Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Pohjois-Karjalan koronatilanne on rauhoittunut edelleen
Artikkelin kuva
09.12.2021

Pohjois-Karjalan koronatilanne on rauhoittunut edelleen

Pohjois-Karjalan koronavirustilanne on rauhoittunut edelleen, eikä tilanne täytä leviämisalueen tunnusmerkkejä.

Koronaviruksen ilmaantuvuus on laskenut alle leviämisvaiheen yhtenä kriteerinä pidetyn 100 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Rokottamattomien tai vasta osittaisen rokotussuojan saaneiden keskuudessa ilmaantuvuus on kuitenkin 180,4, kun rokotetuilla ilmaantuvuus on 39,4.

– Tilanne meillä on tällä hetkellä jopa yllättävän hyvä, kun ottaa huomioon valtakunnalliset tartuntamäärät, toteaa Pohjois-Karjalan koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmän puheenjohtaja, ylilääkäri Jukka Heikkinen Siun sotesta.

Tilannekuvatyöryhmä muistuttaa pikkujoulujen ja joulunajan erilaisten tapahtumien järjestäjiä yleisistä, kaikkia tapahtumia koskevista ohjeistuksista. Tapahtumia järjestettäessä on muun muassa varattava yleisölle mahdollisuus riittävien etäisyyksien ylläpitämiseen ja käsien puhdistamiseen sekä huolehtia tilojen siisteydestä.

Päivittäisten tartuntojen määrä on laskenut selvästi muutaman viikon takaisesta ja uusia tartuntoja todetaan tällä hetkellä keskimäärin 1–5 päivässä. Laajempia joukkoaltistumisia esimerkiksi kouluissa ja harrastusryhmissä ei ole juurikaan tapahtunut.

Pohjois-Karjalassa todettiin viikolla 48 yhteensä 49 koronavirustartuntaa, kun edellisellä viikolla tapauksia kirjautui 96. Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä tartuntoja on todettu 12 ja karanteenissa oli 56 henkilöä.

Koronatartunnoista 48 % todettiin rokottamattomilla henkilöillä ja kahdeksan prosenttia yhden rokoteannoksen saaneilla. 40 % tartunnoista todettiin täysin rokotetuilla.

Tartuntoja todettiin viikolla 48 Joensuussa, Juuassa, Kiteellä, Kontiolahdella Liperissä, Nurmeksessa ja Outokummussa. Tartuntojen alkuperä saatiin selville 88 % tapauksista. Ulkomailta saatuja tartuntoja oli kaksi.

Eniten tartuntoja todettiin 40–49-vuotiailla, ja lasten osuus tartunnan saaneista on vähentynyt.

Tarkista epidemiatilanne ja suositukset ennen lomamatkoja

Muun Suomen koronatilanne on tällä hetkellä monin paikoin selvästi huonompi kuin Pohjois-Karjalassa. Lomamatkoja ja vierailuja muualle Suomeen suunnittelevien on syytä tarkistaa paikallinen koronatilanne ja suositukset etukäteen.

– Esimerkiksi koronapassia saatetaan vaatia varsinkin leviämisalueilla, myös muut suositukset ja toimintaohjeet vaihtelevat alueittain. Ohjeita ja suosituksia on tietysti syytä noudattaa huolellisesti, liikkuipa missä tahansa, huomauttaa Heikkinen.

Pohjois-Karjalassa suositellaan kasvomaskien käyttöä THL:n ohjeiden mukaisesti julkisissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Suositus koskee sekä rokotettuja että rokottamattomia henkilöitä.

Pohjois-Karjalassa voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.

Pohjois-Karjalan tilannekuvatyöryhmä kokoontui arvioimaan epidemiatilannetta sekä tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen suositusten ja rajoitusten riittävyyttä 9.12. Työryhmän seuraava kokous on torstaina 16.12.2021.

Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 48 (29.11.–5.12.2021)

  • Koronavirustartuntojen määrä pohjoiskarjalaisilla: 49, muutos edellisviikkoon -45
  • Tartunnan saaneista rokottamattomia 48 %, 1. rokotuksen saaneita 8 %, täysin rokotettuja 40 %. Rokotustieto puuttui 4 % tartunnan saaneista.
  • Tartuntojen alkuperä tiedossa 88 %
  • 14 vrk ilmaantuvuus (22.11.-5.12.2021): 74,21, muutos -38,49
    Ilmaantuvuus rokottamattomilla tai osittain rokotetuilla 180,4, täysin rokotetuilla 39,4.
  • Koronasta aiheutuva terveydenhuollon kuormitus: vähäinen*

*Terveydenhuollon kuormitus mittaa Siun soten keskussairaalassa ja terveyskeskussairaaloissa hoidettavina olevien koronapotilaiden määrää suhteessa käytettävissä oleviin hoitopaikkoihin ja resursseihin asteikolla vähäinen – kohtalainen – vaikea.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija, (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Annika Huotari
puh. 013 330 4526
annika.huotari(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)