Elina Lehikoinen työskentelee Siun soten Digisotekeskuksessa elintapaohjaajana, kehittää toimintaa ja auttaa maakunnan asukkaita huolehtimaan hyvinvoinnistaan ja terveydestään.
Siun sotessa toiminnan kehittäminen on aktiivista. Esimerkiksi digitaalisen asioinnin mahdollisuuksia on kehitetty jo pitkään ja nyt vauhti kiihtyy! Vuoden 2024 alusta lähtien Siun sotessa on toiminut digisotekeskus. Tällä hetkellä digisotekeskuksen moniammatillisessa tiimissä työskentelee 24 sotealan ammattilaista ja yksi heistä on elintapaohjaaja Elina Lehikoinen.
Siun sotella vuodesta 2018 lähtien työskennellyt Lehikoinen on koulutukseltaan fysioterapeutti. Lehikoinen on viihtynyt siunsotelaisena eikä hän ole omien sanojensa mukaan edes miettinyt työpaikan vaihtoa.
”Siun sote on organisaationa kehittämismyönteinen. Olen erittäin kiitollinen, että työnantajani on ollut joustava ja mahdollistanut minulle hanketyön terveyden edistämisen parissa. Se on auttanut minua löytämään oman polkuni työuralla.”
Lehikoisen vakituinen työpaikka on Siilaisen terveysasemalla fysioterapeuttina. Hän on työskennellyt myös Polvijärven terveysasemalla.
”Tulevaisuuden sotekeskus -hankkeen tiimoilta pääsin aikanaan mukaan kehitystyöhön Siun sotessa ja se avasi silmäni. Sytyn toiminnan kehittämisestä varsinkin ennaltaehkäisevästä näkökulmasta. Kehittäminen on työssäni mahdollista ja itseasiassa pakollistakin.”
Kehittämistä ja asiakaskohtaamisia
Näillä näkymin vuoden 2024 loppuun saakka Elina Lehikoinen työskentelee Siun soten Digisotekeskuksessa elintapaohjaajana, kehittää toimintaa ja auttaa maakunnan asukkaita huolehtimaan hyvinvoinnistaan ja terveydestään.
”Teen elintapaohjausta etävastaanottoina uudella digitaalisella palvelualustalla. Lisäksi työhöni kuuluvat elintapaohjauksen kehittäminen digisotekeskuksessa sekä yhteistyö eri toimijoiden kuten kuntien ja järjestöjen kanssa. Elintapaohjausta ei tässä muodossa ole ennen ollut Siun sotella. Ensimmäisinä kuukausina työni onkin ollut pitkälti selvittelyä, mutta teen koko ajan myös asiakastyötä sekä ohjaan elintaparyhmää”, kertoo maaliskuussa työnsä aloittanut elintapaohjaaja Elina Lehikoinen.
Työssään hän kokee parhaaksi hetkiksi asiakkaiden onnistumiset.
”En tarkoita, että tarvitsee olla huikea muutostarina, vaan se, että asiakas itse huomaa onnistuneensa ja päässeensä kohti tavoitettaan. Asiakkaat ovat kiitollisia saamastaan avusta. Pienet teot ja onnistumiset palkitsevat sekä asiakkaan että elintapaohjaajan.”
Hän kiittelee myös moniammatillista työyhteisöään ja työkavereitaan.
”Koen moniammatillisen työyhteisön ja tiimin suurena etuna. Teen paljon yhteistyötä lääkäreiden, hoitajien sekä fysioterapeuttien kanssa, mutta yhteistyötä on myös esimerkiksi neuvoloiden ja sosiaalipuolen ammattilaisten kanssa. Toisilta asiantuntijoilta oppii paljon.”
Joensuussa elämä on helppoa
Joensuusta kotoisin oleva Lehikoinen opiskeli fysioterapeutiksi Porissa, työskenteli Raumalla valmistumisensa jälkeen ja on asunut myös ulkomailla. Mikä on saanut hänet palaamaan kotiseudulleen?
”Minulle oli oikeastaan koko ajan aika selkeää se, että tulen puolisoni kanssa palaamaan Joensuuhun jossain vaiheessa elämää. Viihdymme Joensuussa ja tämä tuntuu kodilta. Meille molemmille on töitä pysyvästi, välimatkat ovat lyhyitä ja luonto on lähellä. Meille tärkeitä arjessa ovat liikuntapaikat. Niitä Joensuussa on paljon, lisäksi niitä hoidetaan hyvin. Suoraan kotiovelta pääsee hiihtämään, pyöräilemään ja lenkille. Arkena emme välttämättä edes tarvitse autoa, koska Joensuussa on niin hyvät pyöräilyreitit eli pyörällä pääsee joka paikkaan kätevästi. Joensuussa on myös oikea talvi ja lunta. Se on ihanaa.”
Katso Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun soten avoite työpaikat ja tule Elinan työkaveriksi! Avoimet työpaikat
Pohjois-Karjalaan? Miksi mihinkään muualle?
Pohjois-Karjalasta löytyy duunia ja uramahdollisuuksia siinä missä muualtakin, mutta meillä päin vähintään yhtä tärkeää on se, mitä tapahtuu vuorokauden muina aikoina. Ja meillähän aikaa riittää, kun kaikki on lähellä ja elämän voi omistaa muiden unelmien sijaan omilleen.
Pohjois-Karjala on niille, jotka haluavat riisua turhantärkeyden minimiin ja joiden seurassa saa olla outo tai liian tuttavallinen luvan kanssa. Vaihda siis verkkarit jalkaan tai sinistä kajalia silmiin, jos siltä sattuu tuntumaan. Puhu niin kuin ajattelet ja elä sellaista elämää, joka on sinulle tarkoitettu. Lue lisää ja tule yhdeksi meistä!
Miksipä et muuttaisi Joensuuhun?
Elo Joensuussa on niin ihanaa, että on kerrassaan pöhköä jättää muuttamatta meille. Siksipä muuttamisesta halutaan tehdä mahdollisimman helppoa. Töiden perässä muuttavien kotiutumista helpottaa Muuttoagentti, joka neuvoo veloituksetta henkilökohtaisesti vaikkapa asumiseen tai puolison työllistymiseen liittyvissä kysymyksissä.
Muuttoagentti neuvoo veloituksetta vaikkapa näissä kysymyksissä:
- mistä löytyy töitä?
- mitä kaikkea voi opiskella?
- missä voi asua?
- mitä Joensuussa voi puuhata?