Sami-Petteri Asikainen:

Moi! Tervetuloa kuuntelemaan Siun soten Miekö miepä –podcast-sarjaa. Mie oon sairaanhoitaja ja mielenterveysvaikuttaja Sami-Petteri Asikainen. Keskustelen podcastissa vaihtuvien vieraiden kanssa mielenkiintoisista aiheista mielenterveysaiheiden ympärillä.

Tänään meillä on keskustelussa aiheena sateenkaarihenkilöt. Keskustelemassa on Pohjois-Karjalan Setan puheenjohtaja Iiris Lehto ja myös sairaanhoitaja Heidi Voutilainen mielenterveys- ja päihdepalveluista. Tervetuloa molemmille keskustelemaan.

Tää keskusteluaihe on tosi tärkee. Nauhotushetkellä myös vietetäänkin Pohjois-Karjalan Pride-viikkoa, joten tosi hyvään saumaanki sattu tää nauhotus. Tänään tosiaan keskustelussa ois seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyvinvointi. Ja erityisesti mielen hyvinvointi siinä. Ihan perustietona semmonen, et Seta ry itsessään on perustettu 1974 ja Pohjois-Karjalan alueella Seta on toiminu aktiivisesti vuodesta 2017.

Jos puhutaan sateenkaarihenkilöitten haasteista arjessa, niin millasia teijän näkökulmasta ootte huomannut? Millaisia haasteita heillä esimerkiks arjessa voi olla?

Iiris Lehto:

No yksi, mikä ensimmäisenä tuli mieleen, niin tavallaan vähemmistöstressi on semmonen aika iso juttu. Et vaikka ite ei ois ikinä kokenu mitään syrjintää ja näin, niin saattaa olla oletus siitä, että menee jonnekin paikkaan, et onkohan tää mulle turvallinen. Huomioidaanko vaikka minun sukupuoli-identiteetti. Että väärinsukupuolitetaanko tai muuten hyökätäänkö sanoilla tai teoilla. Ja just semmosia, että vaikka tulee tänne terveydenhuollon palveluihin, ni onko lomakkeet semmosia sensitiiviä. Että onko siellä tilaa omalle identiteetille ja sukupuolelle tai vaikka perhemuodolle. Tän tyyppisiä. Ja sitten tietenkin sitten on valitettavasti kaikenlaisia viharikoksia ja syrjintää. Et niitäkin on. Meillä nyt ei ihan kauheesti välttämättä oo raportoitu. Mutta aina tulee kuitenkin semmosia välillä, että on kohdeltu ja hyökätty vaikka somessa esimerkiks.

Sami-Petteri Asikainen:

Miten muuten, jos esimerkiks henkilö kokee tulleensa väärinkohdelluksi, niin mitä henkilö voi tehä? Voiko hän esimerkiks ottaa teihin yhteyttä ja sitten työ autatte siinä prosessissa? Vai miten se menee?

Iiris Lehto:

Joo, kyllä meihin voi ottaa tosiaan yhteyttä, että meillä on nyt ne kaksi koordinaattoria. Ja toinen heistä toimii myös häirintäyhdyshenkilönä, niin voi lähestyä heitä. Ja sitten on tukena siinä, että tehhäänkö rikosilmoitusta vai ohjataanko sittenkin muihin palveluihin. Että voi rohkeesti ottaa yhteyttä. Ja vaikka mullekin välillä tulee sähköpostii ja sitte yritän auttaa niillä keinoilla, mitä mulla on.

Ja vaikka että ottaa vaikka valtakunnalliseen Setaan yhteyttä. Tai sitten on semmonen Sinuiksi-palvelu, anonyymisti voi sinne vaikka soittaa tai chattailla ja saaha siinä heti sitten apua. Että kun meillä ei ole kuitenkaan sitä terveydenhuollon osaamista siinä meijän. Et me voijaan olla just se kanava, se ensimmäinen toivottavasti matala kynnys siinä, että autetaan sitten jatkoon.

Sami-Petteri Asikainen:

Onks teillä miten esimerkiks vaikka verkkosivuilla sitten yhteystiedot, mistä voipi ottaa sitten yhteyttä?

Iiris Lehto:

Joo, verkkosivuilta löytyy yhteystiedot. Ja nyt kun meillä on sitten toimistokin siellä, niin sitten voi mennä käymäänkin.

Sami-Petteri Asikainen:

Missä teijän toimisto sijaitsee?

Iiris Lehto:

Se on siinä Rantakadulla ton Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen tilojen yhteydessä.

Sami-Petteri Asikainen:

Joo, hyvä tietää. Miten sit, jos puhutaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvan ihmisen mielenterveydestä. Heidi, sie varmaan osaat tähän ottaa myös kantaa. Millaisia mielenterveyden ongelmia, haasteita ihmisillä sit saattaa olla siellä?

Heidi Voutilainen:

Niinku Iiris tossa just mainihti, että tää stressi voi olla hyvin voimakas ja laukaiseva tekijä. Se voi aiheuttaa myöskin jopa masennusta, ahdistusta ihmisessä. Että kun ei tiedä, miten hakea sitä apua tai ketä lähestyä. Ja miten hänet otetaan vastaan esimerkiks siellä vastaanotolla tai muuten hoitotyössä. Se voi olla hyvinkin ihmiselle raastavaa ja aiheuttaa jopa vakaviakin mielenterveysongelmia.

Sami-Petteri Asikainen:

Iiris tai Heidi, millasen sanoman työ haluaisitte antaa kuulijoille, mistä voi hakea apua? Jos huomaa esimerkiks, että on vaikka paha olla tai ei oikean tiiä, et miks miusta tuntuu tältä. Tai että siellä on ihan selkeesti se, että on vähemmistöstressistä aiheutuvaa ahdistusta. Mistä ihminen voi hakea apua siihen?

Heidi Voutilainen:

Mielenterveys- ja päihdepalveluissa tietysti toivoisin, että ois. Ihmiset tietysti ajattelee vielä, et mielenterveys- ja päihdepalvelut, jos on asiakkuudessa, oon törmänny tähän, että se on hirveän huono asia. Että leimataan hulluksi, vaikka se ei näin ole. Vaan sieltä saapi hyvin monenlaista apua. Ja mitä mä toivoisin, että sitä kynnystä voitas madaltaa. Vähemmistöstressi aiheuttaa just tätä masennusta ja ahdistusta. Se voi aiheuttaa jopa unettomuutta ja keskittymisvaikeuksia, mitä vaan.

Niin totta kai oman paikkakunnan mielenterveys- ja päihdepalveluihin, mikset vois ottaa yhteyttä. Keskustelutukea ja apua. Ja justiinsa niin kun Iiris toi esille, niin se Seta ois semmonen matalan kynnyksen. Heillä tietysti ei oo sitä hoidollista osaamista siellä, mutta jos se tuntuu hankalalta vaikka ottaa yhteyttä sinne omaan mielenterveys- ja päihdepalveluihin, niin oisko se Seta sitten, johon ottas sen ensikontaktin. Ja Setan kanssa yhdessä pohtis sitten niitä eri polkuja, mistä sitä apua hakea siihen.

Iiris Lehto:

Kyllä. Just mietin sitä, että vois meilläkin olla se tavallaan semmonen kummitoiminta. Että jos tuntuu, ettei yksin uskalla lähtee tai halua, niin sit siinä tulis se, niin tuo ois tosi hyväkin. Että voi vaan rohkasta, että ottakaa vaan yhteyttä meihin ensin. Jos tuntuu, et se on se kynnys suurempi sinne julkisen puolen palveluihin. Ja sitten yhteistyössä tietysti myökin voijaan madaltaa sitä kynnystä, että voi tulla suoraan. Että just tääkin on hyvä esimerkki, että pyritään täälläkin turvallisempaan tilaan ja kohteluun.

Sami-Petteri Asikainen:

Tämmönen kuulostaa miun mielestä itestä tosi hyvältä. Et on toisaalta paikka, minne voi ottaa turvallisesti yhteyttä. Ja jos miettii vaikka Setaa siitä, että teillä on ymmärrystä siitä vähemmistöstressistä ja siitä moninaisuudesta. Joka sitten voi olla se, että on helpompi tulla puhumaan teille. Ja sitten työ voitte myös rohkasta siitä, että hei, et siellä ihmiset kyllä kuuntelee. Ja että otetaan yhdessä se ensimmäinen askel.

Iiris Lehto:

Nimenomaan noin, kyllä.

Sami-Petteri Asikainen:

Et se se kuulostaa miun mielestä todella hyvältä suunnitelmalta ja et mikä pitäs saada just toteutukseen myös siinä. Ja et sitä ihmiset uskaltaa hyödyntää. Kuitenkin et ihminen on kokonaisuus ja se kokonaisuus pitää ottaa huomioon myös koko siinä prosessissa.

Iiris Lehto:

Kyllä. Ja just se, että se stigma vähenis. Ja sitten, et siinä ei oo mitään hävettävää, että hakee itelleen apuja. Tai haluaa niin omiin kysymyksiin ja pohdintoihin sitten vastausta yhessä muitten kanssa. Just se tärkee, että ei oo ainut ihminen sen ongelman kanssa. Ja sit myöskin se, että otetaan tosissaan ne kokemukset. Että ei vähätellä ja näin, niin sekin on tärkeetä.

Sami-Petteri Asikainen:

No tuossa pääsikin aika hyvin siihen miun mielestä, et jos mietitään, että sateenkaarihenkilö tulee sit sinne terveydenhuoltoon. Ja istahtaa siihen, onko se sitten mielenterveys- ja päihdepalveluiden vastaanotolle tai ihan somatiikan puolellekin, elikkä elimellisen sairauksien puolelle. Niin et millanen on hyvä kohtaaminen, jos puhutaan sateenkaarihenkilön kohtaamisesta?

Iiris Lehto:

No ensinnäkin se, että ei oleteta siitä henkilöstä sukupuolta tai muita tämmösiä asioita. Ja just että puhutellaan sillä nimellä, millä hän haluaa tulla nimetyksi. Yksi hyvä esimerkki on semmonen, että jos puhuu englantia, ruotsia ja mitä kieliä vaan, on se näin, niin siinä voi olla sateenkaarilippu. Eli puhuu sateenkaarikieltä. Et sitten voi tulla, että hei, että toi ehkä ymmärtääkin ja on ottanu selvää näistä asioista. Että minun kohdataan semmosena, ku minä olen. Et just se kielenkäyttö on ehkä ensimmäinen siinä kohtaamisessa. Et huomioidaan sensitiivinen kielenkäyttö sitten.

Sami-Petteri Asikainen:

Tuosta on pakko kysyä, että onks sellasia olemassa esimerkiks lippuja, jotka voi laittaa esim. työtakkiin kiinni? Jossa on vaikka se sateenkaarilippu, joka merkitsee sitten ihan sitä, et on tavallaan hoitohenkilökunnan edustaja tutustunu tai perehtyny niihin asioihin?

Iiris Lehto:

Joo, mie yhden kanssa juttelin, joka on hoitoalalla. Niin hän sano, että hän on tehny niin, että siinä on niitten kahden kielen lisäks se sateenkaarilippu pieni.

Sami-Petteri Asikainen:

Toihan on ihan loistava.

Iiris Lehto:

Ja kun se on pieni, mutta merkityksellinen teko.

Sami-Petteri Asikainen:

Ja toi on miun mielestä kans tosi tärkeetä, että ei oleteta. Että hän ei oleteta esimerkiks sitä, että minkä sukupuolen edustajan ihmisen kanssa asiakas tai potilas seurustellee. Että ei kirjaukseen heti laiteta sitä, että poikaystävä tai tyttöystävä tai vaimo tai mies. Vaan että käytettäs ihan tämmöstä yksinkertaista termiä kun puoliso. Et se on huomattavasti miellyttävämpi sitten kaikkien kannalta.

Mitä sie aattelet esimerkiks sellasta, kun mie oon töissä, kun kohtaan sateenkaarihenkilöitä, niin mie aika usein tunnustan sen, et mie en tiedä kaikesta kaikkee. Ja se, että mie saatan käyttää väärää termiä tai saatan vahingossa sannoo esimerkiks, jos puhutaan vaikka transihmisestä, joka haluaa käyttää eri nimeä kuin mikään tiedossa on. Ja vahingossa käytänkin sitä hänen nimeään, mikä on sinne merkattu. Jos sellasen asian myöntää, että hei, mie en tiedä, niin onks se ihan ookoo?

Iiris Lehto:

On. Koska just se, että sillä luodaan sitä, et sie halluut oppia ja kunnioitat sitä ihmistä. Se on just hyvää sanookin, että mie en tiiä. Että saatan käyttää vääriä ja pyydän anteeksi ja voi korjata sitten. Mut sitten myöskin se, että ei aina se potilas tai asiakas tai se vastaanotolle tuleva ihminen, ettei hän joutus aina kouluttamaan niitä henkilökuntaa. Yksittäisessä tilanteessahan se on tietysti ihan hyvä.

Ja just tuo, että ei voi olettaa myöskään, että kaikesta tietää kaiken. Et ei sekään oo sillee. Mut just, että sitte kun niillä koulutuksilla voijaan sitten lisätä sitä tietotaitoo. Ettei sitten niitten asiakkaitten tai potilaitten aina tarvii olla se koulutuksen antaja. Kun sekin voi sitten taas stressata, jos on jo valmiiks kuormittunu. Mutta sekin on tietysti myös hyvä muistaa, että vähemmistöön kuuluvien ei oo aina silleen kurjuutta. Että välillä sitäki tullee. Mutta tässä kontekstissa tietysti hyvä pureutuakin näihin ongelmaisteisiin.

Sami-Petteri Asikainen:

Ja ite aattelen, et monesti toki Heidin kanssa tehhään samankaltaista työtä. Niin et monesti, jos mietitäään vaikka se, että on seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö, niin siitä voidaan tehdä jopa voimavara. Että se vahvistaa semmosta uniikkiutta. Et voi tuntea itsensä vahvaksi ja eheäksi, kun on havainnu sen. Et se ei oo sellanen epämääräinen möykky siellä sisällä. Vaan että hei, mulla on keino sanottaa sitä mun omaa tunnetta ja et kuka minä oon. Et enemmänkin ottaa sellasena voimavaranaki sitä.

Heidi Voutilainen:

Kyllä, että se ei ois automaattisesti negatiivinen. Et se negatiivisuus pois siitä.

Iiris Lehto:

Nimenomaan.

Sami-Petteri Asikainen:

Mites sie, jos joku läheinen vaikka haluaa tukea sateenkaarihenkilöä, niin millaisilla keinoilla sitä vois omaa läheistä ystävää, työkaveria tukea?

Iiris Lehto:

No ainakin just se, että kertoo, että hän aina voi tulla puhumaan. Ja sitten yhdessä tehdä asioita. Ja sit jos vaikka, no se kaapista ulos tulo nyt on semmonen, että sitähän toivottavasti ei tarvis ikinä tehä. Että ois niin turvallinen yhteiskunta, että ei niinku sillä tavalla tarviis tulla. Mutta just, että on vaan kaikissa tilanteissa tukena. Ja sitten jos ei ite oo vaikka kauheen tietonen asioista, niin sitten omaisille ja läheisille on vertaistukitoimintaa. Et meillä ei vielä nyt tällä hetkellä oo, mutta valtakunnallisella Setalta saa kyllä sitten vertaistukea myös läheisille.

Sami-Petteri Asikainen:

Miten esimerkiks semmosessa tilanteessa, et jos vaikka läheinen ei ole vielä tullu kaapista ulos? Vaikka mie itekki aattelen, että tätä ei pitäis ees olla tätä kaapista ulostuloa. Koska jokaisella ihmisellä on oikeus olla sellanen ku on. Mut että jos vaikka läheisenä huomaa, et hei, et toisella on paha olla. Ja et siinä voi olla just vähän sitä sukupuoli-identiteetin ristiriitaa. Mut ei oo sitä kaapista ulostuloa vielä ollu. Niin miten vois auttaa toista ymmärtämään sitä, että hei, et mie oon turvallinen ihminen puhuu?

Iiris Lehto:

Tuo onkin ihan hyvä kysymys. Että varmaan just silleen, että yrittää kartottaa vähän sillee rauhallisesti ja sensitiivisesti sitä pahan olon syytä. Semmosilla hienovaraisilla kysymyksillä ja teoilla. Ja sitten jotenkin vaikka tuo ihan esille sen, että on ihan ookoo. Et siis hyväksyy kaikki sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden. Jotenkin semmosilla konkreettisilla teoilla sitte osottaa.

Sami-Petteri Asikainen:

Tää on oikeestaan hyvä kysymys teille molemmille. Et meillä on Suomessa homoseksuaalisuus ollu rikos ja se on ollu sairaus. Ja moni tänä aikana sitä aikaa elänyt on ikääntyny ihminen. Ja on esimerkiks jo palveluasunnoissa, palvelukodeissa, kotihoidon piirissä. Niin miten vois ikääntynyttä ihmistä tukea? Koska siellä on aika jopa traumaa taustalla. Et toki ihan ammattilaisen näkökulmasta, et miten ammattilainen vois olla sellainen ihminen, joka tukee. Ja on turvallinen ihminen siinä. Mutta sitten toisaalta taas läheinen myös siellä. Millaisia ajatuksia teillä herää?

Heidi Voutilainen:

No mie ajattelisin ensimmäisenä, et se lähtee nyt ihan niistä hoitajista ensin liikkeelle. Että hoitajien pitäis opetella puhumaan asioista luontevasti ja ottamaan se jotenkin siihen arkeen. Et se on turvallista ottaa selvää asioista. Koska nykypäivänä edelleen se aiheenakin on hankala. Mie en tiiä, miks. Koska me ollaan hoitajia, me hoidetaan ihmisiä. Ihminen on kokonaisuus, mihin kuuluu ihan kaikki. Niin miksi näistä asioista olisi sen vaikeampi puhua kuin esimerkiksi siitä fyysisestä sairaudesta.

Iiris Lehto:

Kyllä. Ja just tuo, että vaikka pyytää kertomaan elämäntarinaansa. Ja just että voi omilla sanoilla, että mitä siellä sitten on. Että jos on vaikka jotain traumoja ja näin. Ja just tuo, että ku se on pitäny silloin olla siellä kaapissa, kun se on ollu rikos. Vaikka käsittääkseni Suomessa ei onneks kauheesti oo vankilaan ihmisiä pistettykään. Mut jos aattelee, että kehotuskielto oli vuoteen 1999, niin ei myökään nyt vielä ihan niin edistyksellisiä olla.

Niin kaikki nuo on vaan lisänny sitä, että ei oo välttämättä pystyny olemaan se oma itsensä. Mutta just semmosella ymmärtävällä ja osottaa, että on ottanu selvää asioista, niinku sie sanoitki. Ruotsissahan on sateenkaarisenioreille oma hoivakoti esimerkiks. Et joillekin on sitten tärkeätä se, että saa kerrankin elämässään tuntea kuuluvansa enemmistöön. Mut sitten jotkut on sitä mieltä, että eivät halua semmosia omia spesifejä, vaan että ois yhtä turvallista muissakin hoivakodeissa.

Sami-Petteri Asikainen:

Niin, sehän se lähtökohta pitää olla, että olipa missä tahansa, niin sen pitää olla turvallista sille ihmiselle.

Iiris Lehto:

Kyllä. Ja tuo, että koska se turvallisuushan on kuitenkin subjektiivinen kokemus. Niin yhdessä sitten sanotetaan niitä, että mikä se turvallisempi tila kellekin on. Vaikka jossain hoivakodissa esimerkiks tai missä tahansa, kartotetaan yhdessä niitä, että mitä se turvallisuus kellekin tarkottaa. Ja niihin voi sitten aina vedota, jos tulee semmosia tilanteita.

Sami-Petteri Asikainen:

Miten, tuleeko teille kuuntelijoille vielä viimeisiä loppusanoja, millaisia terveisiä te haluatte lähettää?

Heidi Voutilainen:

No ehkä nyt hoitajana just se, että jos mietin ja pohdiskelen niitä asioita ja ei tiedä, että ketä lähestyä, niin ehkä nyt se sanoma, että rohkeesti ottaa yhteyttä. Ehkä ite hoitajana haluais sitä tuoda esille. Että joko just sinne Setaan ja mie tykkäsin tästä kummitoiminta-sanasta ihan älyttömästi. Että joko sinne Setaan tai sitten ihan vaikka oman paikkakunnan mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Että matalalla kynnyksellä.

Iiris Lehto:

Joo, komppaan kyllä. Että sen ensimmäisen askeleen kun ottaa, että laittaa vaan viestiä. Että se voi olla, laittaa vaan, että apua, että en tiiä, mitä tehä. Et sekin voi riittää. Ja just se, että jokainen riittää semmosena kuin omana itsenään.

Sami-Petteri Asikainen:

Toi oli miun mielestä todella täydellinen loppulause. Jokainen riittää juuri sellaisena kuin on. Ja jokainen on, niin ite aattelin, jokainen on täydellinen just sellaisena kuin on. Ja rakastettu just sellasena ku on.

Heidi Voutilainen:

Ja arvokas.

Iiris Lehto:

Kyllä, arvokas, rakastettu.

Sami-Petteri Asikainen:

Kiitos Iiris, kun tulit juttelemaan. Ja kiitos Heidi, kun tulit myöskin juttelemaan. Setaan varmaan pääsee tutustumaan myös ihan Instagramissakin, Pohjois-Karjalan Seta tais olla. Mutta sitten verkkosivujen kautta varmaan voi ottaa yhteyttä.

Iiris Lehto:

Kyllä. Ja Facebookissa voi laittaa kans viestiä senki kautta.

Sami-Petteri Asikainen:

Hieno kuulla. Mutta kiitos paljon teille molemmille.

Heidi Voutilainen:

Kiitoksia.

Iiris Lehto:

Kiitos kun sain tulla tänne.