Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Tulevaisuuslautakunta järjestäytyi ja teki heti tilannekuva-analyysin – vahvuutena osaava henkilöstö
Artikkelin kuva
29.04.2022

Tulevaisuuslautakunta järjestäytyi ja teki heti tilannekuva-analyysin – vahvuutena osaava henkilöstö

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta kokoontui ensimmäistä kertaa tiistaina 26. huhtikuuta. Lautakunnan puheenjohtajana toimii Sinikka Musikka (kesk).

– Aloitimme yhtä aikaa innolla ja suurella vakavuudella tekemään tulevaisuutta ja ajattelemaan pitkällä tähtäimellä hyvinvointialuetta ja sen palveluja, Musikka viestii.

Järjestäytymiskokouksen keskeisinä aiheina olivat painopisteiden linjaaminen sekä tilannekuvan luominen.

Tulevaisuuslautakunta muun muassa vastaa tutkimus- ja kehittämistoiminnasta ja osallistuu strategian ja palvelustrategian valmisteluun. Se myös ennakoi taloutta ja toimintaa, arvioi palveluja ja seuraa niiden kustannuksia.

Tänä vuonna lautakunnan painopisteinä ovat palvelujen järjestämisen turvallinen siirtymä hyvinvointialueelle, hyvinvointialuestrategian ja vuoden 2023 talousarvion valmisteluun osallistuminen.

– Se on kolmen kärki tältä vuodelta. Meidän pitää paneutua kaikkiaan neljääntoista eri osa-alueeseen, mutta muita jätetään vähän myöhemmäksi. Turvallinen siirtyminen ja strategian laadinta ovat nyt tärkeintä, Musikka toteaa.

Koko hyvinvointialuestrategia laaditaan laajan osallisuuden, kuulemisen ja yhteistyön pohjalta.

Tulevaisuuslautakunta kävi läpi hyvinvointialueen tilannekuvaa ennusteiden ja tilastojen pohjalta.

– Oli häkellyttävää, miten huonot väestörakenteen ennusteet ovat ja miten suurta on palvelujen tarve. Positiivista taas oli se, että ihmiset elävät entistä pitempään suhteellisen hyväkuntoisina.

Kokouksessa työskenneltiin työpajassa ja laadittiin heti kättelyssä nelikenttäinen swot-analyysi alueen vahvuuksista ja heikkouksista.

Vahvuuksiksi nousivat osaava henkilöstö, palvelujen yhteiset kriteerit ja tavoitteet, jo luotu organisaatio ja vahva tietopohja. Heikkouksiksi lautakunta nimesi taloudelliset resurssit, henkilökunnan saatavuuden ja riittämättömyyden, alueellisen eriarvoisuuden sekä väestörakenteen.

11-jäseniseen tulevaisuuslautakuntaan oli Musikan mukaan enemmän tulijoita kuin siinä oli tarjolla paikkoja.

– Tämä oli kaikkein suosituin lautakunta, johon lähes kaikki valtuutetut halusivat, hän tietää.

– Me olemme se työrukkanen, joka tekee hallitukselle tulevaisuutta koskevia pohjaesityksiä ja analyysejä.

Tulevaisuuslautakunta kokoontuu tänä vuonna vielä kuudesti: 8.6., 10.8., 14.9., 12.10., 9.11. ja 14.12.

Linkki tulevaisuuslautakunnan kokouspöytäkirjaan

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija, (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Annika Huotari
puh. 013 330 4526
annika.huotari(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)