Ilona Pietarinen: Tervetulo Siun soten Mikä ikä? –podcastin pariin. Podcastissa käsittelemme laajasti ikääntymiseen liittyviä teemoja arjen kokemusten ja tilanteiden kautta. Minä olen pitkän työuran ikäihmisten parissa tehnyt, nyt eläkkeellä oleva, sairaanhoitaja Ilona Pietarinen. Vieraanani on eri alojen ammattilaisia, sekä henkilöitä, jotka tuntevat parhaiten ikääntyvien arjen, eli ikäihmisiä.

[musiikki voimistuu ja hiljenee]

Ilona Pietarinen: Tänään puhumme aiheesta oma koti kullan kallis. Kanssani ovat keskustelemassa palveluvastaava Leena Ilvonen ja teknologiavastaava Aleksi Kaasinen. Tervetuloa!

Kansallinen linjaus on, että iäkkäät ihmiset voivat asua kotona ja saada sinne tarvitsemansa palvelut, myös ympärivuorokautisesti. Viihtyisän, turvallisen ja toimivan asumisen merkitys korostuu ikääntyessä. Hyvä ja sujuva arki on lähes jokaisen toiveissa. Ennakoimalla ikääntymisen mukanaan tuomia toimintakyvyn haasteita asuminen voi usein jatkua ikäystävällisesti halutulla tavalla joko omassa asunnossa tai hoivan piirissä. Nyt tekiski mieli kysyä heti alkuun, että mitä ootte mieltä? Mitä ikäihmisille merkitsee se, että hän voi asua kotona mahollisimman pitkään?

Leena Ilvonen: No kyllähän se merkitsee sitä, että itsenäisyys ja itsemäärämisoikeus säilyy. Monelle se koti on rakas paikka, johon on kiintynyt, ja haluaa olla siellä mahdollisimman kauan. Lisäks kodilla on tietysti kuntouttava merkitys ikäihmisille, kotona kotiaskareitten tekeminen, ihan päivittäisten toimien tekeminen, niin pittää sitä toimintakykyä yllä.

Aleksi Kaasinen: Kyllä joo, ei sieltä kottoo mielellään halluu lähtee mihinkää, et se on kuitenki se rakkain paikka.

Ilona Pietarinen: Kyllä itelle tulee kans semmonen esimerkki mieleen yhestä rouvasta, joka jokaikisellä kotikäynnillä sano aina, että ei onni tule etsien, se tulee eläen, ja kotona on aina paras. Se oli aika ponteva.

Aleksi Kaasinen: Kyllä.

Ilona Pietarinen: Ja tossa tulikin jo vähän semmosta, et mitä ikääntynyt itse sitten voi siellä, tai miten hän voi vaikuttaa siihen kotona pärjäämiseen.

Leena Ilvonen: No tietysti tämmöne fyysisen toimintakyvyn ylläpitäminen, tämä tietysti ois hyvä alottaa jo tietty, ihan liikunta, ravitsemus, periaatteessa tämmösenä ennaltaehkäsevänä toimena. Omaisilta tietysti myös siinä mielessä sitä kuntouttavaa tukea, että moni ikäihminen sitten ehkä, itsekin voin sanoa, että olen syyllistyny tähän oman äitini kohdalla. Ehkä tulee tehtyä semmosia asioita siellä äidin luona, mitä äiti vois itse tehdä. Tässä on ehkä myös semmonen, et myös se kuntouttava ajatus omaisille.

Aleksi Kaasinen: Sitten tohon miten voi ite vaikuttaa, niin tietysti se, että rohkeesti ottas vastaan näitä, just näit teknologisia palveluja, ratkasuja sinne tukemaan sitä kotona pärjäämistä.

Ilona Pietarinen: Mites sitten nää verkostot ja kaikki tämmöset muut järjestöt? Onko siitä minkälaista mielipidettä, että miten sitten heijän apunsa ja tukensa auttaa?

Leena Ilvonen: Tietysti tämmöset kaikki ryhmät, tästä esimerkkinä tämä Velmut, mikä on tämmönen tietyllä tavalla vertaisryhmä, kuntouttava ryhmä. Näihin osallistuminen tietysti mahdollisuuksien mukaan. Se kyllä vois toimii tämmösenä ennaltaehkäsevänä keinona.

Ilona Pietarinen: Vielä näistä omaisista tulee kyllä, nousee tietysti mieleen tää omaishoitajien osuus. Hyöhän tekee ihan valtavan suurta tämmöstä ihan paitsi yksilötasolla niin myöskin ihan yhteiskunnallista tämmöstä arvokasta työtä hoitaessaan siellä niitä huonokuntosia omaisia, puolisoitaan kotona.

Leena Ilvonen: Et ehkä omaishoitajille sitten tosiaan, tietysti kotihoitoahan on mahdollista saaha siihen tueksi, ja tietysti nämä vuorohoitojaksot, omaishoidon vapaat. Nää on semmoset, että nää antaa sitä jaksamista omaishoitajille.

Ilona Pietarinen: Kyllä. Se on arvokas tuki. No täst teknologiasta voitas sillä tavalla oikeestaan, niin ku Aleksi tossa jo vähän vihjasitkin tähän teknologiapuoleen, niin tässähän on tultu myöskin valtava harppaus eteenpäin. Ihan voin sanoa, että ite olin aikoinani semmosessa turvapalvelutehostettu kotihoitoyksikössä. Sillon oli aikasemmin jo ollu sieltä, oliko se, Leena muistatko, 80-luvulta, mistä ne turvapuhelimet –

Leena Ilvonen: Siitä 90-luvun taitteesta on tää turvapalvelu toiminu.

Ilona Pietarinen: Sieltä joo, tulivat jo sitten tähän Joensuunki kuvaan. Ja myöskin sitten tämmöset, pikkuhiljaa tuli nää ovenpieleen nää kulunvalvontalaitteet, elikkä mitkä sitten ilmottavat, jos se ihminen poistuu sieltä asunnosta. Lähinnä muistisairaalle, mutta se oli sitä historiaa, ja hyvin arvokasta työtä oli jo sekin. Mutta mites Aleksi nyt tänä päivänä, mitä kaikkee tähän on tullu rinnalle? Ja Leena myöski, alotatatteko tätä.

Aleksi Kaasinen: Joo, kyllä. Perusperiaatehan on sama edelleenki tässä, ja turvapuhelimia on käytössä, asiakasmäärät on kasvanu tosi paljon. Sitten nää kulunvalvontalaitteet, ne on kehittyny myös tässä, elikkä nykysin on sit tämmösiä älykkäämpiä laitteita sitten. Ei ennää ihan joka ovenavauksest tule sitä hälytystä, vaan hälytykset tullee esimerkiksi, kun asiakas lähtee kottoo pois. Laite tunnistaa siitä sitten, et siel ei oo kettää, ja se hälytys, näin ollen aiheellinen. Koko ajahan nämä kehittyy, tullee uusia laitteita, mut perusperiaate on sikäli sama. Nää mahollistaa sen kotona olemisen sitten.

Ilona Pietarinen: Sitten mites, muistan, on puhuttu näistä lääkeautomaatti, Evondosko se oli nimeltään.

Aleksi Kaasinen: Joo, Evondos-lääkeautomaatti. Se on tullu nyt tähän muutama vuos sitte. Elikkä mahollistaa tämän turvallisen lääkehoijon kotona, ei tarvita ennää kotihoitoo sinne varmistammaan sitä lääkkeenottoo. Se lääkeautomaatti antaa sieltä automaattisesti aina tiettyyn kellonaikaan sen lääkkeen, ja asiakas ottaa sen sitte. Sitte on myös tullu nämä kuvapuhelimet, minkä avulla sitte toteutetaan näitä kotihoijon käyntejä.

Leena Ilvonen: Suurin osa kuvapuhelinasiakkaista on niin, että heillä on myös kotihoidon käynnit, fyysiset käynnit, mutta tällä kuvapuhelulla saadaan tätä aikakriittistä, elikkä esimerkiks aamuruhkaa purettua, että voidaan valvotusti katsoa se lääkkeenotto Evondos-automaatista, tai sitten ihan esimerkiksi dosetista. Ja tietysti tämä etähoivahan mahdollistaa tämän, että esimerkiksi syrjäseudulla asumisen, et voi asua jossakin todella 50 kilometrin päässä jostakin keskustasta. Sit etähoivan kautta saahaan tämä, et ihminen pystyy asumaan vielä siellä omassa kodissa.

Ilona Pietarinen: Joo, jatka vaan Aleksi.

Aleksi Kaasinen: Yks semmone mielenkiintone laite, mikä meillä on tarjolla, niin on tämmöne paikantava turvakello, mikä mahollistaa sitte, esimerkiks on jo muistisairautta ja on kuitenki aktiivinen, käy liikkumassa sitte. Niin ku tämä kello on käessä, nii pystytää paikantamaan sitten, että missä sitä on mamma tai pappa menossa, jos ei ruppee näkymään. Ja siihen turvakelloon voi myös esimerkiks soittaa sitte, ja se tekkee automaattisesti hälytyksen, jos tullee tämmöne tilanne, et mennään semmose turvarajan yli niin sanotusti. Elikkä on asetettavissa tämmöne turvaraja siihen kelloon. Näin sitten mahollistetaan se liikkuminen sitte, ei tarvii sitte siellä sisällä vain sitten olla ja ihmetellä niitä seiniä.

Ilona Pietarinen: Tuoha on ihan loistava uudistus.

Aleksi Kaasinen: Se on kyllä.

Ilona Pietarinen: Iha mieli tekkee sit kysyä, että mites nää otetaan vastaan nämä teknologian uudet vempeleet?

Aleksi Kaasinen: No siinä on tapahtunu tietynlainen muutos. Joku aika sitten vielä ihmiset oli aika semmosia epäileväisiä näitä laitteita kohtaan, ja että ne valvoo ja muuta. Mut nyt huomaa semmosen, että ku alkaa olla ikärut nyt huomaa semmosen, että ku alkaa olla ikärhmä, joka on jo ollu tekemises teknisten laitteitten kanssa, niin sitten se on helpompi ottaa vastaan näitä. Ja oikeestaan jo aika hyvin oletettaan, että tämmösiä laitteita on jo saatavilla.

Ilona Pietarinen: Sillon joskus aikoinaan, niin ne rannekkeet roikku siellä kirjahyllyn päädyssä, ja sitte vähä pelättiin, että ku jos tulee vahingossa hälytys, että voi kauheeta. Vaikka kuinka vakuuteltiin, että se ei haittaa, päinvastoin, se on se testaus. Mutta kuitenki siihen oli semmonen kynnys jopa sen turvarannekkeen käyttämiseen, vaikka se on ihan ku kello.

Aleksi Kaasinen: Joo, kyllä.

Ilona Pietarinen: Kelloo kuitenki moni on tottunu käyttää.

Aleksi Kaasinen: Siihe on, kyllä sitäki vielä jonkun verran on. Mutta kyllä ihmiset tosi hyvin pittää nittä rannekkeita käessä ja käyttää palveluu.

Leena Ilvonen: Kyllä, ja turvapuhelin pelkästään jo yksittäisenä tukipalveluna mahdollistaa siellä kotona asumista. Että jos muuta apua ei tarvitse, mutta on esimerkiks kaatumisriski suurentunu, niin turvapuhelimen kautta tietysti saa sitä ympärivuorokautista turvaa sinne kottiin. Ja niinku Aleksi tossa sano, niin etähoivan näihin teknisiin on ehkä semmone ikäryhmä jo tässä, että on kuitenki käyttäny suurin osa varmaan jollakin tavalla esimerkiks tietokonetta tai muuta. Että hyvin on postiivinen suhtautuminen näihin laitteisiin ja tietysti sitä etähoitajan soittoo aina siellä ussein odotellaan jo valmiina, että on totutttu siihe, miten se toimii. Sit Aleksi vois tossa kertoo vielä, et nyt on tämmöne Evondos Anna-pilotti menossa, jossa on kuvapuhelin ja lääkeautomaatti yhdistetty.

Aleksi Kaasinen: Tämmönen ihan uus laite, joka on käytännössä samanlainen ulkosesti kun tämä normaali Evandos-lääkeautomaatti, mut siihen tosiaan integroitu sitte kamera, joka mahollistaa kuvapuhelut, ja on todettu kyllä toimivaks laitteeks. Käyttäjät kyllä tykkää tosi paljo ja myöskin sitte soittajat, elikkä etähoivahenkilökunta tykkää siitä. Et siihen on kätevä soittaa ja saa samalla sitte valvoo sen lääkkeenoton ja saa vappautettuu lääkkeet sieltä tarvittaessa. Ja sit pystyy hoitamaan siinä samalla myös nämä muut kuvapuhelinsoittoaiheet ja esim. ruokailun valvonnat ja nämä.

Ilona Pietarinen: Kyllä, se tuo semmosta turvallisuutta, että huolta pidetään ja välitetään. Mites sitten tää näitten palvelujen saatavuus? Tietysti nää mennee semmosen tarvearvion pohjalta, mutta kuitenkin, että onko näitä riittävästi. Ja sitten paitsi tää teknologia, niin myöskin sitte nää kotihoidon.

Leena Ilvonen: Avuntarpeen arviointihan tietysti tapahtuu palveluohjauksen kautta. Voi olla, että siinä riittää esimerkiks nämä tukipalvelut. Mutta sitten, jos on päivittäisen avun tarvetta ihan tämmösissä perusasioissa, ravitsemuksen ja hygienian toteuttamisessa esimerkiksi, niin sitten tietysti palvelunohjaus arvioi sen tilanteen, ja asiakas jää sitten jonottamaan kotihoidon arviointijaksoa. Sit meillä keskitetyillä palveluilla on kotiutustiimi, ja sinne kotiutukset oikeestaan tapahtuu niin, että osasto arvioi, että tämmönen kuntouttava jakso olis hyvä ja mahdollisesti, et sitten tämän jakson jälkeen. Selviää se siellä kotona vielä ilman säännöllistä palvelua, että tää on tämmönen kuntouttava yksikkö, missä on sitten moniammattillisesti, on myös fysioterapeuttia, toimintaterapeuttia, on sitten hoitajaresurssia. Et tällä panostetaan tosiaan niihin käynteihin, että ne on kuntouttavia, pitkiä käyntejä, ja pyrittää ohjaamalla tukemaan sitä toimintakyvyn, voi olla esimerkiks pitkä sairaalajakso takana ja toimintakyky heikentyny. Sitten kotiutustiimin jaksolla sitten tietysti saa taas uusia voimavaroja, ja sehän voimaannuttaa jo itessään, kun pystyy itse tekemään sit niitä asioita. Mut periaatteessa siitä tämä prosessi alkaa. Ja tällä hetkellähän on tilanne kotihoidossa, että siellä on jonoa, että pyritää sitten järjestämään palveluohjaus tietysti palvelusetelin kautta tai ostopalveluna, et jos on tämmönen kiireellinen avuntarve.

Ilona Pietarinen: Että koskaan ei jää ilman apua, ja tilanteet tietysti muuttuu ja vaihtellee.

Leena Ilvonen: Tietysti tässä suuri merkityshän on myös yksityisellä palveluntuottajalla, että esimerkkinä nyt tästä kotiutustiimistä voi, että jos on avuntarvetta esimerkiks kerran viikossa, vaikka ihan suihkuapua, niin se pyritää sit järjestämään sieltä yksityisen palveluntuottajan kautta. Heillä tietysti myös on aika tiukka tilanne tällä hetkellä, mutta kuitenki tämmösen esimerkiks kerran viikossa tehtäviin käynteihin heillä ehkä on sitä resurssia siellä paremmin, että näähän tietysti. Yksityinenhän meijän kanssa tässä tullee kulkemaa jatkossakin varmasti yhä enemmän.

Aleksi Kaasinen: Vielä pienenä ajatuksena se, että esimerkiks jos näitä turvapalvelu ja muita teknologisia palveluita on jo siellä kotona, ja se vointi muuttuu, ja tuntuu, et tarvii lissää, niin niitä on helppo lisätä sitten näihi. Esimerkiks tää turvapuhelin mahollistaa monen eri lisälaitteen lissäämisen siihen, joka taas sitten tuo sitä turvaa sinne kottiin ja mahollistaa sen, että palveluja on mahollista laajentaa kyllä, ja niitä on saatavilla.

Ilona Pietarinen: Sitte tietysti aina tää maksaa tietenki jotakin myös asiakkaalle. Mites nää maksut, tuleeko nää nyt sitten miten? Ja jos sitten sitä, asiakas sanoo, että ei rahat riitä, ainakin vanhat ihmiset monesti sannoo, et ei oo rahhaa ostaa. Niin mites sitte?

Leena Ilvonen: No periaatteessa kaikki avun tarvitsijathan, apuahan järjestettää. Jos on säännöllisen kotihoidon avuntarvetta, niin se maksu määräytyy niitten kuukausittaisien avuntarvetuntien ja bruttotulojen mukkaan, että tätä pystyy myös, jos halluu etukätteen laskee, Miunpalveluissa pystyy kattomaan, et paljon se mahdollisesti vois olla. Toki tietysti sitten, kun on säännöllinen apu, niin Kelalta saa sitä eläkeensaajan hoitotukea, pystyy hakemaan. Ja myönnetäänki, koska on säännöllinen apu. Sit tietysti, jos on tämmöstä taloudellista hankaluutta, niin useimmiten geriatrisen sosiaalityön kanssa ollaan yhteydessä ja mietittää sitte, et mikä tässä on. Ainahan on mahdollista, jos on esimerkiks siellä pitkä sairaalajakso takana, ja on paljon niitä maksuja, niitä on mahdollista pilkkoa, tehä maksusuunnitelma maksutiimin kanssa. Ja tietysti Kelan toimeentulotuki on yks, mihin voi näitä sairaalalaskuja sitten kanssa saada niihin apua. Tietysti sitten mahdollisesti, jos taloudellinen tilanne on semmone, että ei todellakkaa pysty, niin sitten tietysti pystyy näitä maksunalennuksia sosiaalityön kautta saamaan. Että tosiaan apua järjestettää kyllä kaikille apua tarvitseville.

Ilona Pietarinen: Hyvä, ja tossa mainitsitki tuon eläkkeensaajan hoitotuen, nii nää Kelan tuet on hirmu hyvä, että ne tullee tarkistettua sitte hyvin varhasessa vaiheessa, koska ei niitä monikaan tiiä eikä arvaa ees lähtee hakemaan, jos ei niistä kerrota. Et asumistuki on toinen, mikä myöskin sitte –

Leena Ilvonen: Kyllä.

Ilona Pietarinen: - voi olla siellä ihan pelastavana. No entäs sitten? Vaikka se asiakas arvioituu, että hän tarvitsee apuja, ja sitten tuleekin semmonen kynnys, että kuinkas otan sitä vierasta ihmistä tai vieraita, yleensähän se ei oo yhen ihmisen varassa, vaan siinä kotona voi käyvä hyvin moni ihminen. Mites sitten? [naurahdus] Mites sitten tehdään, ku asiakas sanoo, et en ota vastaan?

Leena Ilvonen: No nämä tietysti joskus voi olla aika haastavia tilanteita, mutta tässäki tietysti pyritään tekemään tämmöstä moniammattillista yhteistyötä. Just esimerkiks geriatrisen sosiaalityön kanssa, voi olla, että on vaikka huoli-ilmotus tullu jostakin, ja sitten mennään, avuntarve on ollu ilmeinen, ja mennään sitten sinne kotikäynnille. Sillä tavalla tietysti pikkuhiljaa yritettää saaha niitä, sitä apua sinne vastaan. Ja tietysti kotihoito, kun sitte alotettaa, nii mahdollisuuksien mukaan sitten pyritään järjestämmään sitä omahoitajaa sinne, että tietyllä tavalla, kun tämmöne luottamuksellinen suhde muodostuu johonki, niin sitte saahaan niitä apuja pikkuhiljaa lisättyä. Että se on tämmöstä pitkäjänteistä työtä sitten.

Ilona Pietarinen: Kyllä, tärkeintähän se on se semmonen kunnioittava kohtaaminen, ja niin ku sanoiot, että pitkäjänteistä ja semmosta luottamusta täytyy herättää, että pääsee yhteis-

Leena Ilvonen: Kyllä, koska kuitenki ollaan siellä toisen omassa kodissa, ja tämä, etenkinhän kotihoidossa tää itsemääräämisoikeus korostuu. Mittään ei voida väkisin, vaan sitten pikkuhiljaa. Tietysti harvemmin on sitä, että ei sitä apua oteta vastaan, mutta kuitenkin näitäkin tilanteita on.

Ilona Pietarinen: Kyllä. Mitäs teille tulee mieleen sitte siitä, että mikä on suurin este siellä kotona asumiselle ja pärjäämiselle?

Leena Ilvonen: Kyl kotihuodon puolelta ainaki tosiaan, et jos se avuntarve on hyvin suuri. Että tietysti kotihoidonkäyntejä voi olla viisi päivässä, jos ajatellaan aamu-, päivä-, iltapäivä-, iltakäynti ja sit vielä yökäynti. Et just näitten maksimaalisten käyntien, plus sitten näitten turvaratkasujen myötä, niin kokee siellä turvattomuutta. Tietyllä tavalla nämä kuukausitunnitki vaikuttaa siihe, että jos on hyvin suuri se kotihoidon tuntimäärä, niin sit voidaan ajatella, että onko sitten jo aika siirtyä eteenpäin tehostettuun palveluasumukseen tai palveluasumiseen. Et tietyllä tavalla se turvattomuus siellä kotona, mikä sitten voi heijastua esimerkiksi, että tullee paljon yöllä turvahälytyksiä. Et tää on ehkä se tekijä sitte.

Aleksi Kaasinen: Kyllä, ja sit just esimerkiks jos on muistisairautta ja on näitä kulunvalvontalaitteita laitettu ja yksinkertasesti ei vaa ennää niittenkää turvin pysty siellä kotona olemaan. Et ei oo turvallista, vaikka kuinka saatas niitä hälytyksiä, asiakas aina sitten napattua sieltä pihanvarrelta ja muualta. Mut sit ku se ruppee menemään mahottomaks, nii se mennee mahottomaks, ja sillon se on vaan myönnettävä, että nyt ei ennää mikkään, laitteet ja muut siinä sitte auta turvaamaan. Niin se on vaan sitten.

Ilona Pietarinen: Varmaan aika pitkälti just tää tämmönen muistisairaitten kohalla tää tullee sitte se raja vastaan. Tekis mieli kysyy nyt täs on puhuttu tästä teknologiasta ja näistä laitteista, mutta sitten tietysti se, että ku tulee se hälytys, niin kuka sinne sitten menee sinne hälytykselle? Kukas siihen vastaa?

Aleksi Kaasinen: No tota joo, meillä on tässä Siun soten alueella oma turvapuhelinkeskus, joka on tässä Tikkamäellä sitten, ja ne hälytykset mennee sinne. Ja ne käsitellään siellä sitten, et siellä näkkyy asiakkaan tiiot samantien, kun se hälytys tullee. Me tiiettään jo sit, kuaka hälyttää, ja sit meijän päivystäjä vastaa siihen puheluun ja jututtaa ja esittää kysymyksiä. Sitten niitten perusteella hälytettää se apu tai olla hälyttämättä, voihan se olla, et niil on vaan esimerkiks testaussoitosta kyse tai vahinkopainalluksesta. Ja sitten jos sieltä kottoo ei kuulu mittää, nii sinne lähetettää automaattisesti sitte apu paikalle. Ja tässä esimerkiks Joensuun alueella niin toimii tämä turva-auttaja, ja sitten tietysti koko Siun soten alueella on järjestetty sitten tämä auttamistoiminta Siun soten puolesta. Ja on myös niitä asiakkaita, joilla on esimerkiks joku naapuri tai muu läheinen tai joku tämmönen taho siellä auttajana, ja sitte ne hälytykset ohjattaa sinne. Auttaja mennee paikalle ja antaa sen tarvittavan avun ja joko jatkohoitoon tai sitte jää asiakas kottii, ihan mikä se tilanne on. Ei oo kellonaikaa eikä mihinkää viikonpäiviin sidottu eikä muuta, et se on ihan ympäri vuoden ihan mihin kellonaikaan tahansa.

Ilona Pietarinen: Hyvä, se oli hyvä se, kattava kuvaus siitä. Entäs sitten, jos sieltä kotoa pitäski ruveta suunnittelemaan poismuuttoo? Tuossa Leena jo vähän vihjasitkin, että jos alkaa ne palvelut lisääntyy syystä tai toisesta, niin onks teille tullu vastaan sit, et miten siihen vois valmentautuu. Mitä pitäs ruveta tekemään? Ainakin ite huomasin sillon tossa omassa työssä, että ne on hyvinki kipeitä voi olla, koska sitä luopumista paitsi siitä omasta kodista, niin sitten myöskin monesta muustakin asiasta. Aleksi, sulla on ihan selvästi jotakin mielessä. [naurua]

Aleksi Kaasinen: Niin, kyllä. Joo, mietin just sitä, että kyllähän niistä on hyvä jossain vaiheessa ruveta jo puhumaan sitten omaisten, lähheisten kanssa näistäki asioista, että se ei ihan sitte. Sekin on kuitenki sitä todellisuutta, että se on jossain vaiheessa varmasti eessä sitte hyvinki monella, niin kyllähän niihin kannattas sillä tavalla vähän valmistautuu. Tehä kaikki sopimukset, kuka hoitaa asiat ja nämä sitte, jos se tilanne tullee etteen.

Ilona Pietarinen: Tuo olikin erittäin hyvä tuo asioitten hoitaminen, koska monta kertaa sitten jos ei ookaan nimetty sitä asioitten hoitajaa, niin on hyvin hankala sitten, jos tulee vaikka joku halvaus ja semmonen, että esimerkiksi ei pysty ennää ite allekirjoittamaan. Tai ei oo ennää niin sanotusti oikeustoimikelponen niitä omia asioitaan hoitamaan, niin sitten onki hankala, että miten päästään eteenpäin. Leena?

Leena Ilvonen: Niin, että kyllä kannattaa tietysti tämmöset just pankkiasiat ja tämmönen edunvalvontavaltuutus niin kannattas tehä ihan hyvissä ajoin, ku sit se on valmiina siellä, jos tullee se tilanne, että tarvittaan. Et sit on helpompi hoitaa niitä asioita. Et sitten kun, tietysti tossa kotihoidossa arvioidaan sitä tilannetta moniammatillisesti ja sitten tietysti tätä palveluasumisen jonottamista, niin tätähän käyään tietysti asiakkaan kanssa tietysti keskustellaan, kun se avuntarve on suuri ja näyttää siltä, et nyt siinä kotona ei pärjää. Tietysti omaiset on myös tässä keskustelussa mukana. Sit kokoontuu moniammatillinen tiimi ja siinä tehhään tietysti tämä palveluasumisen odottava päätös, elikkä käytännössä sitten siirtyy sinne palveluasumiseen jonottaviin. Et sillä tavalla se prosessi etenee. Kotona tietysti se, mikäli kotihoidon turvin pystyy siellä olemaan, niin kotona sitten suurin osa varmasti jonottaa. Et tietysti sit se, voi tulla sitten kuitenkin niiltä se paikka jollakin tavalla yllätyksenä, vaikka siihen on valmistautunut, et ylleensähän se mennee niin, että siihen sitte tutustutaan siihen paikkaan.

Ilona Pietarinen: Kyllä, sekin on semmone oma ja pitkähkö prosessinsa. Mutta tosiaankin niin, kun aina puhutaan tästä luopumisesta iän myötä, kyllähän sitä nuorempanakin joutuu luopumaan, mutta jotenki iän myötä, paitsi tosiaan se koti, niin myöskin sitten siellä voi olla hyvät naapurit. Pelätää, että katkeeko ne suhteet, sosiaaliset suhteet, naapureihin. Siel on rakkaita tavaroita ja tämmösiä: voi olla tauluja, kellä mitäkin, ryijyjä, kiikkutuoleja, että saako sitä sitten mittään mukkaan ottaa.

Aleksi Kaasinen: Aika mukavastihan nykysin saa kyllä ottaa omia tavaroita, ja sehän se itseasiassa taitaa ollakin, että jokaine saa sisustaa sitte oman huoneen niillä tutuilla tavaroilla.

Ilona Pietarinen: Kyllä.

Aleksi Kaasinen: Ettei ihan kaikesta tarvii luopuu kuitenkaa.

Ilona Pietarinen: Ja vaikka tässä nyt vähän jo kurkotettiin eteenpäin, mutta myöskin tietysti sitte, onko teillä minkälaisia ajatuksia tästä kotihoidon tulevaisuudesta sitten. Mitä siellä on tulossa ja haasteita tai tämmösiä keinoja vielä?

Leena Ilvonen: No tietysti nää, Aleksin aihetta sivuten, niin teknologiapalvelut tietysti lisääntyy, että tää digitalisaatio ja Siun sotekin on vähän näihin linjauksiin nyt sitoutunu. Tulee uusia pilotteja, Evondos Annan lisäys on nyt kuitenki tulossa, tämä aktiivisuuden seuranta pilotti, kotihoidon palveluja tietysti pyritään kehittämään. Tuossa aiemmin kun puhuttiin näistä tukipalveluista, niin siinä tietysti vähän jäi nuo, et aatellaan et kunnan ateriapalvelut ja tämmöset lääkkeiden annosjakelu ja nämä jäi. Mutta nämä on myös sitten tukemassa sitä kotona asumista. Sitten tietysti kotihoito on kuitenki tässä kaiken, tietyllä tavalla, kaiken ytimessä, että tällä hetkellä on meillä jonotilanne, että toivottavasti henkilöstöresursseja saatas pysyvää ja pitovoimaa. Että tietysti kotihoidon henkilöstön kehittäminen. Työ on kuitenki vaativaa, täytyy olla monelta erikoisalalta osaamista, kokonaisarviointia pystyy, hoidontarpeen arviointia pittää pystyä tekemään siellä kotona, ja kuitenkin sitä työtä tehhään yksin. Tietysti aina on se toisen hoitajan tuki, mutta niitä ratkasuja tehhään yksin. Vaikka teknologia edistyy ja nää palveluthan voijaan esimerkiks etähoivalla on todella vaikka minkälaiset mahdollisuudet näitten ryhmäkeskustelujen myötä. Pystytään kuntoutusta esimerkiks tekemään, ja silti kuitenki tarvittaan sitä ihmistä, sitä kotihoitajaa.

Ilona Pietarinen: Kyllä.

Aleksi Kaasinen: Kyllä, se on just näin. Ei se teknologia kuitenkaa korvaa sitä ihmistä, että se on yks työkalu kyllä ja mahollistaa sitten paljon, mutta ei se sitä ihmistä kuitenkaa korvaa täysin.

Ilona Pietarinen: On ollu tosi avartavaa ja hienoo keskustelua meillä tässä tämän päivän tilanteesta ja kotona asumisesta. Onkin niin, että tarvitaan uudenlaista asennetta ja innovatiivisuutta, tiedolla johtamista ja yhteistyötä sekä monenlaisia palveluja ja teknologisia ratkasuja tukemaan ja täydentämään toisiaan. Tämän on tärkeä paitsi iäkkään omalta niin myös yhteiskunnan kannalta, että kotona asuminen onnistuisi mahdollisimman pitkään iäkkään niin halutessa. Kiitos vielä teille molemmille, Leena ja Aleksi. [musiikki alkaa taustalla] Tämä oli kuudes Siun soten Mikä ikä? –podcast. Kiitos, kun olit mukana. Seuraavassa jaksossa keskustelemme aiheesta ”Mitä sitten, kun kotona ei enää pärjää?”. Tervetuloa jälleen seuraan.

[musiikki vahvistuu, hiljenee ja loppuu]