Some yleistynyt päihteiden hankinnassa – kampanja muistuttaa: älä välitä alaikäisille - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija
Some yleistynyt päihteiden hankinnassa – kampanja muistuttaa: älä välitä alaikäisille
Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon hyvinvointialueet sekä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry kampanjoivat yhdessä kuntien ja yhteistyökumppaneiden kanssa sen puolesta, ettei alkoholia tai muitakaan päihteitä pidä välittää alaikäisille. Alkoholin tai nikotiinituotteiden välittäminen alaikäiselle on aina rikos. Aihe on nyt erityisen ajankohtainen, kun koulujen ja oppilaitosten päättäjäiset lähestyvät.
Kampanjan sanoma on suunnattu erityisesti alaikäisten lasten ja nuorten huoltajille sekä nuoren lähipiiriin kuuluville täysi-ikäisille kavereille ja sisaruksille. Tutkimusten valossa nuori saa alkoholia perhepiiristä huoltajilta ja täysi-ikäisiltä sisaruksilta sekä kavereiltaan, vaikka sosiaalisen median rooli päihteiden hankinnan kanavana on kasvanut. Itä-Suomen poliisilaitos muistuttaa huoltajia, että päihteiden saanti somesta on helppoa, kun nuorella on käytössään puhelin ja yleiset viestipalvelut, esimerkiksi Snapchat.
– Alkoholia, nikotiinituotteita ja huumeita saa helposti ostoilmoituksen perusteella, mutta myös myynti-ilmoitukset ovat arkipäiväisiä. Nuorten ei tarvitse itse edes tehdä aloitetta, vaan somevirtaan ilmestyy erilaisia tuotteiden myynti-ilmoituksia ja hakijaksi ilmoittautuvia henkilöitä. Houkutus päihteidenkäyttöön on aina liittynyt päättäjäisiin sosiaalisen paineen vuoksi, mutta some on tuonut tähänkin ilmiöön oman lisämausteensa. Huoltajan tulisi opastaa nuorta somen käyttöön sekä olla kiinnostunut siitä, mitä toimintoja nuori käyttää ja tarvittaessa rajata niitä, ohjeistaa rikoskomisario Minna Väistö Itä-Suomen poliisilaitokselta.
Aikuisen tehtävä on toimia vastuullisesti ja kieltäytyä hakupyynnöstä
Aikuisen kannattaa jo etukäteen pohtia omaa vastaustaan sen varalta, että alaikäinen tulee pyytämään alkoholia. Vanhemmat saattavat ostaa lapselleen alkoholia, koska ajattelevat, että voivat tällä tapaa kontrolloida nuoren juomista ja olla tietoisia siitä, mitä nuori juo. Kuitenkin alkoholin antaminen alaikäiselle viestii nuorelle, että alaikäisten alkoholin käyttö olisi sallittua.
– Alkoholia ostamalla ei voi vaikuttaa siihen, minkä verran nuori juo. Usein vanhempien ostaman alkoholin lisäksi nuoret juovat myös muuta alkoholia. Vanhemman on hyvä näyttää esimerkkiä kieltäytyessään, perustella kantansa ja pohtia yhdessä nuoren kanssa muita, päihteettömiä juhlimistapoja, toteaa Elisa Aarnio, Itä-Suomen asiantuntija EHYT ry:stä.
Kampanja on osa Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sotessa toteutettavaa ehkäisevää päihdetyön toimintaa. Hakematta paras -kampanja näkyy Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden, EHYT ry:n, kuntien ja yhteistyökumppaneiden viestintäkanavissa 20.5.–2.6.2024. Lisätietoa kampanjasta ja alkoholin välittämisen seurauksista löytyy osoitteesta: https://ehyt.fi/hakemattaparas
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
Hyvinvointialuejohtajien verkosto
Hyvinvointialuejohtajien verkosto H23
Alla olevan linkin takaa löydät hyvinvointialueiden johtajien yhteisiä kannanottoja ja tiedotteita.
Siirry hyvinvointialueiden johtajien uutishuoneeseen (stt.fi)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Tammikuun 2025 uutiskirje
- Joulukuun 2024 uutiskirje
- Marraskuun 2024 uutiskirje
- Lokakuun 2024 uutiskirje
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Kuulumisia Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeesta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.