Siun soten mielenterveys- ja päihdepalvelut – tuttavallisemmin miepä – on paikka, jossa työ joustaa, kehittymiselle on tilaa ja inhimillisyys näkyy arjessa. Ylilääkäri Johanna Suvannon mukaan miepässä tehdään merkityksellistä työtä hyvässä hengessä – ja asiakas on aina keskiössä.
Siun soten miepä-yksikkö on kasvanut ja kehittynyt viime vuosien aikana vaikuttavaksi kokonaisuudeksi, joka kattaa koko Pohjois-Karjalan alueen. Yksikössä työskentelee yli 160 ammattilaista – hoitajia, psykologeja, toimintaterapeutteja ja kuntoutusohjaajia. Lisäksi yksikössä on seitsemän lääkärinvirkaa. Yksikön toimintaa luotsaa ylilääkäri ja palvelupäällikkö Johanna Suvanto, joka kuvaa miepä-toimintaa kunnianhimoiseksi mutta aidosti asiakaslähtöiseksi.
“Olemme ottaneet valtavia harppauksia kahdeksassa vuodessa. Tavoitteenamme on ollut tunnistaa ja purkaa palveluiden pullonkauloja, ja olemme siinä myös onnistuneet”, Suvanto kertoo.
Lääkäri, kiinnostaako sinua mielenterveys- ja päihdepalvelut? Haemme 25.5.2025 mennessä vakituiseen virkaan erikoislääkäriä sekä määräaikaiseen virkaan erikoistuvaa lääkäriä!
Helposti tavoitettavaa apua
Miepä tarjoaa mielenterveys- ja päihdepalveluita osana perusterveydenhuoltoa asiakkaalle helposti saavutettavasti. Palveluihin voi hakeutua ilman lähetettä ja tavoitteena on, että asiakas pääsee hoitoon 14 vuorokauden kuluessa yhteydenotosta. Tässä tavoitteessa onnistutaan 92-prosenttisesti.
“Tavoitteenamme on tuoda apu lähelle. Esimerkiksi lääkärin ja psykologin vastaanotolle pääsee kolmen kuukauden sisällä hoitoon tulosta. Lisäksi olemme siirtymässä nuorten terapiatakuun mukaisiin aikarajoihin eli 28 vuorokauteen”, Suvanto sanoo.
Laaja-alaisia palveluita
Miepässä hoidetaan erityisesti keskivaikeita psyykkisiä häiriöitä ja kaiken tasoisia päihdehäiriöitä. Palveluvalikoimaan kuuluu muun muassa ohjausta, arviointia, psykososiaalisia interventioita, ryhmämuotoista hoitoa sekä kuntoutusta. Etävastaanottojen osuus on merkittävä. Tällä hetkellä noin 35 % käynneistä hoituu digitaalisesti.
“Etäpalvelut ovat lisänneet yhdenvertaisuutta ja parantaneet työn joustavuutta. Toteutamme etänä paljon ryhmäpalveluita, jolloin niihin voi osallistua ympäri maakuntaa”, Suvanto toteaa.
Pohjois-Karjalan keskussairaalan yhteydessä toimii myös päihdelääketieteen yksikkö Kompassi, joka tarjoaa erikoistunutta hoitoa haasteellisissa päihdehäiriöissä ja osastolla toteutettavia vieroituspalveluja.
Kokonaisvaltaista hoitoa
Yksi merkittävä kehitysaskel on ollut mielenterveys- ja päihdepalveluiden integroiminen. Tämä tarkoittaa, että asiakkaat saavat kokonaisvaltaista hoitoa yhdestä yksiköstä, ilman pompottelua eri toimijoiden välillä.
“Meille on tärkeää, että palvelumme ovat samanarvoiset koko maakunnassa. Käytännöt, kriteerit ja resurssit ovat samat kaikkialla”, Suvanto korostaa.
Työpaikka joustaa elämän mukana
Miepässä työntekijöiden hyvinvointi on keskiössä. Esimerkiksi lääkäreille tarjotaan mahdollisuus suorittaa päihdelääketieteen erikoispätevyyttä, ja työssä on mahdollista tehdä etätyötä sekä sopia osa-aikaisista ratkaisuista.
“Elämäntilanteet muuttuvat, ja meillä työn pitää joustaa sen mukana. Haluamme, että työ ja muu elämä ovat tasapainossa”, Suvanto sanoo.
Työn kehittämiseen suhtaudutaan avoimesti ja kannustavasti. Uusia avauksia tehdään jatkuvasti esimerkiksi ahdistuneisuuden, aikuisten ADHD:n ja hyvinvointia ja terveyttä edistävän työn osalta.
“Avasimme juuri isolla toritapahtumalla vuoden mittaisen Mielen hyvinvointia kaikille-haastekampanjan, jossa haastetaan koko Pohjois-Karjala tekemään mielen hyvinvointia edistäviä tekoja”, mainitsee Suvanto.
Kilpailukykyinen palkka ja osaava tiimi
Miepässä lääkärit saavat työstään kilpailukykyistä palkkaa: 7691,28 euroa kuukaudessa, johon lisätään vielä rekrytointilisä. Vaikka työ on monelta osin erikoissairaanhoitotasoista, työskentely tapahtuu perusterveydenhuollon rakenteissa, joustavasti ja ketterästi.
“Meillä pääsee tekemään vaikuttavaa ja inhimillistä työtä osaavassa ja kehittämismyönteisessä työyhteisössä. Tässä työssä näkee konkreettisesti, että työllä on merkitystä”, Suvanto tiivistää