Onko tehokkuus sosiaali- ja terveyspalveluissa kirosana vai laadun tae? Vastaus kysymykseen riippuu siitä, miten tehokkuus määritellään.

Jos sen ajatellaan olevan panosten ja tuotosten suhde eli minkä verran suoritteita saadaan tietyllä määrällä resursseja aikaan, siitä voi sosiaali- ja terveystoimessa muodostua kirosana. Pelkästään tuotosten määrään (esimerkiksi kotikäyntien määrä, vastaanottokäyntien määrä, kuormitusprosentti) tuijottaminen saattaa pidemmällä tähtäyksellä heikentää toiminnan laatua ja lisätä yhteiskunnan kustannuksia, kun asiakkaan ja potilaan asioita ei hoideta kuntoon siinä vaiheessa, kun ne vielä helppoa – ja halvempaa – hoitaa.

Sosiaali- ja terveystaloustieteissä tehokkuus määritellään toisin eli se on panosten ja vaikuttavuuden suhde. Tehokkuus sosiaali- ja terveystoimessa tarkoittaa sitä, miten toiminnalle asetetut tavoitteet toteutuvat.

Kustannusvaikuttavuus tarkoittaa sitä, että vaikuttavat toimet on tehty mahdollisimman hyvin resurssit optimoiden. Näin määriteltynä tehokkuus on laadukkaan toiminnan tae.

Käytäntöön käännettynä, kustannusvaikuttavaa toimintaa on esimerkiksi se, kun potilas toipuu leikkauksesta ilman komplikaatioita, omaishoitaja jaksaa tuen ja avun turvin vaativassa tehtävässään tai kun ikäihminen säilyttää toimintakykynsä mahdollisimman pitkään kuntouttavan toiminnan avulla.

Häiriökysyntä on organisaation vaikuttavuusongelma

Kustannusvaikuttavuutta voidaan parantaa esimerkiksi puuttumalla häiriökysyntään, jota syntyy, kun asiakas saa väärää palvelua, ei saa lainkaan palvelua tai saa vain osittain sitä palvelua, jota hän on tullut hakemaan.

Seurauksena on tilanne, jossa apua tullaan hakemaan yhä uudelleen ja uudelleen. Sosiaali- ja terveyspalveluissa häiriökysyntä on valitettavan yleinen ilmiö ja se aiheuttaa paljon turhaa kärsimystä, mutta myös yhteiskunnalle turhia kustannuksia. Jos haluamme saada sote-kustannukset kuriin, tulee hyvinvointialueilla löytää ratkaisut häiriökysynnän vähentämiseksi.

Vaikuttavuusperusteisuus on eettinen tapa toimia

Vaikuttavuusperusteisuus on ainoa eettisesti kestävä tapa tehdä priorisointia eli valintoja siitä, mitä toimintoja ja millä tavoin toteutettuna jatkossa ylläpidämme ja kehitämme. Näiden päätösten on perustuttava tutkittuun tietoon – ei ”mutuiluun”.

On epäeettistä käyttää rajallisia resursseja sellaisiin toimintoihin, joilla ei ole vaikuttavuutta.

Vaikuttavuus edellyttää katsomista pidemmälle sekä yhteiskunnan näkökulman huomioimista yksilön näkökulman lisäksi. Tuottavuutta eli tuotosten määrää on helppo mitata, mutta vaikuttavuutta on edelleen osittain vaikea arvioida. Tosin nyt tutkittua tietoa asiasta on jo enemmän ja haasteena onkin tuoda tutkittu tieto käytäntöön.

Vaikuttavuus-käsitteen yhteydessä on tärkeä puhua myös hyvinvointitaloudesta

Sosiaali- ja terveysalan valtakunnallisen kattojärjestö SOSTE ry:n määritelmän mukaan hyvinvointitalous on yhteiskunnan alue, jossa toimitaan hyvinvoinnin lisäämisen ja hyvän elämän edellytysten vahvistamisen lähtökohdista. Hyvinvointitaloudessa tuotetaan ja jaetaan hyvinvointia sekä investoidaan hyvinvointiin.

Hyvinvointitaloudessa korostetaan, että taloudellisia ja inhimillisiä seurauksia on myös pystyttävä ennakoimaan paremmin tekemällä vaikuttavuusarviointeja, kustannus–hyöty- ja kustannus–vaikuttavuusanalyyseja, laskemalla vaihtoehtoiskustannuksia sekä ottamalla käyttöön uusia skenaariomenetelmiä ja muita mittareita. Määrällisten mittareiden rinnalla tulee käyttää myös laadullisia mittareita.

Budjettivuosi kerrallaan eläminen on pahimpia esteitä suunnan muuttamisessa hyvinvointitalouden suuntaan, sillä liian lyhyt aikajänne estää katsomasta tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen tulevaisuusinvestointien näkökulmasta.

Onneksi tutkimustietoa alkaa olla niin paljon, että monesta asiasta voidaan tehdä esimerkiksi vaihtoehtoiskustannuslaskelmia. Voimme siis arvioida tutkimustietoon pohjautuen, miten kalliiksi yhteiskunnalle tulee, jos esimerkiksi kymmenen prosenttia nuorista syrjäytyy ja kuinka monen nuoren syrjäytymättä jääminen, panostamalla tiettyihin palveluihin, kääntää tilanteen yhteiskunnan kannalta plussan puolelle. Meillä on myös tutkimustietoa siitä, mikä on liikkumattomuuden hinta ikäihmisten kohdalla ja tämän perusteella voidaan päätellä, että ikäihmisten ulkoilun tukemiseen ja kuntoutukseen kannattaa panostaa nykyistä enemmän.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, ennaltaehkäisevät toimet sekä oikea-aikainen hoito ja kuntoutus ovat mitä järkevintä talouspolitiikkaa, mutta se on myös inhimillinen tapa toimia.

Merja Mäkisalo-Ropponen

TtT, Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja.