Navigaatiovalikko

Ei ole mitään sivuja, mitä näytetään nykyisellä tasolla.

Sisältöjulkaisija

angle-left Liperin terveysasemalla tiimityö on voima

Liperin terveysasemalla tiimityö on voima

Sairaanhoitajat Elina Hyttinen ja Ville Pussinen-Bollström tekevät töitä Liperin terveysasemalla. Elina on työskennellyt asemalla jo kaksi vuotta, kun taas Ville aloitti kevättalvella valmistuneena sairaanhoitajana. Kummallakin on ollut hyviä kokemuksia työyhteisöstä ja työtehtävistä.

"Tulin kuuden viikon pestiin, mutta olen ollut jo puoli vuotta. Hyvä työporukka saa minut pysymään ja päivätyö sopii tähän elämäntilanteeseen", Ville kiittelee.

Elinalla oli samankaltaiset syyt siirtyä Liperin terveysasemalle.

"Kolmivuorotyö vaihtui päivävuoroon, ja täällä on myös todella mielenkiintoiset työtehtävät sekä mahtava porukka", hän komppaa.

Monipuoliset työtehtävät ja haasteet

Liperin terveysaseman tiimimallissa jokaisella sairaanhoitajalla on oma roolinsa, mutta työtehtävät ovat kaikilla monipuolisia. Elina työskentelee pitkäaikaissairaiden parissa terveyshyötytiimissä, kun taas Ville on episoditiimissä, joka käsittelee akuutteja tapauksia.

"Meidän työhömme kuuluu esimerkiksi puhelimitse hoidontarpeen arviointi, vastaanotto ja akuuttipotilaiden hoitaminen. Päivän aikana voi tulla eteen ambulanssilla tuotava potilas, haavanhoitoja, kuulotutkimuksia tai rokotuksia", Ville kuvailee.

Työ on haastavaa, ja uuden oppiminen kuuluu olennaisena osana arkeen.

"Työmme kattaa laajan kirjon yleislääketiedettä, ja siinä saa jatkuvasti opiskella uutta", Elina lisää.

Kohtaamisia puhelimitse ja potilaan arviointia

Moni voi samaistua siihen, että terveysasemalle soittaminen saattaa olla stressaavaa. Liperin terveysaseman sairaanhoitajilla on suuri vastuu tehdä tarkka arvio potilaan tilasta, usein vain puhelun perusteella.

"Meidän täytyy luottaa siihen, mitä potilas kertoo. Se vaatii ihmistuntemusta, sillä suomalaiset, erityisesti miehet, usein vähättelevät vaivojaan. Usein taustalla on vakavampia ongelmia kuin puheista aluksi käy ilmi", Ville pohtii.

Hyvät kokemukset ja onnistumiset potilastyössä ovat kuitenkin työn suola.

"Parasta on nähdä konkreettisia tuloksia, kuten se, että saa potilaan muuttamaan elämäntapojaan ja näkee kontrollilabroissa positiivista kehitystä", Elina kertoo.

Työyhteisö ja tiimityöskentely kantavat

Elina ja Ville kuvailevat työyhteisöään lämpimästi. Terveysasemalla tiimityö on tärkeää, ja jokainen tietää, ettei yksin pärjää.

"Jokainen ymmärtää, että me tarvitsemme toinen toistamme. Se on todella tärkeää työssä. Luottamus ja yhteinen tekemisen meininki ovat tärkeitä", Ville toteaa.

"Meillä on täällä vahva yhteisöllisyys. Kun ilmapiiri on avoin ja turvallinen, voidaan asioista keskustella suoraan, rakentavasti ja parantaa toimintaamme. Ja huumori auttaa pitämään ilmapiirin rentona", Elina lisää.

Liperin erityispiirteet ja haasteet

Liperin kunnan laajuus ja väestörakenne tuovat omat haasteensa terveyspalveluihin. Elina ja Ville asuvat itsekin Liperin kunnan alueella, mikä auttaa ymmärtämään alueen asukkaiden tarpeita.

"Tämä on iso kunta, ja moni potilaistamme joutuu liikkumaan pitkiä matkoja päästäkseen hoitoon. Se tekee terveydenhuollosta paikoin haastavaa", Ville pohtii.

"Liperissä on myös paljon ikääntynyttä väestöä, ja heidän terveydenhoitonsa vaatii erityistä osaamista. Olemme ylpeitä siitä, että pystymme tarjoamaan kattavaa hoitoa", Elina jatkaa.

Liperin arki: luonto lähellä ja helppo työmatka

Vaikka Liperin kunta on maantieteellisesti laaja, Ville ja Elina näkevät siinä myös etuja.

"Asumme molemmat suht lähellä terveysasemaa – Elina Ylämyllyllä ja minä Viinijärvellä. Työmatka on sopiva, eikä täällä tarvitse etsiä parkkipaikkaa kuten keskussairaalassa. Voi vain ajaa työpaikalle, pysäköidä ja mennä pukkarin kautta töihin", Ville kertoo.

Liperissä asuville luonto on lähellä, ja harrastusmahdollisuuksia löytyy.

"Meidän takapihalta pääsee suoraan hiihtoladulle, ja koirat saavat juosta rantapoluilla. Koulut ja päiväkodit ovat matkan varrella, mikä tekee arjesta sujuvaa", Elina iloitsee.

Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että Liperissä on hyvä asua ja elää.

"Täällä on tarjolla isoja omakotitaloja hintaan, jolla EteläSuomesta saa kerrostaloasunnon. Ruuhkatkin ovat erilaisia – täällä ruuhka on pari autoa, kun taas Helsingissä ruuhka vie helposti 45 minuuttia", Elina vertaa.

Työn vastuu ja palkka

Palkkataso on hoitoalalla aina ajankohtainen keskustelunaihe sotealalla, ja Elina ja Villekin pohtivat sen suhdetta vastuuseen.

"Ravintola-alalta sotealalle siirtyneenä palkka on täällä parempi, mutta kun miettii, kuinka paljon hoitajat ovat vastuussa ihmishengistä, palkkataso ei aina vastaa sitä", Ville sanoo.

Elina on samoilla linjoilla.

"Jos ihmiset tietäisivät, mistä kaikesta hoitajat ovat vastuussa, palkat saattaisivat olla suuremmat. Varsinkin syrjäseuduilla, missä lääkäreitä on vähän, hoitajat venyvät usein osaamisensa äärirajoille", Elina kommentoi.

Pohjois-Karjalassa voi olla oma itsensä

Länsi-Suomesta itään muuttanut Ville on asunut Pohjois-Karjalassa jo kaksikymmentä vuotta.

"Täällä luonto on upea ja ihmiset välittömiä. PohjoisKarjalassa voi olla oma itsensä, ja se tekee tästä paikasta ainutlaatuisen", Ville kertoo.

Elinakin korostaa Pohjois-Karjalan rentoa ilmapiiriä.

"Täällä ihmiset ovat sallivia ja auttavaisia. Meillä on ihana naapurusto, jossa katsotaan toistemme lasten perään. Vaikka jokainen on oma itsensä, yhteisöllisyys on vahvaa", Elina mainitsee.

Liperin terveysasemalla samat asiat näkyvät myös työpaikalla.

"Täälläkin voi olla oma itsensä. Vaikka työn raamit tulevat hoitosuosituksista, jokaisen oma kädenjälki saa näkyä työssä", Elina kiteyttää.

Kiinnostaako Liperi?

Liperin kuntaan voit tutustua oheisista linkeistä:

 

Katso Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun soten avoimet työpaikat: Avoimet työpaikat
 

Pohjois-Karjalaan? Miksi mihinkään muualle?

Pohjois-Karjalasta löytyy duunia ja uramahdollisuuksia siinä missä muualtakin, mutta meillä päin vähintään yhtä tärkeää on se, mitä tapahtuu vuorokauden muina aikoina. Ja meillähän aikaa riittää, kun kaikki on lähellä ja elämän voi omistaa muiden unelmien sijaan omilleen.

Pohjois-Karjala on niille, jotka haluavat riisua turhantärkeyden minimiin ja joiden seurassa saa olla outo tai liian tuttavallinen luvan kanssa. Vaihda siis verkkarit jalkaan tai sinistä kajalia silmiin, jos siltä sattuu tuntumaan. Puhu niin kuin ajattelet ja elä sellaista elämää, joka on sinulle tarkoitettu. Lue lisää ja tule yhdeksi meistä! 

Sosiaalityöntekijä avoimet työpaikat linkki

Työpaikat yhteystiedot

Yhteystiedot

Siun sote
Rekrytointipalvelut
Torikatu 18 A, 3. krs
80100 Joensuu
 

Mikäli sinulla on jotain kysyttävää meiltä, voit lähettää meille sähköpostia osoitteeseen rekry@siunsote.fi, lääkärien työ- ja harjoittelupaikkoja koskien voit lähettää sähköpostia osoitteeseen laakari@siunsote.fi. Vastaamme kyselyihin kahden arkipäivän kuluessa.


Seuraa työmahdollisuuksiamme somessa:

Siun soten rekrytoinnin facebook-sivutSiun soten LinkedIn-sivut Siun soten rekrytoinnin instagram sivut

Tule Pohjois-Karjalaan

Tervetuloa Pohjois-Karjalaan!

Pohjois-Karjalaan? Miksi mihinkään muualle?

Pohjois-Karjalasta löytyy duunia ja uramahdollisuuksia siinä missä muualtakin, mutta meillä päin vähintään yhtä tärkeää on se, mitä tapahtuu vuorokauden muina aikoina. Ja meillähän aikaa riittää, kun kaikki on lähellä ja elämän voi omistaa muiden unelmien sijaan omilleen.

Pohjois-Karjala on niille, jotka haluavat riisua turhantärkeyden minimiin ja joiden seurassa saa olla outo tai liian tuttavallinen luvan kanssa. Vaihda siis verkkarit jalkaan tai sinistä kajalia silmiin, jos siltä sattuu tuntumaan. Puhu niin kuin ajattelet ja elä sellaista elämää, joka on sinulle tarkoitettu. Lue lisää Pohjois-Karjalan maakuntaliiton sivuilta ja tule yhdeksi meistä! 10 syytä muuttaa Pohjois-Karjalaan

 

Työ Siun sotessa -esite

somejako