“Me olemme kaikki ihmisiä”

“Me olemme kaikki ihmisiä” – Johta­misen inhi­mil­linen ote

Sydän­kes­kuksen osas­ton­hoi­taja Piia Laakkonen on yksi Pohjois-Karjalan hyvin­voin­tialue – Siun soten haki­ja­ko­ke­mus­ky­selyn kärki­kol­mik­koon sijoit­tu­neista esihen­ki­löistä. Jutussa pureu­dumme siihen, millaisia ovat hänen ajatuk­sensa inhi­mil­li­sestä johta­mi­sesta sekä urake­hi­tyksen mahdol­li­suuk­sista hoito­työssä.

Piia Laakkosen johta­mis­fi­lo­sofia nojaa vahvasti aitouteen ja ihmis­lä­hei­syy­teen. Hänen mukaansa esihen­ki­lö­työssä ei tarvitse yrittää olla virka­mies­mäinen tai etäinen.

“Minusta ei saa virka­mies­mäistä pönöt­täjää, vaikka kuinka yrittäisi. Olen aina halunnut antaa persoo­nani näkyä työssäni, myös esihen­ki­lönä. Se on tärkeää, sillä me kaikki olemme ihmisiä.”

Laakkosen mukaan hyvä vuoro­vai­kutus perustuu siihen, että puhuu selkeästi ja ymmär­ret­tä­västi – ei kylmällä virka­mies­kie­lellä.

“Käytän kirja­kieltä vain silloin, kun haluan painottaa jotain asiaa. Muuten pyrin puhumaan ymmär­ret­tä­västi ja omalla murteel­lani. Se luo rennompaa tunnelmaa, mikä on tärkeää esimer­kiksi työhaas­tat­te­luissa.”

Mahdol­li­suudet tekevät työstä innos­tavaa

Piia Laakkosen oma urapolku Sydän­kes­kuk­sessa on esimerkki siitä, kuinka hoito­työssä voi edetä ja kehittyä. Hän aloitti sairaan­hoi­ta­jana vuonna 2006 ja vaki­nais­tet­tiin sijai­suuk­sien jälkeen. Työura on kuitenkin edennyt kaikki vuodet Sydän­kes­kuk­sessa.
”Aloin erikois­tu­maan ensin tahdis­tin­toi­men­pi­tei­siin eli olin mukana tahdis­ti­na­sen­nuk­sissa. Opettelin erikois­lää­kä­rimme ehdo­tuk­sesta yksi­joh­toisten tahdis­tin­ko­neiden tarkas­tuk­sien tekemisen ja sen kautta ryhdyin pitämään itse­näisiä vastaan­ot­toja polikli­ni­kalla.”

Tämän jälkeen Piia ryhtyi osas­ton­hoi­tajan pyynnöstä tekemään myös työvuo­ro­lis­toja toisen sairaan­hoi­ta­ja­kol­legan kanssa.

”Vuoden päästä osas­ton­hoi­taja kysyi, että rupeanko tekemään apulais­osas­ton­hoi­tajan viran­si­jai­suutta. Suostuin ja tein apulais­osas­ton­hoi­tajan sekä tahdis­tin­hoi­tajan töitä saman­ai­kai­sesti. Vaki­tuinen apulais­osas­ton­hoi­tajan virka tuli hakuun vuonna 2019 ja sain sen. Olen myös tehnyt osas­ton­hoi­tajan viran­si­jai­suutta viime aikoina. Se vie niin paljon aikaa, että olen joutunut luopumaan tahdis­tin­hoi­tajan tehtä­vistä hetkel­li­sesti, se harmittaa hieman. Mutta pääsen palaamaan takaisin apulais­osas­ton­hoi­tajan virkaani maalis­kuussa 2025 ja samalla tekemään tahdis­tin­hoi­tajan työtä, mistä nautin suuresti.”

Vaikka Sydän­keskus toimii vain yhden lääke­tie­teen erikoi­salan parissa, moni­puo­lisia tehtäviä riittää. Piian urapolku on oival­linen esimerkki erilai­sista mahdol­li­suuk­sista jopa yhden yksikön sisällä, saatikka sitten suuressa orga­ni­saa­tiossa. Siun sote on maakunnan suurin työnan­taja.

“Meillä on moni­puo­liset mahdol­li­suudet. Täällä ei isketä kaikkia samaan sairaan­hoi­ta­ja­muot­tiin, vaan jokainen voi edetä omien mielen­kiinnon kohtei­densa mukai­sesti. Se motivoi ja vähentää pois­sao­loja.”

Johta­minen on kuin valmen­ta­mista

Esihen­ki­lötyö on vaativaa. Onneksi suuressa orga­ni­saa­tiossa kaikkea ei tarvitse tietää itse, vaan asian­tun­te­musta löytyy, olipa kyse työso­pi­muk­sista, vakuu­tuk­sista, laki­asioista tai rekry­toin­neista.

“Kun aloitin esihen­ki­lö­työn, sanoin suoraan, että tarvitsen apua ja neuvoja. Olen aina saanut tukea ylihoi­ta­jalta. Lisäksi tuki­pal­velut ovat aina apuna kuten esimer­kiksi rekry­toin­tiyk­sikkö, HR ja sijais­pal­velut. Yhteistyö orga­ni­saa­tiossa on ratkai­sevaa, sillä ilman sitä emme täällä yksi­köissä ehtisi kaikkeen.”

Piia Laakkonen vertaa esihen­ki­lö­työ­tään urhei­lu­val­men­ta­mi­seen. Hän on valmen­tanut sali­bandyn parissa ja hyödyntää samoja peri­aat­teita työelä­mässä.

“Joukkue ei ole vahvempi kuin sen heikoin lenkki. Esihen­kilön tehtävä on tunnistaa työn­te­ki­jöiden vahvuudet ja kehittää niiden pohjalta koko yksikön toimintaa. Kun työn­te­kijät saavat tehdä, mitä rakas­tavat, he ovat moti­voi­tu­neempia ja pois­sao­loja on vähemmän.”

Laakkonen kannustaa kaikkia esihen­ki­löitä avoi­muu­teen ja inhi­mil­li­syy­teen. Hänen mukaansa onnis­tu­minen lähtee siitä, että ollaan aidosti samalla tasolla työn­te­ki­jöiden ja työn­ha­ki­joiden kanssa.

“Kun pystymme kohtaa­maan ihmiset aidosti ja tarjoa­maan mahdol­li­suuksia kehittyä, se näkyy myös yksikön tulok­sissa.”