Siun soten työhyvinvointikyselyn tulokset ovat valmistuneet - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija
Siun soten työhyvinvointikyselyn tulokset ovat valmistuneet
Siun soten työhyvinvointikysely toteutettiin jo toista kertaa Työterveyslaitoksen kehittämällä Mitä kuuluu? -kyselyllä. Kyselyyn vastasi 69 % siunsotelaisista. Sama kysely toteutettiin tänä vuonna myös muun muassa Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Päijät-Hämeen, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Kainuun vastaavissa sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymissä.
Kokonaisuutena tulokset eivät merkittävästi poikkea viime vuodesta, eivätkä myöskään vertailupohjana olevien muiden vastaavien organisaatioiden tuloksista.
- Koko organisaation tasolla kyselyn tuloksista voi todeta, että Siun soten henkilöstö on motivoitunutta ja työstään innostunutta. Lähiesimiestyö ja työyhteisöjen henki ovat niin ikään selkeitä vahvuuksiamme, arvioi Siun soten henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen.
Lähiesimiestyön laatua mittaavat tulokset ovat jopa parantuneet viime vuodesta ja kehityskeskustelujen käyntiaste on Siun sotessa korkeammat kuin vertailupohjana olevissa muissa sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa.
Selkeät kehittämiskohteet koko organisaatiossa liittyvät erityisesti asiakkaiden taholta koettuun väkivaltaan, sen uhkaan sekä seksuaaliseen häirintään. Noin 60 % siunsotelaisista on kokenut väkivalta- tai uhkatilanteita asiakkaiden taholta ja 15 % on joutunut asiakastyössään seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Kyselyssä jo viime vuonna esille nousseet kiusaamisen ja syrjinnän kokemukset eivät ole vähentyneet, ja henkilöstön kokemat työpaineet ovat nousseet viime vuodesta.
- Kiusaaminen, asiakasväkivalta ja työn kuormittavuus ovat asioita, jotka nostimme kehittämiskohteiksi jo viime vuoden työhyvinvointikyselyn perusteella. Asioista, jotka on nostettu esille, pitääkin puhua. Aloittamiemme toimenpiteiden tulokset näkyvät toivottavasti lähivuosina, uskoo Bjerregård Madsen.
Työhyvinvointikyselyn tulokset käydään Siun soten yksiköissä tarkemmin läpi tammi–helmikuun aikana.
Työhyvinvointikysely oli avoinna 30.10.–2.12.2018 ja siihen vastasi yhteensä 4824 siunsotelaista (69 % kaikista työntekijöistä). Tulokset julkaistiin henkilöstölle 19.12. Työterveyslaitos on kehittänyt Mitä kuuluu? -työhyvinvointikyselyä sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta. Tavoitteena on ollut laatia mahdollisesti tuleville maakunnille yhteinen työkalu työhyvinvoinnin strategiseen johtamiseen.somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
- Hyvinvointialueen pöytäkirjat ja esityslistat
- Hyvinvointialueen viranhaltijapäätökset
- Kuntayhtymän pöytäkirjat ja esityslistat
- Kuntayhtymän viranhaltijapäätökset (31.12.2022 saakka)
- Tilinpäätös 2021 (pdf)
- Henkilöstökertomus 2022 (pdf)
- Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021
- Alueellinen hyvinvointikertomus (pdf)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija, (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.