaalassa vai palaisiko erikoistumisajalta tutuksi tulleeseen Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun soteen. Lopulta tiivis työyhteisö ja monipuolinen työnkuva saivat valitsemaan keskussairaalan.
“Tulin takaisin Siun soten Sydänkeskukseen, koska täällä on monipuolinen työnkuva ja paljon toimenpidehommia, joista pidän. Ei tarvitse erikoistua vain yhteen kapeaan alueeseen kardiologiassa, vaan pääsee tekemään vähän kaikkea ja kehittämään osaamista laajasti”, osastonylilääkäri Eranti kuvaa.
Yliopistosairaalassa jatkaminen olisi todennäköisesti ohjannut tiukasti tiettyyn suuntaan.
“Yliopistosairaalassa olisi pitänyt ryhtyä niin sanotusti joko sydämen putkimieheksi, sähkömieheksi, kuvantajaksi, akuuttilinjalle tai tahdistinporukkaan. Pohjois-Karjalan keskussairaalassa saan tehdä kaikkea”, hän sanoo.
Haemme 6.1.2026 mennessä Sydänkeskukseen Joensuuhun kardiologian erikoislääkäriä ja erikoistuvaa lääkäriä.
Hakuilmoitukset löydät näistä linkeistä: Erikoislääkäri ja erikoistuva lääkäri
Arjen työ sujuu pienen yksikön eduilla ja haitoilla. Plussaa on, että ihmiset tuntevat toisensa, yhteistyö on joustavaa ja konsultointi mutkatonta. Haitaksi Eranti kokee pienen yksikön haavoittuvuuden, mikäli henkilökunnassa on vajausta.
“Pohjois-Karjalan keskussairaala on sopivan kokoinen. Konsultointi on tosi helppoa suuntaan ja toiseen, kun ei soitella toisilleen tuntemattomina. Kaikki tuntevat täällä toisensa”, Eranti kertoo.
Onnistumiset toimenpidesalissa palkitsevat
Kardiologian toimenpidepuoli on Erannille erityisen mieluisa alue. Nopeat tilanteet, tekninen taito ja päätöksenteko kulkevat käsi kädessä.
“Parasta työssä on ne hetket, kun hankalienkin vaiheiden jälkeen pääsee tiimin kanssa hyvään lopputulokseen. Se on palkitsevaa.”
Siun sote on Erannin mukaan erinomainen paikka kasvaa kardiologiksi etenkin toimenpidepainotteiselle uralle. Hän itse pääsi tekemään erikoistuvana huomattavia määriä toimenpiteitä.
“Tein erikoistuvana melkein 500 varjoainekuvausta ja laitoin kuutisenkymmentä sydämentahdistinta. Muualla ei välttämättä pääse samoihin lukemiin.”
Kehittymistä tukee myös Siun soten Sydänkeskuksen koulutusmyönteinen ilmapiiri.
“Koulutuksiin on päässyt paremmin kuin yliopistosairaalassa tai muissa paikoissa, joissa olen ollut.”
Myös työyhteisö saa häneltä vahvan kiitoksen.
“Meillä on hyvä porukka ja kommunikaatio. Autetaan kaveria, eikä ole hirmuisen hierarkinen meininki. Jos jollain on hyvä idea, se otetaan käyttöön riippumatta siitä, keneltä se tulee.”
Oma-alotteisuus on hyve
Kun kysyy Erannilta, kenelle Siun soten Sydänkeskus sopii, vastaus on selkeä.
”Oma-aloitteiset ja motivoituneet ammattilaiset viihtyvät ja kehittyvät täällä. Jos toivoo, että kaikki tarjotaan hopeatarjottimella, tämä ei ehkä ole oikea paikka. Mutta jos on sisäinen palo ja halu oppia, täällä pärjää ja kehittyy nopeasti.”
Oppimis- ja kehittymismahdollisuuksien lisäksi Siun sote tarjoaa ympäristön, jossa työyhteisö on lämminhenkinen, tekniikka modernia ja oppimismahdollisuudet aidosti suuret.
“Jos toimenpidevaltainen ura kiinnostaa, kyllä tänne kannattaa tulla.”
Antti Erannin kokemuksen perusteella Siun sote tarjoaa yhdistelmän, jota ei kaikkialla löydy: laajan työnkuvan, moderneja laitteita, tekniikoita sekä tiloja, vahvan yhteisön ja mahdollisuuden kasvaa sekä erikoistuvana että valmiina kardiologina.
Kardiologian tekniikat kehittyvät nopeasti, ja Erannin mukaan Pohjois-Karjalassa halutaan pysyä kehityksessä mukana.
“Etenkin pallolaajennustoiminnassa meillä on kaikki modernit välineet käytössä ja niitä myös käytetään. Pysytään aallonharjalla, kokeillaan uusia työkaluja ja hankitaan niistä kokemusta.”
Tahdistinpuolella taso on yhtä korkea.
“Erikoistekniikat osataan. Johtoratatahdistus on otettu aktiivisesti käyttöön. On kiva tehdä töitä, kun ei jämähdetä vanhoihin kaavoihin.”
Tutkimus mahdollistaa uran eri polut
Vaikka Erannin työ painottuu kliiniseen kardiologiaan, hän on mukana myös tutkimustoiminnassa.
“Meillä pyörii Sydänkeskuksessa muutama tutkimus ja olen mukana niissä. Lisäksi minulla on omia tutkimusprojekteja, jotka ovat kulkeneet mukana yli kymmenen vuotta.”
Tutkimuksesta kiinnostuneille Siun sote tarjoaa hyvän alustan.
“Täältä tulee väitöskirjoja säännöllisesti. Mahdollisuudet ovat olemassa, jos tutkimus kiinnostaa.”
Luonteva juurtuminen Joensuuhun
Eranti ei ole Pohjois-Karjalasta kotoisin. Silti Joensuuhun juurtuminen on ollut luontevaa, eikä pelkästään työn vuoksi.
“Olen viihtynyt hyvin. Ulkoilmaharrastuksiin pääsee vuodenajasta riippumatta, ja täällä on oikeasti neljä vuodenaikaa. Melontaan, retkeilyyn ja hiihtoon on erinomaiset mahdollisuudet. Se tuo mukavaa vaihtelua. Aion pysyä täällä”, hän sanoo.
Myös sairaalayhteisöön solahtaminen sujui vaivatta.
“Työporukka on erinomainen ja olemme tekemisissä vapaa-ajallakin. Ei minulla ole mitään voimakkaita muistikuvia siitä, kun tulin tänne ensimmäistä kertaa, mikä yleensä tarkoittaa, että kaikki meni hyvin. Takaisinhan tänne tulin. Se varmaan kertoo kaiken.”
Pohjois-Karjalasta hän nostaa esiin mutkattoman ihmisten kohtaamisen, joka on pohjoiskarjalaiseen tyyliin luonnollista lämminhenkistä.
“Täällä on tolkun porukkaa. Omaisetkin ymmärtävät paremmin esimerkiksi iäkkään monisairaan ihmisen elämän rajallisuuden. Elämän realiteeteista ei ole vieraannuttu samalla tavalla kuin ehkä joissain päin Suomea.”
Tutustu työmahdollisuuksiin Siun sotessa!
Kaikki avoimet työpaikkamme löydät tästä linkistä: Avoimet työpaikat, Siun sote
Kaikki työmahdollisuudet lääkäreille löydät tästä linkistä: Lääkärit, Siun sote
Pohjois-Karjalaan? Miksi mihinkään muualle?
Pohjois-Karjalasta löytyy duunia ja uramahdollisuuksia siinä missä muualtakin, mutta meillä päin vähintään yhtä tärkeää on se, mitä tapahtuu vuorokauden muina aikoina. Ja meillähän aikaa riittää, kun kaikki on lähellä ja elämän voi omistaa muiden unelmien sijaan omilleen.
Pohjois-Karjala on niille, jotka haluavat riisua turhantärkeyden minimiin ja joiden seurassa saa olla outo tai liian tuttavallinen luvan kanssa. Vaihda siis verkkarit jalkaan tai sinistä kajalia silmiin, jos siltä sattuu tuntumaan. Puhu niin kuin ajattelet ja elä sellaista elämää, joka on sinulle tarkoitettu. Tule yhdeksi meistä!
Miksipä et muuttaisi Joensuuhun?
Elo Joensuussa on niin ihanaa, että on kerrassaan pöhköä jättää muuttamatta meille. Siksipä muuttamisesta halutaan tehdä mahdollisimman helppoa. Töiden perässä muuttavien kotiutumista helpottaa Muuttoagentti, joka neuvoo veloituksetta henkilökohtaisesti vaikkapa asumiseen tai puolison työllistymiseen liittyvissä kysymyksissä.
Muuttoagentti neuvoo veloituksetta vaikkapa näissä kysymyksissä:
- missä voi asua?
- mitä Joensuussa voi puuhata?
- mistä löytyy töitä?
- mitä kaikkea voi opiskella?

