[lapsen naurua]

Sonja Hartikainen: Tervetuloa kuuntelemaan Siun soten Perheen pyörteissä -podcast-sarjaa. Olen lapsiperhepalveluiden johtava sosiaalityöntekijä ja perhekeskuskoordinaattori Sonja Hartikainen ja toimin tämän podcastin juontajana. Käsittelen tässä podcastissa perheiden arkea koskettavia teemoja vaihtuvien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten sekä muiden perhekeskustoimijoiden kanssa. Lämpimästi tervetuloa mukaan. Tänään meidän on tarkoitus keskustella lasten kuntoutuksesta ja lasten toimintaterapiasta, ja tervehdys, Tuija. Tervetuloa juttelemaan näistä teemoista tänään meijän kanssa.

Tuija Klingberg: Kiitos, ja kiitos, kun sain kutsun tulla.

Sonja Hartikainen: Oli mukavaa, että pääsit, ja tiiän, että siulla on semmosta ammatillista näkökulmaa tästä asiasta paljon kertoo. Kertoisitko vähän, että minkälaista polkua oot tähän lasten toimintaterapiaan ja lasten kuntoutukseen tutustunut ja mitä teet työksesi tänä päivänä?

Tuija Klingberg: Olen toiminut lasten toimintaterapeuttina nyt 20 vuoden ajan. Tai 20 vuotta sitten valmistuin, ja koko työuran olen tehny lasten kanssa töitä sekä yksityisellä sektorilla että julkisella sektorilla. Ja tällä hetkellä oon täällä Siun sotessa, ja lasten toimintaterapiayksikössä työskentelen ja pääasiassa alle kouluikäisten lasten kanssa. Mutta toki siihen asiakaskuntaan kuuluu myös kouluikäisiä ja nuoriakin.

Sonja Hartikainen: Joo. Pystyisitkö sie, Tuija, kertomaan sitten hiukan siitä, et mitä se lasten kuntoutus käytännössä tarkottaa? Se voi olla vähän semmonen vieras asia usealle.

Tuija Klingberg: Joo, se on aika sisällöltään monimuotonen ja monialanen toimintakokonaisuus. Ja mie oon ite aatellu sen, että se kuntoutus tai kuntoutuminen, et sillä tarkotetaan toimintaa, jossa se kuntoutuja määrittää ittelleen sellaset realistiset tavotteet. Ja niitä keinoja ja sitä, et miten niitä tavoitteita kohti mennään, suunnitellaan sit yhessä asiantuntijoitten ja tässä miun työssä tietysti yhessä perheen kanssa. Laajemmin kuntoutuksen tarkotuksena on tukee ja auttaa asiakasta toimimaan siellä omassa arjessa ja omassa arkiympäristössä. Ja sillä tavalla, että ne muutokset, mitä tapahtuu siinä asiakkaan toimintakyvyssä, toteutus siellä omassa arjessa, ja sitten samalla kun tuetaan sitä merkityksellistä arkee, siitä arjesta muodostuu kuntouttavaa.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa kyllä todella merkitykselliseltä työltä. Ja sit lasten toimintaterapia on, ymmärränkö oikein, osa tätä kuntoutuspolkua? Eli mitä lasten toimintaterapia sitten käytännössä tarkottaa?

Tuija Klingberg: Joo, lasten toimintaterapia on osa kuntoutusta, tai toimintaterapia on kuntoutusalan ammatti, ja se toimintaterapia on sillä lailla asiakaslähtöstä kuntoutusta. Ja meijän tavote on antaa asiakkaalle keinoja selviytyä siellä oman elämänsä arkisissa tilanteissa. Ja se toimintaterapian teoriatausta on monitieteinen, mutta pääosin perusteet on toiminnan tieteessä. Ja se toiminnan tiede on tiede, jossa tutkitaan toiminnan mahdollistavia tekijöitä ja sitä, miten jokainen meistä selviytyy siellä omassa arjessa merkityksellisen toiminnan avulla. Ja myö aatellaan, toimintaterapeutit, että se toimintaterapian ydin on yksilön ja toiminnan ja ympäristön välinen suhde. Eli tavallaan, et tapahtupa missä tahansa niistä osista muutos, se voi vaikuttaa siihen yksilön suoriutumiseen siellä omassa arjessa. Ja sit mikä on tärkeetä toimintaterapiassa, niin myö aatellaan, että tärkeetä on se yksilön oma kokemus siitä merkityksellisyydestä ja siitä, mitä on se hänelle merkityksellinen toiminta ja merkityksellinen arki.

Toimintaterapiaa voi toteuttaa aika monella tavalla. Yksi osa sitä toimintaterapian toteuttamista on se, et lapsi käy yksilöllisessä toimintaterapiassa touhuamassa ja leikkimässä minun kanssa tai toimintaterapeutin kanssa kahden kesken, ja sitten toimintaterapia voi toteutua ja yhä useammin nykyisin toteutuukin siellä lapsen omassa arkiympäristössä kotona tai päiväkodissa. Tai sit voi toimintaterapia toteutua ryhmämuotoisena, ja toimintaterapia voi myös olla sellasta neuvontaa ja konsultaatiota sinne lähiympäristöön, jotta sitten ne lapsen muut arjen aikuiset pystyy paremmin tukemaan sen lapsen kasvua ja kehitystä. Ja yleensä kun on määritelty ne toimintaterapian tavotteet, niin sitten tehään montaa erilaista osaa näistä. Eli jos mietitään, että tavotteeksi on vaikka asetettu sellanen, et lapsi oppii itte pukemaan sukan jalkaan, niin voi olla, että se jaetaan se tavote niin, että minä siellä toimintaterapiassa lapsen kanssa harjottelen asennonhallintaa, että hän pysyy istumassa, kun sitä sukkaa laitetaan, hän pystyy käyttämään molempia käsiä laittaessaan sitä sukkaa jalkaan ja pitämään tarkkaavaisuuden ja keskittyä niin pitkään kun se sukan jalkaan laittaminen kestää ja vanhemmat kotona harjottelee sit sitä samaa asiaa ja hommaa. Vaikka sellasia riittävän suuria ja helppolaittosia sukkia. Miettivät, missä se pukeminen on parasta tehä, ja sitten vaikka suunnitellaan sitä pukemistilannetta niin, että siinä on vaikka kuvat apuna, et miten edetä siinä pukemisessa. Ja sitten päiväkodissa sen toiminnan havainnoinnin pohjalta voidaan sitten miettiä, että mikä on lapselle paras pukemispaikka. Onko se siellä muitten joukossa vai harjotellaanko ensin rauhassa omassa tilassa? Istutaanko lattialla vai istutaanko penkillä? Annetaanko kaikki vaatteet kerralla vai onko siinä aikuinen, joka antaa yhen vaatteen kerrallaan, jolloin se kokonaisuus on helpompi hahmottaa. Eli sillä lailla se toimintaterapian ajatus voi esimerkiksi edetä, ja se yksilöllinen toimintaterapia koostuu lapselle merkityksellisistä toiminnoista. Eli käytännössä lapsi on semmonen vahva toimija siellä terapiatilanteessa. Toiminta on se meijän terapeuttinen menetelmä, ja käytetään sitä toimintaa terapeuttisesti. Ja sitten se toimintaterapeutin ja asiakkaan vahva vuorovaikutussuhde tuo siihen terapiaan sitä terapeuttisuutta. Käytännössä lapsi valitsee niitä ittelleen merkityksellisiä toimintoja, ja sit mulla toimintaterapeuttina on vastuu siitä, että se toiminta muokataan ja tehdään niin, et se vastaa niihin tavotteisiin, mitä sille terapialle on asetettu. Et vaikka se ulospäin näyttää leikiltä ja onkin sitä lapsen mielestä ja minunkin mielestä, minä pääsen paljon leikkimään ja heittäytymään siihen leikkiin, niin silti sillä on vahvasti se tavote ja tavotteellisuus koko ajan. Se on siellä minun mielessä.

Sonja Hartikainen: Ja leikkihän meitä opettaa, ja leikki on lapsen työtä, että leikillä lienee paljon hyötyä oppimisessa. Kuulostaa siltä, että ne tavotteet voi hyvinkin paljon sitten vaihdella lapsesta tai perheestä toiseen noilla periaatteilla, mitä kerroit just sitten tässä.

Tuija Klingberg: Joo, kyllä. Ja sillä lailla se ajatus on, että nimenomaan lapsi ite, ja sitten tietysti, tai aattelen, et se minun asiakas on paitsi se lapsi, kuka tulee toimintaterapiaan, niin sitten se koko perhe, niin perhe ite saa olla määrittelemässä niitä asioita, mitkä on merkityksellisiä siinä heidän arjessa ja mikä on ehkä se huoli.

Sonja Hartikainen: Miten perheet lähtee mukaan tällaseen määrittelyyn? Et onko se vaikeeta, tai lapselle vaikeeta? Mikä siun kokemus siitä on?

Tuija Klingberg: No se riippuu varmasti aika paljon tilanteesta. On se välillä vaikeeta, ja voi olla, että on vaikeeta esimerkiksi se, että miten on tottunu suunnittelemaan ja olemaan toimija siinä omassa arjessa, se vanhempi tai lapsi. Ja minusta se vaatii sitä semmosta luottamuksen rakentamista ja aitoa vuorovaikutusta ja sellasta tasa-arvosuutta. Että vaikka mulla on tieto siitä toimintaterapiasta ja minä sen asiantuntijana ja ammattilaisena tuon perheen käyttöön, niin silti se asiakas, lapsi ja perhe, on asiantuntijoita siinä omassa arjessaan ja niistä asioista, et mitkä heille on merkityksellisiä. Sitten kun päästään siihen, että on syntyny se luottamuksellinen suhde ja on päästy keskustelemaan ehkä syvemminkin kun vaan siitä lapsen asiasta, myös koko perheen asioista, niin kyllä minusta sillon aika hyvin nousee sieltä lapsen arjesta ne tavotteet. Ja lapset ite on samalla tavalla, jos heihin saa luottamuksellisen suhteen, kyl hyökin on hyvin ja asettamaan niitä kuntoutuksen tavoitteita ja tiedostavat paljon sitä, että mikä on heille merkityksellistä, missä hyö haluaa osallistua siellä omassa arjessa.

Sonja Hartikainen: Tuo siun työskentelytapa kuulostaa todella semmosta asiakasta arvostavalta ja perheen ääntä kuulevalta. Täytyy sanoo, että se on näin sivustakin sosiaalihuollon ammattilaisena itelle semmonen mukava asia kuulla, että noita arvoja siellä työssä sitten haluat toteuttaa. No millasia lapsia tai millaisia perheitä millaisten haasteitten kanssa siulle sitten asiakkaaksi ohjautuu? Minkälaisia haasteita sie näät siinä arkityössä, ja minkälaisissa tilanteissa lapset ja perheet on, kun he siun työn äärelle sitten tulee?

Tuija Klingberg: No miulle ohjautuu lapsia esimerkiks, jos vanhemmilla nousee huoli jostakin tilanteesta siellä arjessa, ohjautuu neuvolasta, kouluterveydenhuollosta, varhaiskasvatuksesta, koulusta ja sitten muilta esimerkiks sosiaalialan ammattilaisilta tai psykologeilta, toisilta terapeuteilta ja aika monenlaisista paikoista. Ja yleensä kun lapselle pyydetään toimintaterapia-arviota, niin sillon ollaan huolissaan jostakin lapsen kehitykseen tai käyttäytymiseen liittyvästä asiasta, ja ne voi olla aika monenlaisia. Voi olla, että lapsi ei saavuta jotakin taitoa iänmukaisesti, tai sitten on vaikeuksia tämmösissä päivittäisissä rutiineissa: pukemisessa, ruokailussa, wc-toiminnoissa. Tai leikkiminen toisten kanssa on hankalaa, tai on huomattu esimerkiksi päiväkodissa tai esikoulussa, että jotkut sellaset ihan taidot, kynän käyttö tai rakentelutaidot, liikuntataidot, ne ei kehity ehkä samalla tavalla kun samanikäsillä lapsilla keskimäärin. Että voi sanoa, että kaikenlaisten asioitten vuoksi, kun huomataan, että lapsella on toiminnan ongelma. Ja sit ehkä yhä enenevässä määrin ohjautuu myös sellasia perheitä, missä joku toinen ammattilainen miettii vaikka lapsen käyttäytymiseen liittyviä asioita, että voiko ne johtua jostakin lapsen kehitykseen liittyvästä pulmasta vai ehkä jostakin ympäristötekijästä. Et aika paljon on ihan sellasia inhimillisiä elämään kuuluvia haasteita perheillä. Voi olla uupumusta tai mielenterveysongelmia, ehkä päihteiden käyttöä, ja se vaikuttaa sitten lapsen käyttäytymiseen ja näkyy sitten noissa lapsen arjen ympäristöissä esimerkiks erilaisina käytöshäiriöinä, ja silloin voi olla apuna miettimässä sitten, että mistähän ne pulmat johtuu.

Sonja Hartikainen: Kuvasit, Tuija, tuossa aiemmassa vastauksessas, että aika monet toimijat voi havaita lapsissa haasteita tai tuen tarpeita, joiden vuoks sitten siun ammattitaitoa halutaan käyttää tai sinua konsultoida, mut jos mietit sitten tilanteita perheiden kannalta, niin minkälaisia konkreettisia tilanteita ne voi olla, missä perhe sitten huolestuu tai kokee, että tarvitsis apua lapsen arjen helpottamiseks, niin pystytkö vähän kuvaamaan minkälainen kaari siinä? Mitä kaikkee siihen voi kuulua?

Tuija Klingberg: Yleensähän se on semmonen tilanne, että perheessä huomataan, et se arki on haastavaa ja työlästä. Voi esimerkiksi olla niin, että lapsen on vaikee keskittyä leikkimään tai hän ei jaksa istua ruokapöydässä, tai että pukeminen on vaikeeta ja haastavaa, kun vaatteet tuntuu kauheen pahalta, tai suihkuun ei voi mennä, kun se suihku tai suihkun ääni kuulostaa hankalalta. Tai kodin ulkopuolella liikkuessa lapsi jumittuu tai on kiukkunen, jos on paljon ärsykkeitä, mitä lapsi ei kykene vielä käsittelemään. Mutta kyl ne on aika monenlaisia tilanteita. Mut että just se, et se arki ja arjen tämmöset toistuvat perustoiminnat on syystä tai toisesta hankalia, ja monesti se näyttäytyy sitten lapsen käytöksessä ehkä semmosena kiukkukohtauksina tai jumitilanteina tai vetäytymisenä, ja lapsen on sit hankalampi osallistua semmosiin asioihin, mitä samanikäiset lapset yleensä osallistuu. Ja siitä nousee sitten, arjen sujumattomuudesta ja siitä, et on hankala osallistua, nousee se vanhemman huoli.

Sonja Hartikainen: Mitä hyvin tuommosia tilanteita tunnistetaan? Kuvasit tuossa, että voi olla joku ääniärsyke, joka on ihan liikaa lapselle, tai tuntoaistimus, et se, että vaatteet tuntuu pahalta, niin pysähdytäänkö semmosta yleensä sitten miettimään? Huomaako perheet sellaset asiat, tai huomataanko niitä vaikka muitten ammattilaisten toiminnassa sitten, että tällaset asiat vois häiritä?

Tuija Klingberg: Yhä enemmän huomataan, mutta monestihan näkyvä asia on se lapsen käytös ja siihen liittyvät pulmat. Et sitten pyydetään toimintaterapeutin apua vaikka lapsen itsesäätelypulmiin tai tunteiden hallinnan pulmiin ja mietitään, että miksi se on niin hankalaa, ja siinä kohdin sitten toimintaterapeutti voi olla yks ammattilainen, keneltä pyydetään sitten apua tämän asian selvittämiseksi.

Sonja Hartikainen: Voidaanko lapsen kiukku tai lapsen näkyvä ärtyneisyys tulkita väärin perheessä tai sitten muissa toimijoissa muitten ammattilaisten toimesta?

Tuija Klingberg: Kyllä voidaan. Et voidaan aatella, et lapsi on huonosti käyttäytyvä tai häntä ei ehkä oo osattu kasvattaa. Kyllä sitä sellasta ajatteluakin vielä jossain määrin on. Ja sitten ehkä taas myös toisinpäin, että joskus se lapsen käyttäytyminen kertoo sitten siitä, et siinä hänen kasvuympäristössään on jotakin semmosia asioita, mihin pitäis puuttua.

Sonja Hartikainen: Mitä, Tuija, kuvaisit sitten siitä, että miten toimintaterapiaan pääsee? Ja jos nyt sitten vanhempana olis itse huolissaan siitä, että tarvitsen apua, niin saisiko sinua lähestyä suoraan?

Tuija Klingberg: Kyllä saa. Eli täällä Siun sotessa kun työskentelen tällä perusterveydenhuollossa, niin kyllä vanhempi voi oman alueensa toimintaterapeuttiin ottaa suoraan yhteyttä ja kertoa ne huolenaiheet, ja sit voidaan miettiä, et onks se toimintaterapia se oikea tuen tarve tai oikea apu vai sitten jotakin muuta.

Sonja Hartikainen: Kuvaat jotenkin, että niin kun tossa aiemmin kerroitkin, et ne tavoitteet voi tosi paljon vaihdella lapsesta ja perheestä toiseen, mut mitäs ajallisesti tällanen toimintaterapiajakso, niin mitä se käytännössä voi perheelle tai lapselle tarkottaa? Minkälaisesta ajallisesta sitoumuksesta silloin puhutaan?

Tuija Klingberg: Yleensä se semmonen yksilöllinen toimintaterapia on jaksottaista, semmosia kymmenen kerran jaksoja. Mut minä toimintaterapeuttina voin olla perheen rinnalla kulkemassa kuitenkin useita vuosia tavalla tai toisella. Et ei välttämättä niin, että nähään viikottain, mutta sitten siinä rinnalla esimerkiksi auttamassa siirtymätilanteissa, kun lapsi siirtyy esikouluun tai kouluun, ja tuomalla sitä ymmärrystä lapsen toimintakyvystä ja olemalla tukena sitten, että minkälaisessa ympäristössä se lapsen arjen toimintakyky on parhaimmillaan, et mitä asioita kannattaa huomioida. Ja sit myös vanhempien tukena ja rinnalla kulkemassa, että minkälaiselta se arki näyttäytyy ja miten sitä arkea voidaan tukea, minkälaisia keinoja otetaan käyttöön, kun lapsi kasvaa, tai vanhemmat ehkä voimaantuu, jos heillä on ollu omia haasteita. Mut sekin vaihtelee hyvin paljon.

Sonja Hartikainen: Mikä voi olla riittävä vaikutus arkeen? Pystyykö sitä yhtään määrittämään? Tai semmonen eteenpäin meno, missä toimintaterapialla ei sitten enää ehkä oliskaan roolia lapsen tai perheen elämässä.

Tuija Klingberg: Sekin on aika yksilöllistä. Sitten kun ne siivet rupea kantamaan ja perhe toteaa, et meijän arki on hyvää, meijän arki on omannäköistä, niin sillon voidaan ehkä todeta ja usein todetaankin, et nyt ei minua tarvita tässä vaiheessa.

Sonja Hartikainen: Mitäs jos käy niin, että onkin jokin niin haasteellinen tilanne perheellä tai lapsella, että sillä toimintaterapialla ei pääsekään tilanteessa välttämättä siinä ajassa eteenpäin, mitä on suunniteltu, tai ei voida saada sitä muutosta, mitä perhe ja lapsi tarvitsis. Onko siulla keinoja sen sen jälkeen, tai miten sie voit toimia tai tukkee perhettä sitten semmosen havainnon jälkeen?

Tuija Klingberg: Kyllähän siis tietenkin on niin, et se toimintaterapia ei oo kaikissa tilanteissa se just tehokkain ja oikea tukimuoto, mutta sillonhan tässä astuu taas tää yhteistyö ja moniammatillisuus ja monialaisuus kuvioon. Et sitten voi olla, et lapsi ja perhe tarttee pitkäaikasta rinnallakulkijaa jostakin muusta ammattiryhmästä tai lapsi hyötyy toisenlaisesta kuntoutuksesta enemmän tai jostakin säännöllisestä harrastustoiminnasta tai tukihenkilötoiminnasta, ja sillon ohjataan lasta ja perhettä sitten semmosen palvelun pariin.

Sonja Hartikainen: Eli verkoston merkitys korostuu tuossakin tilanteessa, jos sitten onkin vähän haasteellisempi polku vastassa kun mitä alussa on osattu aatella.

Tuija: Kyllä.

Sonja Hartikainen: Kuvasit tuossa, että perhe on tärkeässä roolissa ja ne lasta tuntevat muut aikuiset lapsen lisäksi, mutta näätkö, että siun rinnalla on sitten muita tärkeitä toimijoita? Kun kuvasit tuossa, että niitä ympäristöjä voi olla monenlaisia, missä toimit, niin miten sitten muut ammattilaiset näyttäytyy siun työssä?

Tuija Klingberg: No hyvin tärkeinä. Mul on sellanen ihana asia tällä hetkellä omassa työssä, että mulla on tosi laaja työtiimi, ja teen monenlaisten ammattilaisten kanssa ihan arjessa töitä. Elikkä kun työskentelen lapsiperhepalvelujen tiimissä, niin siinä on sitten hyvin lähellä esimerkiksi psykologit, sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat, koulukuraattori, ja sitten hyvin tärkeinä yhteistyökumppaneina arjessa on tietenkin esimerkiksi neuvolan terveydenhoitajat, kouluterveydenhoitajat ja sitten varhaiskasvatuksen henkilöstö ja koulujen henkilöstö. Et ilman sitä yhteistyötä ei pysty tukemaan sitä lasta ja lapsen osallisuutta parhaalla mahollisella tavalla. Ja sit mie aattelen myös niin, että se yhteistyö on senkin takia hyvin merkityksellistä, mikä on itelle tässä ehkä viimeisten vuosien aikana kirkastunu, et kun perheessä voi olla monenlaisia asioita, mitkä kuormittaa tai väsyttää, niin kun mulla on niin hyvä monialanen verkosto, kenen kanssa arjessa tekee töitä, niin mie voin olla rohkea kuuntelemaan ja empaattinen kuuntelemaan ja kysymään myös semmosia asioita, mitkä ei ehkä kuulu niin perinteisesti toimintaterapeutin työnkuvaan ja suoraan sen yksilön kuntoutukseen. Mut mie voin olla varma, että mie saan työparia tai voin johdatella perhettä sitten niitten palveluitten ääreen, mitä myös sen lapsen kuntoutuksen lisäksi ehkä tarvitaan, että arki tasaantus ja että perhe voimaantus ja valtaistus sitten toimimaan siinä omassa arjessaan, ja se on semmonen tosi hieno asia omassa työssä.

Sonja Hartikainen: Koetko, että saat mukaan sitten verkostot ja ammattilaiset, silloin kun tilanne on sellanen, että joku tarvitsisi kenties laajempaa ammatillista arvioo, tai perheen ympärillä on paljon muita toimijoita? Niin ilmeisesti oot aikamoisessa risteyskohdassa omassa työssäsi, mutta saatko siihen rinnalle kulkemaan sitten toimijoita yleensä?

Tuija Klingberg: Kyllä saan. Hyvin saa. Toki tietenkin aina vaikuttaa se, että minkälaiset resurssit on tai miten paljon on aikaa. Mutta uskon, et se, että ollaan arjessa ja tehhään yhteistyötä, niin se on muovannu sitä, että meillä on aika lailla samanlainen käsitys siitä ihmisyydestä ja sit semmonen vahva usko, et kaikki halutaan toimia sen lapsen ja perheen parhaaksi. Et se perheen etu on meiän kaikkien ykkösasia. Et sitten vaikka se toisen ammattilaisen työ välillä voi herättää kysymyksiä ja sellasta pohdintaa, että miksi tehään noin tai miksi jotakin asiaa ei ehkä tehä, niin kun on se vahva luotto siihen, että meijän päämäärä on yhteinen, niin sit on ajan saatossa opittu kysymään ja ihmettelemään ja sillä lailla tultu tutuksi niitten toisten ihmisten työn ja työnkuvan kanssa. Kyllä minä koen, että saan apua ja voidaan tehdä hyvin yhteistyötä.

Sonja Hartikainen: Tuo kuulostaa tosi hienolta ja myös semmoselta perhekeskushenkiseltä, että jos ajatellaan, että perheitten olis helppo olla meijän palvelujen ääressä, olipa ne sosiaali- tai terveydenhuollon tai sivistyspalvelujen tai minkä tahansa palveluita. Mut et jos he paljon tukea tarvihtee, niin työntekijät pystys toimimaan heijän eduksi yhdessä, niin kuulostaa, et sie saat toteuttaa sellasta työtä omassa arjessasi.

Tuija Klingberg: Kyllä minä saan, ja se on tosi hieno juttu. Ja aattelen kyllä niin, että se on myös perheitten oikeus, et hyö tulevat kuulluksi niissä kaikissa asioissa, mistä on huoli. Et sillä lailla voidaan tehä sitä aidosti ennaltaehkäsevää ja vaikuttavaa työtä.

Sonja Hartikainen: Jos miettii, että perheenä olisi siinä hankalassa tilanteessa, että olis vaikka paljon huolenaiheita tai vaikka jokin yksittäinen hyvin voimakas, mutta tuntuu, että on jo käyny monella ammattilaisella eikä ehkä jaksais enää alkaa kertomaan niitä asioita uudelleen tai kertaamaan, niin kuulostaa, et tuo siun työote on sellanen, että se myös helpottaa sen asian kanssa elämistä. Että voi olla jo monta auttamisen tai tuen kokemusta tai kenties monta päällekkäistä palvelua menossa, niin tuolla ajatuksella, minkä kuvasit, niin perheenkin on ehkä helpompi ajatella sitä avun vastaanottamista.

Tuija Klingberg: No näin minä ainakin toivosin.

Sonja Hartikainen: Joo, uskotaan näin. Sie oot kokenu monenlaista työssä, kuulee sen, ja tehny monenlaista työtä ja monenlaista ammattilaista kenties tavannu siellä omalla polullasi, niin haluaisit sie kuvata vähän sitä, että minkälaisia ne esimerkit on sitten, jos onnistutaan, tai minkälaiset asiat sie pidät onnistumisena omassa työssä?

Tuija Klingberg: No niit on tosi paljon, ja niitä on ihan päivittäin. Onhan se jotenkin ihan tosi upea tunne, kun lapsen viikon kohokohta on se, että tullaan terapiaan, ja se näkyy. Ja toivon, että voin olla välittämässä semmosta innostusta lapselle ja innostusta ja uskallusta kokeilla niitä hänelle haastaviakin asioita, ja se sit näkyy siellä arjessa rohkeutena ja tämmösen toimijuuden lisääntymisenä. Mut varmaan sellasia isompia merkityksellisyyden kokemuksia on se, että kun näkee esimerkiksi terapialapsia sitten tuolla vaikka joukkueurheilun parissa, et hyö on osa sitä omaa joukkuetta ja onnistuvat peleissä ja pääsevät nauttimaan tämmösista asioista. Tai sitten, ku on tätä työuraa jo jonkun verran takana, niin sit kun kuulee, et terapialapset on kasvanu aikuisiksi, on saanut työpaikkaa, pystyny muuttamaan omilleen, ja elämä on sillä lailla lähteny kantamaan, niin onhan se sit aika hieno tunne.

Sonja Hartikainen: Sie saat selvästikin nauttia isoista onnistumisista arjessa. Onko jotakin, mitä vois parantaa siinä siun työssä, tai mitä sie toivosit tulevaisuudelta sitten? Me eletään tämmöstä isoa murrosten aikaa, kun on tulossa hyvinvointialuemuutos vuoden 2023 alusta ja koko Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto menee vähän uuteen malliin, niin mitä sie ite ajattelet tulevasta, mikä olis siun toive, visio siitä, miten hyvää toimintaterapiaa tai työskentelyä perheitten kanssa voi tehdä?

Tuija Klingberg: No mie toivosin, että jatkossakin yhä lisääntyvässä määrin pyrittäis tekemään sellasta sektorirajat ylittävää yhteistyötä. Useat eri ammattilaiset vois toimia yhessä ja ois semmosia hyvin yhteen toimivia työryhmiä sopivan kokosella väestöpohjalla. Että tulis toimijat tutuksi. Ja sitten toivon sitä sellasta ajattelua, et senkin kehittäminen jatkuu, ja uskonkin et näin on. Että se perhe on aidosti keskiössä ja se toiminta on sillä lailla asiakaslähtöistä, että perhe voi osallistua ite määrittelemään niitä palveluja ja tukimuotoja, mitä hyö tarttee tai kokevat hyödylliseksi sen heijän arjen tukemiseksi. Ja myö asiantuntijat, esimerkiks toimintaterapeutit, tuuaan siihen sitten vahvasti se meijän oma ammatillinen osaaminen siihen perheen käyttöön. Et ei sillä lailla, että annetaan niitä ohjeita ja vinkkejä sieltä ylhäältä päin, vaan että saahaan pohtia yhessä sitten niitä asioita. Toivon, että nyt erityisesti tässä perustasolla, tai kun itekin työskentelen perusterveydenhuollossa, niin tässä perustasolla rakenteissa ois semmonen mahollisuus, et ennätettäis aidosti pysähtyä sen lapsen ja perheen asioitten äärelle ja huolella kuunnella ja tehä niitä toimia. Mie luulen, et se on sellanen tosiaan ennaltaehkäsevä toimintamuoto. Ja olis aikaa sille verkostotyölle ja yhteistyölle. Et sellanen kiire tai säästäminen ei veis sitä kokonaan pois.

Sonja Hartikainen: Siun soten yks tavote on se, että lapset ja perheet tulis hyvin kohdatuksi ja se kohtaaminen ois semmosta arvostavaa ja siitä jäisi hyvä jälki mieleen ja sydämeen siitä työskentelystä, niin millaista palautetta perheet siulle siun työstä yleensä antaa, tai saatko sie palautetta perheiltä?

Tuija Klingberg: No kyllä minä jonkun verran saan, ja yleensä se on, no tietenkin perheet on ilosia siitä, et lapset yleensä tykkää. Toimintaterapiassa menetelmänä on leikki, ja se on myös semmosta lasten ja lapsen toimijuutta lisäävää. Et siitä tulee palautetta, kun lapset tulee mielellään, ja sit lapsen toiminnasta myös vanhemmat saa positiivista palautetta. Ja sitten siitä, et asioita pohditaan yhdessä, ja siitä, et on huomioitu esimerkiksi sisarukset siinä työssä, niin siitä saa palautetta. Ja sitten siitä, että kun toimijat tehhään yhessä töitä, niin että ei tartte kertoa niin monelle taholle niitä asioita. Tai että kiva, kun ootte yhessä pohtinu, ja jotenki, että päästään pitämään esimerkiksi sellasia palavereita, missä on useita lapsen toimijoita saman pöydän ääressä miettimässä yhessä vanhempien kanssa, niin siitä tullee positiivista palautetta.

Sonja Hartikainen: Se on hienoa kuulla, ja se, että kuulostaa, että perheet on turvallisessa sylissä ja turvallisen kokemuksen saa siitä työskentelystä, minkä palautteena nyt sitten kuvasit. Tähän lopuks haluaisin kysyä siulta sellasta, että kun perhe kohtaa tai vanhempi kohtaa, lapsi kohtaa hankalia tilanteita, niin siinä voi olla usein sellanen olo, että onko siitä ulospääsyä tai uskallanko lähtee hakemaan sitten tukkee tai appuu jostain muualta, ja voi olla sitä väsymystä asian äärellä, niin mitä sie sanosit sellaselle vanhemmalle tai lapselle tässä tilanteessa terveiseksi siun työn ääreltä?

Tuija Klingberg: Sanosin, että aina on toivoa ja kannattaa huolen kanssa tulla ja tulla kuulluksi. Ja sitten et välttämättä aina ei voi muuttaa kaikkea heti paremmaksi, mutta rinnalla kulkemassa ja miettimässä niitä keinoja voi aina olla. Ja kyllä minun työssä se on päivittäin läsnä, et asiat menee parempaan suuntaan. Vaikeetkin asiat voi mennä tosi paljon parempaan suuntaan, ja yleensä menee.

Sonja Hartikainen: Siulla on selvästi toivo siun työssä isossa roolissa. Kiitos, Tuija, kun oli tänään kertomassa näistä asioista, ja täytyy sanoa, että Siun sotella on selvästi helmi omassa henkilöstössään. Kiitos näistä ajatuksista.

Tuija Klingberg: Kiitos.

[lapsen naurua]