Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Palliatiivinen keskus turvaa hyvän hoidon elämän loppuun asti
01.06.2018

Palliatiivinen keskus turvaa hyvän hoidon elämän loppuun asti

Miten turvataan hyvä hoito myös heille, joiden sairaus ei enää parane? Edellytyksenä on monien eri alojen ammattilaisten sekä potilaan ja hänen läheistensä tiivis yhteistyö. Keskeisintä on oireita lievittävä hoito ja potilaan mahdollisimman hyvän elämänlaadun turvaaminen viimeisiin hetkiin saakka.

- Palliatiivinen hoito on parantumattomasti sairaan parasta mahdollista hoitoa. Palliatiivinen hoito ei sulje pois mitään sellaisia hoitoja ja tutkimuksia, joista potilas voisi elämänlaatunsa ja pärjäämisensä kannalta vielä hyötyä, vaikka sairauden kulkuun ei voitaisikaan enää vaikuttaa, kertoo Minna Kiljunen, yksi Siun soten palliatiivisen keskuksen erikoislääkäreistä.

Pohjois-Karjalassa koko maakunnan alueella toimiva Siun sote on mahdollistanut saatto- ja palliatiivisen hoidon kokonaisuuden entistä tiiviimmän yhdistämisen. Vuoden 2018 alussa toimintansa käynnistäneestä palliatiivisesta keskuksesta käsin koordinoidaan koko maakunnan alueen saatto- ja palliatiivisen hoidon toteutusta. Toiminta kattaa kaikki terveydenhuollon portaat lähipalveluista erikoissairaanhoitoon saakka. Keskus onkin valtakunnallisesti ensimmäisiä, joka täyttää sosiaali- ja terveysministeriön vuoden 2017 lopulla julkaisemat suositukset saatto- ja palliatiivisen hoidon järjestämisestä.

Palliatiivinen keskus sijaitsee uudessa Siilaisen kuntoutumiskeskuksessa Joensuussa. Varsinainen hoito tapahtuu kuitenkin pääosin lähipalveluna: potilaan kotona, hoivakodeissa ja terveysasemien vuodeosastoilla. Keskuksen toimintaan kuuluu palliatiivinen poliklinikka, jossa laaditaan potilaiden hoitosuunnitelmat ja annetaan konsultaatioapua koko maakunnan alueelle. Siilaisella toimii myös Joensuun lähialueita palveleva kotisairaala sekä 16-paikkainen palliatiivinen vuodeosasto, jossa hoidetaan vaativaa hoitoa tarvitsevia potilaita. Yhteistyö ensihoidon kanssa turvaa kauempana keskuksista asuvien potilaiden hoitoa:

- Pohjois-Karjalassa on jo muutama vuosi sitten laadittu kotisaattohoitopotilaan ensihoidon protokolla, joka on parantanut merkittävästi haja-asutusalueilla asuvien potilaiden hoitoturvaa. Päivystykseen kuljettamisen sijaan hoito pystytään usein antamaan kotona, kertoo Leena Surakka, protokollat ideoinut ja kehittänyt palliatiivisen keskuksen vastuulääkäri.

Valtaosa palliatiivisen keskuksen potilaista sairastaa parantumatonta syöpää, mutta myös muiden potilaiden, muun muassa vaikeaa sydämen vajaatoimintaa tai maksakirroosia sairastavien, määrä on jatkuvassa kasvussa. Potilaille laaditaan palliatiivisen hoidon suunnitelma ja järjestetään hoitava taho, johon potilas voi aina ottaa yhteyttä.

- Haluamme varmistaa, että potilaat ja heidän läheisensä tuntevat olonsa turvalliseksi ja että apu on aina käsillä. Tulemme seuraamaan toimintamme laatua säännöllisesti potilailta ja omaisilta kerättävien asiakaspalautteiden avulla, toteaa Minna Kiljunen.

Keskuksella on myös palliatiivisen lääketieteen koulutusoikeudet ja se järjestää koulutusta kaikille maakunnan terveydenhuollon ammattilaisille.

- Tutkimustieto osoittaa, että palliatiivisen hoidon piirissä olevat potilaat joutuvat harvemmin päivystykseen tai keskussairaalan vuodeosastoille kuin ne, joille palliatiivista hoitoa ei ole järjestetty. Osaamista tarvitaan, jotta potilaat pääsisivät palliatiivisen hoidon piiriin riittävän ajoissa hyötyäkseen siitä, kertoo Kiljunen.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)