Siun sote palauttaa toimintaa ja palveluja normaaleiksi - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija
Siun sote palauttaa toimintaa ja palveluja normaaleiksi
Siun sote on alkanut palauttaa toimintaansa ja palveluja asteittain normaaleiksi. Palauttaminen koskee pääsääntöisesti kaikkea toimintaa, mutta erityisesti yli 70-vuotiaiden ja koronaviruksen riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden kiireettömiä vastaanottokäyntejä, joita siirrettiin alkukeväällä myöhemmäksi. Myös muun muassa hammashoitoloiden palveluja palautetaan asteittain, samoin kuntoutus- ja terapiatoimintaa sekä henkilökunnan tehohoitokoulutusten takia siirtyneitä leikkauksia.
Koronaviruksen leviämiseen ja mahdolliseen uuteen epidemia-aaltoon varaudutaan edelleen ja se näkyy erilaisina varotoimina kaikissa Siun soten kaikissa toimipaikoissa. Rajoitukset vierailukäytännöissä pysyvät toistaiseksi voimassa, ja osa muutoksista, kuten etävastaanotot, jää pysyviksi.
Terveysasemien, hammashoitoloiden ja keskussairaalan lähivastaanottotoimintaa palautetaan
Terveysasemilla asiat hoidetaan edelleen mahdollisimman pitkälle puhelimitse tai muuten etänä, mutta tarpeen mukaan asiakas ohjataan vastaanotolle. Terveysasemille on siis edelleen soitettava ennen paikan päälle saapumista.
Hammashoitoloissa on jo käynnistetty uudelleen lasten ja nuorten kiireettömiä hoitoja, ja aikuisten hoitoa palautetaan kesäkuun alusta alkaen. Kokonaan hammashoidon toimintaa ei vielä päästä varotoimien vuoksi palauttamaan normaaliksi, ja koronaviruksen riskiryhmiin kuuluvien asiakkaiden kiireettömiä aikoja saatetaan edelleen siirtää myöhemmäksi.
– Kiireelliset asiat on tietysti hoidettu koko ajan. Nyt päästään purkamaan jonoja ensisijaisesti lasten ja nuorten hammashoidosta sekä niin sanotuista puolikiireellisistä hoidoista, joilla estetään esimerkiksi tulehdusten akutisoituminen. Kiireettömän hoidon käynnistämisessä seuraamme tarkasti epidemiatilannetta, kertoo palvelupäällikkö Virva Vänttinen Siun soten suun terveydenhuollosta.
Pohjois-Karjalan keskussairaalassa henkilökunnan tehohoitokoulutuksen takia supistettu leikkaustoiminta palaa kokonaan normaaliin tällä viikolla. Koronavirusepidemiaan varautuminen on vaikuttanut leikkaustoiminnan ohella eniten suu- ja leukasairauksien sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien hoitoon, joiden toimenpiteet tuottavat paljon aerosoleja. Näillä erikoisaloilla varotoimet rajoittavat edelleen toimintaa jonkin verran.
– Kokonaisuudessaan keskussairaalan toimintaa supistettiin aika maltillisesti. Toki osa käynneistä on siirretty eteenpäin ja osa potilaista on itse perunut aikojaan, joten se tulee lisäämään syksyn kuormitusta, arvioi keskussairaalan johtajaylilääkäri Jarmo Kukkonen.
– Juuri nyt olisi hyvä hetki myös itse vastaanottoaikansa peruneiden asiakkaiden olla yhteydessä ja sopia uusi aika, muistuttaa Kukkonen.
Kouluterveydenhuollon palvelut ovat palanneet kouluille toukokuussa ja niistä on tiedotettu perheitä Wilmassa. Touko–kesäkuun aikana toteutetaan ensisijaisesti 9.-luokkalaisten terveystarkastuksia ja aloitetaan tulevien 1.- ja 7.-luokkalaisten määräaikaistarkastukset.
Neuvoloissa käynnistetään uudestaan naisten PAPA-joukkotarkastukset ja kevään aikana peruttuja lasten neuvola-aikoja aikataulutetaan uudelleen. Lasten määräaikaiskäyntien aikatauluttamisessa huomioidaan mahdollisesti väliin jääneet tarkastukset ja perheen yhteydenoton perusteella voidaan käyntejä myös aikaistaa.
Ryhmätoimintaa, kuntoutusta ja terapiaa myös kasvokkain
Vaikka Siun sote on lisännyt merkittävästi etäpalveluja ja -vastaanottoja, ei kaikkea toimintaa ole ollut mahdollista järjestää etänä. Katkolla ovat olleet monet ryhmätoiminnat sekä erityisesti riskiryhmiin kuuluvien kiireettömät, kasvokkaista tapaamista vaativat kuntoutukset ja terapiat.
Riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden vastaanottokäynnit kuntoutukseen ja terapiaan harkitaan yksilöllisesti, mutta alle 70-vuotiaiden, perusterveiden henkilöiden palveluissa palataan normaaliin.
Ryhmätoimintoja jatketaan ja käynnistetään uudestaan eri palveluissa ja asiakkaisiin ollaan niistä suoraan yhteydessä. Riskiryhmiin kuuluvien osallistumista ryhmätoimintaan ei toistaiseksi suositella.
Vierailukäytännöt ja kotikäynnit turvallisuus edellä
Siun soten toimipaikoissa noudatetaan edelleen vierailurajoituksia, joiden tarkoituksena on estää viruksen mahdollinen leviäminen asumisyksiköihin ja hoivakoteihin sekä sairaalan tai terveysasemien vuodeosastoille.
Turvallisia tapaamismahdollisuuksia järjestellään asiakkaille ja potilaille sekä heidän läheisilleen tapaus- ja toimipaikkakohtaisesti. Esimerkiksi hoivakodeissa ja asumisyksiköissä tapaamisia on mahdollista järjestää ulkotiloissa tai erillisissä tapaamishuoneissa. Vierailusta ja järjestelyistä pitää sopia etukäteen kyseisen toimipaikan henkilökunnan kanssa.
Kotikäynneillä henkilökunta suojautuu kulloinkin voimassa olevien ohjeistusten mukaisesti. Siun sote noudattaa ohjeistuksissaan sosiaali- ja terveysministeriön linjauksia henkilökunnan suojautumisesta.
Koronaepidemian mahdolliseen uuteen aaltoon varaudutaan
Normaalitoiminnan palauttamisen rinnalla Siun sote varautuu edelleen koronaepidemiaan ja sen mahdolliseen uuteen aaltoon. Tämän hetken mallinnukset ennustavat tapausmäärien kasvua syksylle.
– Ennusteisiin liittyy aina epävarmuutta ja niiden toteutumiseen vaikuttavat valtiovallan ohjeistukset ja se, miten ihmiset niitä noudattavat. Sattumallakin on aina oma roolinsa. Ennusteet ovat meille yhteinen maali, jonka mukaan toimintaa suunnitellaan, kertoo Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen.
– Olemme kevään aikana ehtineet valmistautua ja varautua hyvin, joten meillä on hyvät valmiudet muuttaa toimintaamme nopeastikin epidemiatilanteen muuttuessa, Pirskanen jatkaa.
Koronavirukseen liittyvät toimintaohjeet sekä keskeiset muutokset toiminnassa on koottu Siun soten verkkosivuille www.siunsote.fi/korona
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
Hyvinvointialuejohtajien verkosto
Hyvinvointialuejohtajien verkosto H23
Alla olevan linkin takaa löydät hyvinvointialueiden johtajien yhteisiä kannanottoja ja tiedotteita.
Siirry hyvinvointialueiden johtajien uutishuoneeseen (stt.fi)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Helmikuun 2025 uutiskirje
- Tammikuun 2025 uutiskirje
- Joulukuun 2024 uutiskirje
- Marraskuun 2024 uutiskirje
- Lokakuun 2024 uutiskirje
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta ja työkyvyn tuen palveluista
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ja Työkyvyn tuen palvelut -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Kuulumisia Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeesta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.