Lieksan terveyskeskuksen vastaava hammaslääkäri Juho Kohonen saapui Pohjois-Karjalaan alun perin vain puolen vuoden harjoitteluun. Nyt hän on ollut Lieksassa jo useita vuosia. Syyt jäämiseen löytyivät niin työstä, luonnosta kuin myös rakkaudesta.
”Hyvä työyhteisö ja hyvä työpaikka. Ne ratkaisivat jäämiseni Lieksaan. Sen jälkeen elämä alkoi pikkuhiljaa rakentua tänne. Harrastuksia löytyi kalastuksesta, metsästyksestä, retkeilystä sekä ylipäätään luonnossa liikkumisesta. Eikös se ole sitä juurtumista.”
Rauhallisuus ja luonnonläheisyys ovat olleet tärkeitä syitä Porvoosta kotoisin olevalle Juholle.
”Lieksassa arjen kiireettömyys ja lähellä olevat palvelut tekevät elämästä leppoisaa. En koe viihtyväni suurissa kaupungeissa tai ruuhkissa. Lieksassa on sopivan vähän ihmisiä. Täällä ei tarvitse jonottaa mihinkään.”
Tarina saa entistäkin inhimillisemmän sävyn, kun Juho kertoo löytäneensä Lieksasta paitsi työn ja harrastukset myös elämänkumppanin. Elämä kuljettaa ihmeellisiä polkuja pitkin, kun turkulainen ja porvoolainen kohtaavat Lieksassa.
”Koti on siellä, missä perhe on. Minulle se tarkoittaa sitä, että rakastuin työkaveriini, jonka kanssa nyt asun. Lieksasta löytyi siis myös rakkaus. Viihdymme molemmat Lieksassa. Lieksan kaupungin slogan oli rakastumisemme aikoihin ’Missä korpi, siellä kulta’. Se jäi mieleen ja pitää täysin paikkansa.”
Monipuolinen työ kehittää nopeasti
Kohosen työpäivät ovat lähes kokonaan kliinistä potilastyötä. Vastaavan hammaslääkärin hallinnolliset tehtävät ovat pieni osa arkea.
”Teen käytännössä sataprosenttisesti kliinistä työtä. Se on monipuolista ja sopivasti haastavaa, koska kaikkea täytyy osata. Periaatteessa työssä on joustoa, mutta tietysti täytyy huomioida, että hammaslääkäri ei sitä työtä tee yksin, vaan se on parityöskentelyä hoitajan kanssa. Jousto täytyy löytyä kahdesta ihmisestä.”
Hän korostaa, että työ Lieksan hammashoitolassa tarjoaa kokemuksia, joita ei välttämättä kertyisi yhtä monipuolisesti isommissa kaupungeissa.
”Lieksa on hyvä paikka nuorille hammaslääkäreille, koska täällä pääsee heti tekemään laajasti ja oppii nopeasti. Jos Lieksaan haluaa tulla hammaslääkäriksi, niin lupaan hyvän tuen, neuvot ja opastuksen. Meillä on hyvä henkilöstötilanne, niin siihen on oikeasti resursseja ja mahdollisuus. Suomen mittapuulla meillä on myös erittäin hyvä palkkataso.”
Laadukasta hoitoa, ei jonoja
Työyhteisö on yksi tärkeimmistä syistä, miksi Kohonen kokee viihtyvänsä Lieksassa.
”Meillä on hyvä yhteishenki. Autetaan toinen toisiamme eikä turhia riitoja ole. Olemme avoimia keskustelulle. Lieksan hammashoitolassa on tiivis ja toimiva yhteisö. Henkilöstön vaihtuvuus on pientä.”
Hyvä henkilöstötilanne näkyy myös potilaiden arjessa. Hoitoon pääsee nopeasti, eikä pitkiä jonoja ole päässyt kertymään.
”Se on pitkälti kiinni siitä, että tekijöitä on riittävästi. Kun henkilöstötilanne on kunnossa, niin myös potilaat ovat tyytyväisiä. Näkemykseni mukaan tarjoamme erittäin laadukasta hammashoitoa.”
Lieksan hammashoidossa työskennellään moderneissa tiloissa, jotka on suunniteltu henkilöstön ja työn tarpeet huomioiden.
”Meillä on riittävästi vastaanottohuoneita ja varastotiloja. Ei ole sisäilmaongelmia, ja hoitokoneet ovat laadukkaita ja ergonomisia. On hyvä tehdä täällä töitä. Puitteet ovat kunnossa.”
Kiinnostaako Lieksa?
Siun soten kaikki avoimet työpaikat löydät tästä linkistä: Avoimet työpaikat
Lieksan kaupunkiin voit tutustua oheisista linkeistä: