Pohjois-Karjala siirtyi kiihtymisvaiheeseen - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija
Pohjois-Karjala siirtyi kiihtymisvaiheeseen
Pohjois-Karjalan tilannekuvatyöryhmä päätti kokouksessaan Pohjois-Karjalan siirtyneen koronapandemian kiihtymisvaiheeseen.
⦁ Koronapandemian neljäs aalto on nyt totta myös meillä. Jokaisella meillä on vastuu sen taltuttamisesta. Tilanteen haltuun saamisessa suurin merkitys on sillä, miten kansalaiset käyttäytyvät ja muistavat kasvomaskit, käsihygienian sekä turvaetäisyydet, toteaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtaja Sirpa Kaipiainen.
Viikolla 28 uusia tartuntoja Pohjois-Karjalassa todettiin 45, kun edellisviikolla tapauksia kirjautui 38. Pohjoiskarjalaisilla todettuja tartuntoja oli näistä 29 ja kuusi tartunnoista kirjautuu toisten sairaanhoitopiirien alueelle oleskelukunnan mukaisesti. Tartuntoja todettiin Joensuussa, Juuassa, Kontiolahdella, Lieksassa, Liperissä ja Nurmeksessa. Tartunnoista oli viisi peräisin ulkomailta ja jatkotartuntoja ulkomailta saaduista tartunnoista ei todettu viikon aikana. 12 tartuntaa todettiin jo karanteenissa olleilla henkilöillä. Kolmen tartunnan alkuperä jäi epäselväksi. Ulkopaikkakuntalaisia on käynyt myös paljon testeissä Siun soten alueella ja positiivisia tartuntoja on tästä ryhmästä todettu 16. Osa tartunnan saaneista ovat jääneet karanteeniin Pohjois-Karjalan alueelle.
Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä tartuntoja on todettu 27. Karanteenissa koronavirukselle altistumisen takia on 376 henkilöä.
⦁ Alueellamme on ollut päivittäin enemmän ja enemmän positiivisia koronatestituloksia ympäri maakuntaa. Näin ollen myös altistumispaikkalista on pitkä sekä altistuneiden ja karanteenissa olevien määrät ovat kasvaneet. Tartuntojen juuret ovat edelleen useassa koronatapauksessa juhannusfestareilla, lisäksi juhlimisen vaikutukset tartuntoihin on huomattu jäljitystyötä tehtäessä, kertoo tilannekuvatyöryhmän puheenjohtaja Sirpa Kaipiainen.
Koronaviruksen altistumispaikat Pohjois-Karjalassa on listattu nettiin osoitteeseen https://www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat. Listalle päivitetään vain sellaiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei ole voitu jäljittää henkilökohtaisesti.
Sekä koronatestaus että -jäljitys ovat ruuhkautuneet tällä hetkellä Pohjois-Karjalassa.
⦁ Testauskapasiteettia on lisätty pidentämällä testauksen aukioloaikoja sekä tiuhentamalla testausväliä. On erittäin tärkeää, että testiin mennään matalalla kynnyksellä. Ja jos testituloksen tai altistumisen takia määrätään karanteeniin, niin sitä tulee noudattaa. Karanteeni on viranomaismääräys ja siitä tulee tieto puhelimitse joko soittamalla tai tekstiviestillä, muistuttaa Kaipiainen.
Karanteeniohjeet löytyvät Siun soten nettisivuilta osoitteesta https://www.siunsote.fi/karanteeniohjeet-altistuneelle suomeksi https://www.siunsote.fi/en/web/english/quarantine-instructions englanniksi. Lisäksi oireseurantaohje pienen riskin altistukselle löytyy osoitteesta https://www.siunsote.fi/oireseurantaohje-pienen-riskin-altistuneelle
Pohjois-Karjalassakin on viitteitä koronan delta-variantista, joka leviää ärhäkästi. Tartuntoja on tullut myös ulkoilmassa ja tartuntoja on täyden rokotesarjan saaneilla henkilöillä.
⦁ Rokotteiden ottaminen on tärkeää myös nuorten aikuisten kohdalla. Nuoretkaan eivät ole sairastumattomia ja kuolemattomia. Koronarokotus suojaa vakavalta tautimuodolta ja vähentää koronaviruksen erittymistä merkittävästi ja siten ehkäisee viruksen tarttumista ihmisestä toiseen. Ottamalla rokotuksen suojaa myös muita, muistuttaa infektiolääkäri Jukka Heikkinen Siun sotesta.
Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 28 (12.–18.7.2021)
Luvuissa ovat mukana kaikki Pohjois-Karjalassa ja pohjoiskarjalaisilla varmistetut positiiviset koronavirustapaukset. Luvut voivat poiketa THL:n tartuntatautirekisterin tiedoista, johon tiedot kirjautuvat sen mukaan, missä henkilö on kirjoilla.
- Koronavirustartuntojen määrä: 29, muutos edellisviikkoon -9
- Tartuntojen alkuperä tiedossa 89,66 %
- 7 vrk ilmaantuvuus (12.-18.7.2021): 26,27, muutos +7,11
- 14 vrk ilmaantuvuus (12.-18.7.2021): 46,51, muutos +12,02
- Koronanäytteitä: 2750, muutos +270
⦁ Positiivisten koronanäytteiden osuus: 2,17 %Katso myös:
Pohjois-Karjalassa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi: www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
- Hyvinvointialueen pöytäkirjat ja esityslistat
- Hyvinvointialueen viranhaltijapäätökset
- Kuntayhtymän pöytäkirjat ja esityslistat
- Kuntayhtymän viranhaltijapäätökset (31.12.2022 saakka)
- Tilinpäätös 2021 (pdf)
- Henkilöstökertomus 2022 (pdf)
- Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021
- Alueellinen hyvinvointikertomus (pdf)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija, (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.