Rantakylän terveysasemalle jälleen Kandiystävällinen Terveyskeskus -arvonimi - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija
Rantakylän terveysasemalle jälleen Kandiystävällinen Terveyskeskus -arvonimi
Suomen Medisiinariliitto ry (SML) on antanut Rantakylän terveysasemalle jo toisena vuotena peräkkäin (2022 ja 2023) Kandiystävällisen Terveyskeskuksen arvonimen. Vuonna 2020 arvonimen sai Pohjois-Karjalassa Kiteen terveyskeskus. Palkittuja terveyskeskuksia kiitetään erityisesti siitä, että ne ovat mahdollistaneet positiivisen alun nuorten lääkärien työuralla.
Vuonna 2020 Suomen Medisiinariliitto ry lanseerasi ”Vuoden Kandiystävällisin Terveyskeskus”-projektin, jonka tarkoituksena oli kartoittaa terveyskeskuksia, jossa toteutui hyvä perehdytys, kandidaatille sopiva työmäärä, hyvin järjestetty seniorituki sekä palautteen saaminen. Lisäksi projektissa kartoitettiin terveyskeskuksia, joissa kandidaatit kokivat olevansa osa työyhteisöä ja heidän jaksamistaan tuettiin.
- Meillä kandien perehdytys on pitkä ja kandit työskentelevät meillä hyvin paljon yhteistyössä kokeneemman lääkärin kanssa terveysasemalla. Lähes koko ajan heillä on kokenut lääkäri saatavissa konsultaatiohuoneesta vastaanotoille apuun, kertoo terveyskeskuslääkäri Katri Kolmonen palkitulta Rantakylän terveysasemalta.
- Kandeilta kerätään kuulumis- ja kahvihuonepalautetta koko ajan. Jakson lopuksi varataan palautteelle vielä erikseen aikaa. Yleensä itse henkilökohtaisesti soitan kaikille kandeille syksyllä ja kerään lisää palautetta jälkikäteen. Palautteen pohjalta on myös tehty muutoksia toimintaamme eli palautteella on oikeasti merkitystä, Kolmonen mainitsee.
- Meillä on myös pysyvänä käytäntönä lääkäripalaveri kerran viikossa. Siitä viimeiset 20 minuuttia käytetään kuulumisten vaihtamiseen "mitä sinulle kuuluu" -ringissä. Se on osoittautunut todella hyväksi "tuntosarvipaikaksi”, jatkaa Kolmonen.
Hän myös kertoo, että kandien työvuorotoiveita pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan.
- Tavoitteenamme on, että kandeilla olisi myös muuten kiva kesä kuin vain töissä.
Lisäksi Rantakylän terveysasemalla pidetään huoli siitä, että kandien oma työajan hallinta on mahdollinen. Tämä tarkoittaa joustoa työlistassa ja mahdollistaa esimerkiksi lisäajan haastavamman potilasasian hoitamiseen.
Siun sote toimii opetusorganisaationa ja tarjoaa monipuolisen oppimisympäristön eri koulutusalojen opiskelijoille. Käytännön jaksot toteutetaan yhteistyössä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten kanssa. Siun sotella jokainen työntekijä osallistuu opiskelijoiden ohjaamiseen ja opettamiseen. Ohjauksen ja opetuksen laatua seurataan ja kehitetään opiskelijapalautteiden pohjalta.
Suomen Medisiinariliitto ry (SML) on suomalaisten lääketieteen opiskelijayhdistysten koulutus- ja edunvalvontaliitto. SML edustaa lähes kaikkia Suomessa opiskelevia lääketieteen opiskelijoita sekä ulkomailla lääketiedettä opiskelevia suomalaisia. Jäsenseurojen kautta opiskelijajäseniä on yli 4000.
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
Hyvinvointialuejohtajien verkosto
Hyvinvointialuejohtajien verkosto H23
Alla olevan linkin takaa löydät hyvinvointialueiden johtajien yhteisiä kannanottoja ja tiedotteita.
Siirry hyvinvointialueiden johtajien uutishuoneeseen (stt.fi)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Helmikuun 2025 uutiskirje
- Tammikuun 2025 uutiskirje
- Joulukuun 2024 uutiskirje
- Marraskuun 2024 uutiskirje
- Lokakuun 2024 uutiskirje
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta ja työkyvyn tuen palveluista
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ja Työkyvyn tuen palvelut -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Kuulumisia Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeesta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.