[taustamusiikkia]

Ilona Pietarinen: Tervetuloa Siun soten Mikä ikä -podcastin pariin. Podcastissa käsittelemme laajasti ikääntymiseen liittyviä teemoja arjen kokemusten ja tilanteiden kautta. Minä olen pitkän työuran ikäihmisten parissa tehnyt, nyt eläkkeellä oleva sairaanhoitaja, Ilona Pietarinen. Vieraanani on eri alojen ammattilaisia, sekä henkilöitä, jotka tuntevat parhaiten ikääntyvien arjen, eli ikäihmisiä.

[musiikkia]

Ilona Pietarinen: Tänään keskustelimme aiheesta yhteiskunta tarvitsee ikäihmisiä. Kanssani keskustelemassa ovat hallintotieteiden tohtori, eläkkeelle jäänyt kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Kaija Majoinen ja eläkkeellä oleva sairaanhoitaja Eeva kurki, joka työskentelee edelleen eri Siun soten yksiköissä. Tervetuloa. 

Ikääntyneistä puhutaan helposti haasteena tai jopa ongelmana. Eläkeläisten etujärjestö Etu ry oli tehnyt noin viisi vuotta sitten huomisen kynnyksellä -kyselyn, missä 75 % 55-84-vuotiasta koki on tulevansa kohdelluksi toisen luokan kansalaisena. Lähes yhtä moni koki, että yhteiskunnassa on paljon ikään kohdistuvaa syrjintää. 70 %:a oli sitä mieltä, tai kokivat, ettei vanhempia ihmisiä pidetä yhteiskunnassa voimavarana vaan pikemminkin kulueränä. Näitä ajatuksia toi esiin myös kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen vanhustenpäivän juhlapuheissaan. 

Toki ikääntyneet asettavat palvelurakenteellemme omat haasteensa, mutta he myös antavat paljon. Päätöksentekijöissä keski-ikä on perinteisesti korkea. Eläkeläisiä on runsaasti vaikuttavissa elimissä, kuten esimerkiksi presidenttimme on ikäihminen. Mitä vapaaehtoistoiminta olisi ilman aktiivisia ihmisiä? Mitkä kaikki muut toiminnot pyörivät ikäihmisten varassa? Ikäihmisissä on vielä myös paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. On ihmisiä, jotka haluaisivat olla aktiivisia, mutta eivät syystä tai toisesta ole päässeet mukaan. 

Paljon puhutaan ikäystävällisyydestä ja ikäystävällisestä yhteiskunnasta, mutta mitä mieltä olette, onko meillä ikäystävällinen yhteiskunta? Millaiset asenteet ovat nykyään valalla? Tulevatko ikäihmisten mielipiteet ja toiveet kuulluksi?

Kaija Majoinen:  Voi sanoa tuohon kysymykseen, että kyllä ja ei olemme ikäystävällisiä. Kyllä sanon siksi, että kyllähän meillä jo perustuslaki lähtee siitä, että ketään ei saa syrjiä esimerkiksi iän perusteella. Sitte ku katsoo erilaisia suunnitelmia vaikkapa Joensuun kaupungin tai naapurikuntien strategioita, niin kyllähän siellä vannotaan ikäystävällisyyttä. Mut sitte ku mennään ihan ihmisten käytännön kokemuksiin, niin monta kertaa kokemukset ovat hyvin toisenlaiset. Eli voi sanoa vähän näin, että kyllähän se paperilla tämä ikäystävällisyys toimii, mutta käytäntö on monesti toinen. 

No mikä siihen sitten vaikuttaa, ja siitä varmaan tänään keskustelemmekin, mutta ihan tähän kärkeen ajattelin nostaa yhden tämmösen tavallaan juurisyyn, mikä aiheuttaa sitä, että yhteiskuntamme ei ole ikäystävällinen. Ja se tulee ihan tästä meidän huoltosuhde-käsitteestä. 

Siis meillähän tilastokeskus tekee tilastoa suomalaisista ja siellä 65+ on kaikki ovat vanhushuoltosuhteen piiriin kuuluvia. Elikkä me ollaan nyt tässä huolettavia kaikki keskusteltavatkin tämän tilastoinnin mukaan. Ja kun tätä sitten eri medioissa, tv:ssä, radiossa, sanomalehdissä, netissä, aika usein nostetaan esille, että nyt huoltosuhde entisestään vinoutuu, niin tämä varmasti aiheuttaa semmosta vähän kielteistä reaktioo ja nakertaa sitten tätä ikäystävällisyyttä. Ja ajattelenkin, että nyt ois tosi tärkeä juuri tuoda esiin tätä ikäihmisten merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa, koska vakaasti uskon siihen, että näkyväksi tekeminen muuttaa aina. Kun tehdään näkyväksi tätä asiaa, et mikä merkitys ikäihmisillä on, niin varmasti tilanne muuttuu. 

No ehkä sit vielä tähän kärkeen voisin ottaa sitten sen näkökulman, että kyllähän me ollaan tällä hetkellä niin valtavan digimaailman muutoksen keskellä ja tämä on nyt yks semmonen asia, joka varmasti monen kokemuksissa näkyy myös se niin,, että puhutaan tämmösestä digikuilusta.

Mut en nyt tässä alussa sen enempää kuitenkaan nosta esiin.

Ilona Pietarinen: No niin ja sitten annetaan puheenvuoro Eevalle. Miten sinä näyttämään tämän äskeisen kysymyksen asettelun?

Eeva Kurki: No tietysti yhteiskunnassa on tällä hetkellä terveydenhuollon ja hoivan järjestelyt menossa ja kysymys on isoista rahoista ja siinä tilanteessa ehkä ikäihmisiä pelottaa se, et miten he saavat ne palvelut ja samoin omaisia. Että niissäkin ikäihmisten palveluissa semmonen järkeistäminen ja tarpeista lähtevä toiminta, kyllä siihen pitää ne varat löytyä ja siinä on kehittämisen paikka, et sillä tavalla ikäihmisten elämä on turvattu ja myös omaisten… omaisilla on mahdollisuus käyvät töissä ja huolehtia omalta osaltaan sitten tästä ikäihmisestä. 

No ite oon vielä työssä ja on eläkkeellä, niin jonkun verran on työpaikalla on sanottu siitä, että kun eläkeläiset tullee töihin, et nuorille työt, mutta kun niitä nuoria ei siellä oo. Että jos se eläkeläinen ei tulis aamuvuoro, ni sitte tehtäs vajaalla, mutta siitä on kyllä esimiehet pitänyt huolen, että siitä on keskusteltu, että tämmöstä keskustelua ei kannata työpaikalla käyvä. 

Ja tietysti ite oon vielä sillä tavalla kunnossa, että en oo kokenu missään vaiheessa, että en ois saanu palveluja tai hoitoon iän suhteen. Että koen vielä olevani onnekas.

Ilona Pietarinen: Vielä ihan näistä mielipiteestä, että tuosta tuliki paljon ja sivuttiin näitä, mut että et vielä kun monta kertaa kuulee, että jää vähän sivustaseuraajan rooliin ikäihminen. Että oisko keinoja, miten nämä mielipiteet ja toiveet tulisi kuulluksi? Tai tulevatko ne? Mitäs mieltä niistä ootte?

Kaija Majoinen: No ei varmaan riittävästi tule kuulluksi, että yks, mihin oon itse kiinnittäny huomiota, et kun monet organisaatiothan tekevät näitä erilaisia kyselyjä. Kysellään palvelujen tarpeesta tai tyytyväisyydestä tai kehittämisideoista, niin aika usein sitten ikäihmiset ensinnäkin niputetaan yhteen joukkoon. Elikkä 65+. Mä juuri tossa pari päivää sitten katselin Joensuun nettisivuilta, kun sinne oli tuotu ely-keskuksen, Itä-Suomen ely-keskuksen, kysely koskien liikenneturvallisuutta. Niin siinäkin oli, että 65+ oli yhtenä joukkona. Ja jos me nyt ajatella, että nuorista laitettas nollasta 30 v:een tai 35 v:een samaan ryppääseen, niin voi sanoa‚ et siitä varmaan äläkkä tulis, mutta ikäihmisten osalta helposti tehdään tätä niputusta ja silloin ne erilaiset elämäntilanteet ja erilaiset tarpeet ei tuu riittävän hyvin esille. Ja siinä mielessä mä ajattelenki, että tarvitaan aika monenlaisia keinoja kysyä mielipiteitä ja myös antaa suullisesti palautetta, antaa  kirjallisesti palautetta, antaa niinku itse tai läheisten kautta ja oikeestaan tällai monitahoisesti varmaan sitte paremmin se ääni tulee kuulluksi. Ja sit tietysti tärketä on juuri nämä vaikuttamistoimielimet, vanhusneuvostot, että miten ne oikeasti saa sit semmosen roolin kunnassa tai tulevalla hyvinvointialueella, että  niiden kautta myös kanavoituu sitten ikäihmisten odotukset, tarpeet ja toiveet.

Ilona Pietarinen: Kyllä. Haluatko Eeva lisätä?

Eeva Kurki: Olen samaa mieltä, kun Kaija tästä niputtamisesta. Että kyllähän on näin, että 65-vuotiaan ja 80-vuotiaan tarpeet on hyvin erilaiset. Ja niihin pitäs vastata eri lailla, että tämä on ehkä harhaanjohtava ajatus.

Ilona Pietarinen:  Kyllä. Siinä tuli hyviä ajatuksia ja viestiksi sitten eteenpäin, että  miten saadaan ikäihmisten ääni kuuluville sitten. 

Mutta myöskin sitten, että näkyivätkö mielestänne ikäihmiset ja ikäihmisten tekemä työ riittävästi? Vai nähdäänkö heidät, eli meidät kaikki tässä, taakkana ja kulueränä, kuten tuolla edellä kyselyssä tuli ilmi?

Eeva Kurki: Tässäkin on hyvin paljon vaihtelua ikäihmisten elämäntilanteesta johtuen. Että jos esimerkiksi lapset asuu lähellä ja lapsenlapset, nii nää isovanhemmat on kyllä oiva apu. Ei tarvihe jäädä pois työstä sairaan lapsen hoitamiseen ja kaikessa tämmösessä voi auttaa. Ja sitten ikäihmisilläkin voi olla iäkkäitä ystäviä, joita voi auttaa. Sillä tavalla sitten se avun tarve yhteiskunnan taholta vähenee.

Kaija Majoinen: Kyllähän ikäihmisten työ ja vaikutus, tai merkitys yhteiskunnassa ja paikallistasolla on äärimmäisen monipuolinen. Tässä tuli hyvin esille juuri tämä, että mitä merkitsee se, että hoitaa omia lapsenlapsiaan tai naapuriapua, talkootyötä. 

Mut vielä oikeestaan sen lisäksi nostaisin esiin, ensinnäkin kaiken kaikkiaan tän järjestötoiminnan, vapaaehtoistoiminnan, missä ikäihmisillä on hyvin keskeinen rooli. Mä sanon, et moni yhdistys varmaan näivettyisi täysin, ellei ikäihmisiä olisi. 

Samoin sitten tämmönen erilainen vertaistukitoiminta, sehän on äärimmäisen tärkeä ja varmasti myös täällä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa auttaa ammattilaisia tosi paljon. Että myös on näitä vertaisohjaajia tai tällasia, jotka voi voi olla tässä auttamassa.

No sitten tietenkin tämä omaishoito. Meillähän on…. Paljonkohan meillä Suomessa on? Varmaan useampi 100 000 omaishoitaja ja veikkaisin, että suuri osa niistä on juuri ikäihmisiä sitten. Ja sehän on erittäin tärkeetä merkittävää työtä. 

Ja kun olen nyt sitten tämmönen hallinnon ihminen‚ niin haluan vielä nostaa esiin tietenki ikäihmisten toiminnan kunnallisina tai alueellisina tai valtakunnan tason päättäjinä. Että kyllähän joka vaaleissahan on myös ikäihmisten osuus kasvanut. Esimerkiksi valtuutetuista taitaa olla yli 15 % tällä hetkellä yli 65-vuotiaita ja varmasti heillä on paljon annettavaa sitten tähän oman kuntansa kehittämiseen tai alueensa kehittämiseen.

Ilona Pietarinen: Kyllä. Siinä tulikin monta asiaa ja sitte tulee vielä mieleen tossa puhuttiin näistä ikäjaottelusta ja että ryhmitellään. Eli 65+ voi olla vielä, et siel on omat iäkkäät vanhemmatki hoidettavana ja voi olla, että on siinä työelämästä pois jäädessä, mutta etenki sitte eläkkeelle jäädessä, niin siellä voi olla tosiaankin vielä sitte omista vanhemmista huolehtiminen sitten edessä. 

Kaija sulla oli vielä?

Kaija Majoinen: Kyllä juuri näin. Ja sit tietysti yks tärkeä pointti vielä on tämä yrittäjänä toimimiset. Et kyllähän paljon paljon yrittäjissä on myös ikäihmisiä ja heillä on varmasti myös paljon semmosta kokemustietoo sitten nuoremmalle sukupolvelle annettavana sitten tähän yrittäjänä toimimiseen. 

Ilona Pietarinen: Kyllä. No, sitten ihan mieli tekee kysyä, että mitä yhteiskunnassa tapahtuis, jos ikäihmiset eivät olisi näin aktiivisia toimijoita? Että tässä äsken jo kuultiin, että osa on vielä työelämässä ja osa huolehtii läheisistään tavalla tai toisella, ystävistään, lapsenlapsistaan. Mutta ajatellaanpas, mitä tapahtuisi? Mites pärjättäisiin? Mitä tämä tuo mieleen?

Kaija Majoinen: Kyllä mä uskosin, että hyvin huonosti pärjättäisiin yhteiskunnassa ja oikeestaan siihen on moniakin syitä. 

Lähdetään nyt ekana liikkeelle vaikka tästä, et monien perheiden turvaverkko. Se kerta kaikkiaan romahtaisi ja se merkitsisi entistä enemmän myös sitten poissaoloja. Vanhemmat joutuvat olemaan poissa työstä ja näin edelleen. Elikkä  se heijastuisi sitten myös monille työpaikoille. 

Ja sitten ehkä nostan esiin myös sen, että kyllähän ikäihmiset on aika tärkeitä myös näiden yksityisten palvelujen käyttäjinä. Siis mennään yksityiseen kuntosaleihin, käydään kampaajalla, shoppailemassa, näen edelleen. Elikkä kyllähän sillä on vaikutusta ihan tähän paikallistalouteen sillä, että on ikäihmisiä. Ja tietysti meillä on yhteiskunnassa niitä, joilla on pienet eläkkeet, mutta kuitenki työeläkkeiden määrä on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Elikkä siinä mielessä tällasta potentiaalia on olemassa tämmöseen kuluttamiseen, joka sitä paikallistaloutta aktivoi. Muistaakseni USA:ssa on tutkijat ottanukki tällaisen sanan käyttöön, kun harmaata, Silver ekonomi, eli harmaahapsisten tavallaan talous. Ei harmaa talous, mitä me on puhuttu, vaan nimenomaan, et mitä nää harmaahapsiset ihmiset merkitsee talouden kannalta. Eli kyllähän tuo kuluttamisen puoli ja verotulojen puoli. Se että kyllähän veronmaksajina edelleen ikäihmiset ovat ja oikeastaan, kun ei niitä ansiotulovähennyksiä olekaan, niin monta kertaahan eläkeläiset on suurempia verojen maksajia. Ja sitte vielä jos samalla käy töissä, niin sitten vielä kaksinkertaisesti niitä veroja maksa.

Ilona Pietarinen: Verotus vaan nousee eläkeläisellä.

Kaija Majoinen: Verotus vaan nousee.

Kaija Majoinen: Ja sitten kaiken kaikkiaan kyllähän siinä varmasti semmosta tietotaitoon. Ihan eri elämänalueilla katoais ihan valtavasti. Sitä kokemusta, elämänkokemusta ja työn kautta tullutta kokemusta. Ni kyl mä näen, että se on ehkä kuitenkin se kaikista melkein arvokkain asia tässä.

Ilona Pietarinen: Mites Eeva?

Eeva Kurki: No se, että eläkeläiset vievät mukanaan paljon tämmöstä osaamista. Elikkä semmonen hiljaisen tiedon siirtyminen on hyvin tärkeätä hoitoalalla ja monella erikoisalalla. Että on tullut paljon esille sitä, että eläkkeellä olevaa ihmistä pyydetään työpaikalle ohjaajaksi opettamaan näitä uusia työntekijöitä, joissaki erikoisalossa, missä tarvii semmosta spesiaali osaamista. 

Nythän on valtion valtakin jo herännyt tähän asiaa, että hyvin mielellään esim. Annika Saarikko on sanonu, että semmosia korjaavia toimia pitäs tehä verotuksessa ja näen, että sitten saatas sitä henkilöstöä sieltä eläkkeeltä vaikka osa-aikatyöhön. Että kaikkihan ei halua tehdä täyttä työaikaa, mutta vaikka osan aikaakin ja siinä on just se merkitys, että se osaaminen siirtyy sitte sinne työn jatkajille.

Ilona Pietarinen: Kyllä. Tää oliki tässä mulla semmosena. Olin ihan nostamassa tätä tähän ihan meijän keskustelunki. Että just tämä niin sanottu hiljaisen tiedon jakaminen ja se kokemus, mikä on iän myötä on työntekijöille, ikäihmisille tullu, että miten sitä voi siirtää ja hyödyntää sitten nuoremmille sukupolville. Mut tässä tuli teiltä hyviä hyviä vastauksia siihen jo.

Ja tuossa Kaija tais jo viitatakkia tähän digimaailman ja digiosaamiseen. Elikkä   mites ikäihmiset ja digiosaaminen, miten sitä taitojen opettelua ja ylläpitoa sitten sais heille sopivalla tavalla sitten ohjattuun ja neuvotteluja ja sitä varmistusta sen digimaailman kanssa elämiseen. Että onko teillä siihen jotakin ajatusta?

Kaija Majoinen: Kyllähän siinä varmaan tarvitaan monia toimenpiteitä. Että nyt on tietysti ihan, jos ajattelee ensin kuntien puoleltani, niin kyllähän esimerkiksi monissa kansalaisopistoissa järjestetään tämmöstä digikoulutusta, jossa vahvistetaan sit tätä osaamista. Sitten on tämmöstä vähän vapaaehtosemmin toimivaa kolmannen sektorin toimintaa. Severi meillä esimerkiks täällä Joensuussa ja näin edelleen. On myös sitten tuolla Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksellä ollu tän tyyppisiä projekteja, jossa juuri ikäihmisten digiosaamista pyritään vahvistamaan ja nyt myös seurakunnan puolella tätä asiaa ollaan viemässä eteenpäin. Toki sitten monellaki on omat lapset tai lapsenlapset, jotka voi sitten, tai ystävät, jotka voi auttaa. Et seki on tärkeä.

Eeva Kurki: Tämä on hyvin tärkeä asia ja jossakin vaiheessa esim. Koivupihan palvelukeskuksessa oli työllistetty varoilla palkattu henkilö, joka sitten anto näitä ATK-ohjausta ja palveluja. Siellä sitten lähialueen ukit ja mummit saavat sitte pittää jopa ulkomaille yhteyttä näihin lapsenlapsii ja sillä tavalla se oli semmone asia, mikä tuotti hyvää mieltä, mut sitten ihan tämmösten ohjaajien palkkaa menee. 

Et nythän meillä on paljon ATK-alalla nuoria opiskelijoita, että he vois tämmösenä osatyönä tehä tämmöstä ohjaimesta, että niitä palveluja voi sitten pyytää kotiin. Koska on paljon vielä ikäihmisiä‚ joilla ei ole lähellä ketään sukulaisia ja kuitenki kaikki asiat, niinku pankkiasiatkin, nykysi on hyvin pitkälti, että sinne ei mennäkkään ees aikaa varaamaan vaan joutuu monimutkaisen laitteitten välityksellä olemaan yhteydessä tämmösen pankkiin ja virallisii asiohin. Että tämmöstä ohjausta tarvii näillä ihmisillä ei oo ees laitteita, millä teha sitä kotona ja oikeastaan se on tarpeetonta, koska… voi sitten tämmösillä ohjeilla olla hyvät laitteet‚ millä voi tämän yhteydenpidon pittää. 

Että et se on totta, että ihan jos menet verikokeisiin, niin sinun pitää osata ottaa sieltä aika ja varata ja se on ihan arkipäivää se, että ollaan tietokoneen kanssa tekemisissä. Ja tietysti kotiapu on semmonen, joka käy näitten ikäihmisten luona, mutta heidän aikaresurssi ei kyllä tämmösiä riitä, että se menee siis hoivaamiseen ja tämmösen huoltoon. Mut sitte sitte pitäs olla tämmönen ohjaaja, joka liikkuu.

Ilona Pietarinen: Joo, Kaija.

Kaija Majoinen: Joo. Tossa viitattiin nuoriin opiskelijoihin ja kaiken kaikkiaan nuoriin, että olis siellä potentiaalia tämmösen ohjaamiseen, mutta sit on aina kysymys siitä, että mistä saa resursseja, niin nostan vielä esiin tässä nyt tän EU:n uuden ohjelmakauden, joka on juuri startannu ja siellähän nimenomaan haun puolella juuri tämä syrjäytymisen ehkäisy on yhtenä keskeisenä asiana. Et kyllä innostaisin eri organisaatioita myös tän tyyppisiä hankerahoituksia hakemaan ja sitä kautta voitas sitten saada vaikkapa nuoria palkattua tähän digineuvontaan ikäihmisten hyväksi.

Ilona Pietarinen: Kuulostaa tosi hyvältä. Itekki muistan nuo nettinurkkaukset, jossa oli sitten Joensuun alueella ainakin, ja tais olla ihan noissa ympäristökunnissakin, niin oli nää omat nettinurkkauksesta ja tiettyinä päivinä oli nää ohjaajat. Ne oli kyllä suosittuja, että ilo oli nähdä, kun 95-vuotias otti Amerikkaan lapsenlapsensa yhteyttä kuvapuhelimen kanssa ja hän oli aivan innoissaan siitä, että hän vielä osaa, hän oppi vielä tämmösen. 

Mutta tärkeää se on, et ite tuolla työmaailmassa vastikään tietysti tietokoneen kanssa paljon teki töitä, mutta kyllä sitä jo huomaa, ku se loikka on aikamoinen. Elikkä kehittyy nää digi asiat koko ajan, että kyllä siinä valppaana pitää olla ja täytyy sanoa, että ihan kiitos omalle nuorisolle. Oisimpa ollu sormi suussa jo monta kertaa, jos [naurahtaa] ei ois apua ollu lähellä. Että kyllä. 

Ja siinähän tämä sukupolvien välinen yhteistyö on mitä loistavinta, ku aatella, että  nuoret osaa ja taitaa, ja taas siten, että hyö pystyvät sitten antamaan sitä toisinpäin sitä tietotaitoa. Kun taas sitten ikäihmiset voi antaa sitä kokemuspohjasta tietoa. Että tuo Kaijan, mitä sanoit, niin nyt vaan sitten saatas    näitä nuoria työllistetty tosiaanki. Että tarve on kova. 

No sitte kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat keskeisiä hyvän elämän mahdollistajina. Niin näissä erilaiset järjestö- ja vapaaehtoistoiminta ovat ja voivat olla siis suurena apuna. Että tässä tulikin jo, sivuttiin näitä‚ mutta tuliko näistä teille sitten vielä mieleen jotaki semmosta, mitä haluisitte? Tässä tuli jo vanhusneuvostoo ja monenlaista muutakin. Mutta Kaija ole hyvä.

Kaija Majoinen: Mä voisin oikeastaan tuohon liikuntapuoleen nostaa esiin sen, että erityisen tärkeä on, kun kunnissa tehdään liikuntapaikkasuunnitelmia, niin juuri  lähiliikuntapaikkoja, kun suunnitellaan, niin miettiä, että miten ne soveltuu sitte ikäihmisille. Että ne on kuitenki ne, mitkä on lähellä olevia, helposti saavutettavia, niin siellä olis tärkeä olla sellasia laitteita ja ylipäätänsä on semmosta infraa, joka mahdollistaa sitte, että sinne on helppo mennä ja siellä pystyy tekemään ja sitten siellä olis hyvä olla penkkejäkin, et voi välillä istua ja vähä jutellakki kavereiden kanssa ja näin edelle. Että otettas kokonaisvaltaisesti huomioon nää ikäihmiset, kun liikuntapaikkoja suunnitellaan.

Ilona Pietarinen:  Kyllä. Ja varmaan sitten myös se ohjaus, että moniakin varmaan pelottaa se laitteisiin tarttuminen. Et niissä olis myöskin nää ohjaajat. 

Eeva.

Eeva Kurki:  Joo. Tässä varmaan tulee avuksi sitten tämmöset liikuntakerhot, jossa on sitten ohjausta ja… kun ikäihminen ei välttämättä enää pysty liikkumaan yleisillä kulkuneuvoilla, eikä hänellä autoa, niin sitten tämä palvelukaksi tois sitten nämä henkilöt kotoa siihen tapahtumaan ja siinä sitten voi tosiaan olla kahvittelua ja sitä seurusteluakin mukana. Että se semmonen ohjattu jatkuva tämmönen tai toistuvaa ryhmäliikunta se ois varmaan semmonen. Ja sitte siinä ois sille ikäihmisille semmonen, että nyt on sitte kohta keskiviikko ja on se päivä, että päästään, että on semmosta elämänrytmiä ja odotusta.

Ilona Pietarinen: Kyllä. Ja nuo lähiliikuntapaikat nimenomaan. Et tossa ite työni puolesta seurasin näissä palvelutaloissa. Näitä siellä kansalaisopisto on järjestänyt näitä ikäihmisille liikuntaryhmiä. On tuolijumppaa ja ja tuolitanssia ja kaikennäköistä ja sitten on sitte aikasemmi oli Joensuun kaupungilla tais olla sitten ja Siun sotella tämä vetovastuu. Mutta ne oli ihan äärimmäisen suosittuja, että ihan seurattiin, että oli ilma mikä tahansa, niin sieltä ne nurkan takaa ne rollaattorimummot kyllä hikipäässä ohjautuvat niille jumppatunneille. Ja siinä tuli sitten sitä seurusteluu ja kanssakäymistä muutenkin, et ei se ollu pelkkää jumppaa vaan, että siinä sitten vaihdettiin kuulumisia ja jos joku oli jäänyt pois, ni huolehittiin, et aha, missäs se Maija on tänä päivänä, kun sitä ei näy. Että kyl se on  monitasoinen tommonen, vaikka kerran viikossakin tapahtuva tapahtuma.

Eeva.

Eeva Kurki: Unohin sanoo tuossa semmosen asia, että nää järjestöt, esimerkit eläkeläisjärjestö, ni heillä on varattu näistä hoivakodeista tätä kuntosalia. On tietyt vuorot ja tällä tavallakin sitten voi päästä tähän liikunnan piiriin. Että olemalla johonkin järjestöön yhteydessä, ni sieltä voi päästä. Siellä on näitä ohjattuja ryhmiä.

Ilona Pietarinen: No nyt me ollaan tässä oltu hyvin aktiivisia monellakin tasolla. Mutta entäs sitten, jos ei vain jaksa olla enää aktiivinen, niin saako eläkkeellä ollessa sitten ihan vain olla ja elellä vapaaherrana tai rouvana? Vai tuoko yhteiskunta jo paineita siihen jatkuvaan osallistumiseen? 

Ite nyt tässä kun tosiaan opettelen tässä tätä eläkkeellä olemista, niin kyllä multaki monta kertaa kysyttiin, että mitäs sinä nyt sitten teet, ku jäät eläkkeelle, onko sulla mitään tekemistä. Mitäs tähän kannanottoja? Saako sitä sitte vaa olla?

Kaija Majoinen: Kyllähän se hyvin tuttu on tuo kysymys, minkä tossa sanoit kohdanneesi, niin minultaki on kyselty. Ja tietysti tässä vaiheessa ollut vielä paljoki on vastattavaa, että mitä kaikkea teen, koska on kans osittain vielä jatkanu työtä. Mutta kyl mä niinku ajattelen, et kyl kai ne loppujen lopuks ne paineet tulee ennen kaikkea itsestä sisältä. Et onko tavallaan valmis hyväksymään sitä elämäntilannetta, jossa on ja tavallaa antaako itselle luvan oikeuden olla vapaalla. Et kyl mä ajattelin, et kyllä ne varmaan sisältä kuitenki tulee ne paineet, jos ei pysty vapaaherrattarena tai -herrana olemaan. 

Että mä ajattelin, et siinä vaiheessa on varmaan hyvä vähän aina katsella taaksepäin, et mitä kaikkea on tullut tehtyä tässä elämän eri vuosina ja näin. Ja sitte ku sitä sitä muistelua tekee, niin tulee oikeestaan aika kiitollinen mieli siitä, että on saanu olla niin mielenkiintoisissa tehtävissä mukana ja kokenu elämässä hyvin monenlaista ja sitten tavalla se kiitollisuus ehkä kantaa myös siihen, että no nyt mä voin kyllä olla vähän enemmän vapaalla ja ihan vaikka täysinkin siirtyä vapaarouvattareksi.

Eeva Kurki: Niin kyllähän aina ihmisillä on sen valinnanvapaus, mitä haluaa tehdä. Mutta sitte voi olla semmosia tilanteita, esimerkiksi suru, et se rajoittaa sitä ihmisen jaksamista yhteyksien pitämiseen tai harrastustoimintaa. Ja sitten tietysti nostan senkin esille, että jos lähipiiri huomaa ikäihmisessä semmosia isojakin muutoksia tai tämmöstä haluttomuutta, ei jaksa, ni sit tietysti ihminen ohjattas tutkimusten piiriin, että onko joku sairaus semmonen puhkeemassa, joka aiheuttaa sen että ei jaksa. Että tavallaan niinku siihen kuitenki kiinnitetään huomiota ja pyritään selvittämään se syy, että onko tämä tahtoasia vai onko siellä jotkut semmoset hoidettavat asiat.

Ilona Pietarinen: Kyllä. Erittäin hyvä huomio. 

Ja niin kuin Kaija sanoit, niin kyllä varmaan se on tämmönen sisäinen oma keskustelu käytävä. Että sitten kun jäät työstä pois, että mitä sinä sillä ajallasi teet ja mitä sinä haluat tehdä ja tuo tosiaan tietenki, et jos on ollu aktiivinen ihminen ja ja monessa mukana, niin onko se tahtotila vai onko sillä taustalla jotakin. Että se on hyvin tärkeää kyllä, että ei sitten jää semmoseen tyhjiöön sen takia, ettei huomioida. 

Kaija.

Kaija Majoinen:  Jotenki varmaan semmonen hyvä onkin tällänen vaiheittainen siirtymä, että pikkuhiljaa aina niinkun se elämä muuttuu. Et juuri tuo, et jos sä yks kaks aktiivinen ihminen tulee haluttomaksi, niin siellä on tietysti jo hälytyskellot soi, mutta tollein vaiheittain siirtymällä, ni varmasti sitten voi niitä täysin leppoisia eläkepäiviäkin pitää, jos terveys vaan sen sallii ja muutoin elämäntilanne on sellainen.

Ilona Pietarinen: Kyllähän se näin, että ikäystävällisessä sivistyneessä yhteiskunnassa arvostetaan kaikenikäisiä ihmisiä ja ymmärretään, että jokaisella on oma tärkeä paikkansa. Ihminen on tärkeä olipa vähän minkä ikäinen tahansa.

Ja tähän lopuks ihan mieli tekis, en nyt rupea kyllä laulamaan, mutta tuli mieleen tämä Veikko Lavin laulu, et jokainen ihminen on laulun arvoinen / jokainen elämä on tärkeä / jokainen ihminen vain elää hetken / sen minkä kohtalo on hänelle määräävä. 

Tämä oli kolmas Siun soteen Mikä ikä -podcastimme. Kiitos, että olit mukana ja kiitos keskustelijoille, Kaija ja Eeva. Seuraavassa jaksossa keskustelemme kuolemaan liittyvistä asioista. Tervetuloa jälleen seuraamme.

[musiikkia]