Pohjois-Karjalan koronatilanne on vakaa - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija

Pohjois-Karjalan koronatilanne on vakaa
Pohjois-Karjalan koronavirustilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Yli 12-vuotiaista pohjoiskarjalaisista kaikkiaan 74 % on saanut koronarokotteen molemmat annokset. Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 83 % yli 12-vuotiaista.
Viikolla 40 uusia tartuntoja todettiin yhteensä 29 tapausta, kun edellisellä viikolla tapauksia kirjautui 32. Pohjoiskarjalaisilla tartuntoja oli 27. Kuluvalla viikolla tartuntoja on torstaiaamuun mennessä todettu 14 ja karanteenissa oli yhteensä 35 henkilöä.
Tartunnoista suurin osa todettiin alle 30-vuotiailla. Eniten tartuntoja oli 20–29-vuotiailla. Tartuntoja todettiin viikolla 40 Joensuussa, Kontiolahdella, Lieksassa, Liperissä, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä. Tartuntojen alkuperä saatiin selville kaikissa todetuista tapauksista. Ulkomailta saatuja tartuntoja oli kuusi.
Joukkoaltistumisia on todettu yhdellä koululla, harrastusjoukkueessa sekä sote-yksikössä. Siun sote on ollut yhteydessä kaikkiin karanteeniin määrättyihin.
Etätyösuositus päättyy valtakunnallisesti 15.10.2021.
Pohjois-Karjalassa voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.
Pohjois-Karjalan tilannekuvatyöryhmä ei kokoontunut 14.10. Työryhmän seuraava kokous on 21.10.
Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 40 (4.–10.10.2021)
- Koronavirustartuntojen määrä pohjoiskarjalaisilla: 27, muutos edellisviikkoon +-0
- Tartunnan saaneista rokottamattomia 37 %, 1. rokotuksen saaneita 18,5 %, molemmat rokotteet saaneita 26 %. Rokotustieto puuttuu 18,5 %.
- Tartuntojen alkuperä tiedossa 100 %
- 14 vrk ilmaantuvuus (27.9.-10.10.2021): 25,53, muutos -0,55
- Koronasta aiheutuva terveydenhuollon kuormitus: vähäinen*
*Terveydenhuollon kuormitus mittaa Siun soten keskussairaalassa ja terveyskeskussairaaloissa hoidettavina olevien koronapotilaiden määrää suhteessa käytettävissä oleviin hoitopaikkoihin ja resursseihin asteikolla vähäinen – kohtalainen – vaikea.
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
- Hyvinvointialueen pöytäkirjat ja esityslistat
- Hyvinvointialueen viranhaltijapäätökset
- Kuntayhtymän pöytäkirjat ja esityslistat
- Kuntayhtymän viranhaltijapäätökset (31.12.2022 saakka)
- Tilinpäätös 2021 (pdf)
- Henkilöstökertomus 2022 (pdf)
- Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021
- Alueellinen hyvinvointikertomus (pdf)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija, (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.