Kulttuurihyvinvointi - Podcastien tekstivastineet
Podcast pääkuva
Sisältöjulkaisija
31.12.2021
Kulttuurihyvinvointi
Miekö miepä? –podcast jakso – Kulttuurihyvinvointi
SA: Sami-Petteri Asikainen
JL: Jussi Laakkonen
SA: Moi, tervetuloa kuuntelemaan Siun soten Miekö miepä -podcast sarjaa. Mie oon sairaanhoitaja ja mielenterveysvaikuttaja Sami-Petteri Asikainen. Keskustelen podcastissa vaihtuvien vieraiden kanssa mielenkiintoisista aiheista mielenterveys aiheiden ympärillä.
Tänään aiheena on kulttuurihyvinvointi ja vieraana mulla on keskustelemassa kokemusasiantuntija Jussi Laakkonen. Pitkän linjan muusikko, mitä vähän tutkailin taustoja. Ihan tähän alkuun on miusta tosi tärkeetä avata sitä, et mitä kulttuurihyvinvointi tarkottaa ja lähteiden perusteella kyseessä on siis ihmisen yksilöllistä tai yhteisöllistä jaettua kokemusta siitä, että kulttuuri ja taide lisää hyvinvointia tai on yhteydessä siihen ja meillä jokaisella on olemassa jonkunlainen taide- ja kulttuurisuhde. Jussi minä haluan kuulla, millainen sinun suhde on taide- ja kulttuurihyvinvointiin?
JL: Joo kiitos, että pääsin tähän ja tuota omalta osaltani voin kertoa, että mulle musiikki on ollut se ykkösjuttu, että se on jo lapsuuden kodissa siellä aina soi musiikki, siellä soi levyt ja ynnä muut, että tota se on seurannu läpi elämän ja tässä sitten matkan varrella on tullut näitä pysähtymiskohtia ja muistikuvia. Musiikki ylipäätänsä on semmonen, niin kun jo tutkittukin, että se pelkkä kappaleen kuunteleminen vie sut tai viekin minut yhtäkkiä jonnekin tiettyyn tilanteeseen kauan kauan sitten ja se tulee se muistikuva paljon elävämpänä sitte. Yhtälailla tietenkin kaikki muutkin taidemuodot varmasti yhtälailla arvokkaita ja mitä tulee tämmöseen sairauksiin ja mielenterveys, masennukseen ynnä muita tälläsii, niin tota sillä on varmasti iso ja tärkee osa. Mie oon kuullut ihmisistä, joille joku vakava sairaus tullu ja mie en halunnut tässä erotella fyysisiä sairauksia eikä mielenterveys, koska mun mielestä ne kulkee käsi käessä monesti nekki.
SA: Kyllä.
JL: Joku pitkäaikaissairaushan on aina tota jollakin tavalla vaikuttaa siihen henkiseen jaksamiseen jos joku muuta väittää niin valehtellee miu mielestä, sanon suoraan näin, mutta että se esimerkiks mulla sillon aikoinaan kun mulle tuli nää fyysiset sairaudet sitten ja mulla tää musiikki niin kun tavallaan se palautu sieltä nuoruuden bändiajoista yhtäkkiä, mie rupesin sitä… mun kitara oli onneksi tallessa ja mie rupesin niitä sointuja muistelemaan ja rupes tulee sitten omasta mielestä hyviä sävellyksiä, sanottaa. En valitettavasti kyenny niitä olotiloja, mutta että tää sävellyspuoli tuli ja yhtälailla oon kuullut, että ihmiset ruppee joku maalausharrastus, joka on joskus lapsena ollut, niin tällasen sairauden myötä saisit tavallaan puhkea kukkaan joku runous, näytteleminen, kaikkihan nää on, ne on niin kun tavallaan tukkee miun mielestä sitä toipumista sitten kun antaa niille vaan sen tilan sitten ja tosiaan mulle se musiikki sitten siitä, kun niitä sävellyksiä muita saa tehtyä sitten levykin niistä. Nyt kun mie kuuntelin jälki… sillonhan ne tuli näitä maailman parhaita sävellyksiä, et kukaan muu ei tajua näitä (naurua). Okei ei se niin ole, mutta tänä päivänä kun mie sain niitä tallennettua, niin hyviä biisejä siellä on, ihan hyviä biisejä, että se on ollut mulle se voimavara ja sit ku mie pääsen keikkailemaan kunnolla ja vaikka olin todella sairaskin välillä, niin tuota se on vaan joku voimavara se on sit vaan ollu mulla ja yhtälailla se on kaikille muillekin.
SA: Kyllä. Voin täysin allekirjoittaa sen, että kun on tehnyt musiikkia, niin siinä hetkessä kun tekee niitä sanotuksia tai sävellyksiä, niin ne on maailman parhaimpia ja ite oon just tossa 2016 oma isä menehty, jolloin tein sitten lauluja ja nyt niitä vähän aika sitten kuuntelin, niin on semmonen, no ne oli sillon, ne oli sillon hyviä ja ne oli varmaan tosi koskettavia sillon. Toki ne herkistää edelleenkin, mutta et se oli se tunne oli silloin voimakkaampi niissä.
Sit tossa sanoitkin noista erilaisista jos mietitään kulttuurihyvinvoinnin tämmösiä terapiasuuntauksia taideterapiaa, musiikkiterapiaa, tanssiterapiaa ja draamaterapia on ehkä niitä tunnetuimpia ja tutkituimpia ja siellä varsinkin toi taideterapia on sellanen hyvinkin tunnettu. Jos en nyt ihan kamalasti valehtele, niin 1800-luvulla käytetty. Elikkä voiaan sanoa, että on kokemusta siitäkkin ja tuosta luin musiikkiterapiasta siitä, että monella saattaa tulla se ajatus että pitää jotenkin osata soittaa, mutta sehän ei oo se tarkotus se, että sie osaat soittaa, vaan se musiikki on vaan väline sille, että sitä voi hyödyntää ja et se voi olla sitä laulamista, soittamista. Sanoitkin tossa yhden todella tärkeen asian, se että ei oo väliä onko se fyysinen sairaus, onks se psyykkinen sairaus, vaan että musiikki voi toimia esimerkiks todella hyvänä rentoutuskeinona kiputiloihin esimerkiks, tulee ensimmäisenä mieleen.
Sie sanoit tossa, että sieltä lapsuudesta saakka on sitä musiikkia kuulunu siihen elämään. Oliko se, että koko perhe oli siinä musiikissa mukana vai oliko se sitten, että se oli keino sulle itelle sitten, niin kun löysit musiikin ja sitä kautta purkaa niitä omia tuntemuksia?
JL: Kyllä se oli isän kautta hyvinkin vahvasti, että hän oli musikaalinen ja yks semmonen mielikuva, kun hän vei minut tuonne pikku poikana armeijakaverinsa luokse ja sillä oli levysoitin sillä kaverilla ja se nosti sen neulan sen single levyn päälle ja se oli joku tämmönen instrumentaali kappale Kukkuva kello. Se on jäänyt mulla mieleen, että siinä oli jotakin älyttömän kiehtovaa ja sitten myöhemmin toisten sukulaisten kautta niin tutustuin tähän levymaailmaan. Nykyisä nuoriso ei tiedäkään mitään semmosta pahasesta. Ne ihmettelee mitä hemmetiä, että sehän kuuluu Spotifysta ja muusta suoratoistopalveluista, mutta kyllä siinä vaan se kaiho mikä siellä oli lapsueessa, niin se on edelleen on säilynyt, että siinä on jotakin.
Tosiaan se musiikki on ollut se pääjuttu ja siihen liittyy niin paljon lapsuudestakin muistoja, mitkä sitten aina kun kuulee, niin ne tulee, niin kun äsken sanoitkin, että tavallaan toivottavast pystys vielä vanhempanikin sit kun jos vaan saa ellää, niin palauttammaa musiikin kautta. Mie oon huomannut kun mie oon käynyt tossa (empiminen) mikä se silloin oli nimeltään? mutta joka tapauksessa sotaveteraania tossa lähellä tuota, niin mie kävin aina laulattamassa heitä ja siellä tosiaan ihmiset, jotka oli jo vähän niin kun tuntu, että ne on muissa maailmoissa. Ne istu jossakin pyörätuolissa, vähän niin kun poissaolevan olosena, mutta kun alettiin jotakin sen ajan, hänen nuoruuden ajan iskelmää, sen aikasta hittiä laulamaan, niin se ihminen heräs eloon. Mie oon nähnyt sen omin silmin, että se oikeesti toimii sillee myös sitten ikäihmisille ja meille kaikille.
SA: Mm, toi on aika vaikuttavaa. Tulee heti kylmät väreet kun kerrot vaikka tuosta, miten se sotaveteraaneille ja monesti jos mietitään tämmöstä ihan muistisairasta Alzheimer-potilasta tai aivoinfarktin myötä, niin on esimerkiks puhekyky tai liikuntakyky, kognitiiviset taidot heikentyneet, niin musiikki on monesti heille varsinkin semmonen iso voimavara siellä ja se on omalta työuraltaan vaikuttavimpia hetkiä on, kun on sitten hetki kun esimerkiks vaikka seurakunta tulee soittamaan virsiä ja siinä sitten muistisairas herkistyy, kun kuulee ne tutut sävelet, jotka on siellä lapsuudessa saattanut soida kotona hyvinkin usein.
No sie kun oot muusikko, niin millasia kokemuksia sulla on sitten tai palautteita ihmiset on antanut sulle? koska sie oot varmasti ihminen, joka on koskettanut myös monia muitakin omalla tekemisellä.
JL: (Yskäisy) Joo kyllä mie oon saanut tietystä kappaleesta hyvää palautettakin matkan varrella. Ihan oikeesti ihmiset on tykännyt niistä ja jotkut on tykännyt miun lauluäänestä. Jotkut taas siitä Hurriganes kokoonpano (naurua) että kaikkia sitä välitettään. Kyllähän se kun esiintyy ite ja on keikkaa paljon tehnyt, niin oppii aistimaan sen tavallaan sen feedbackin sitten ja joskus sitä on, joskus sitä ei vaan oo. Jos musiikon näkökulmaa nyt tässä käyttää, niin kyllähän se koko homman suola on se, että saa täällä livenä esittää sitä. Tykkäispä siitä vaan yks ainut ihminen, niin sekin jo riittää tavallaan, koska se on lähtökohtasesti aika mahdoton, että tota nimettömänä osais mitään (naurua) tämmösiä juttuja aikaseks, mutta tuota tokihan ne mahdollista on, että tota joo.
SA: Mm, joo. Mie tossa äsken jo aikasemmin enemmän tossa keskusteltin siitä, että sulla itellä on päihdetaustaa, mutta oot sitten ollut jo raittiina vuosia ja sit sulla on myös masennustaustaa, niin miten sie oot kokenut esimerkiks musiikin tai ylipäätään kulttuurin vaikuttavan mielenterveyden häiriön tai päihde häiriön siitä toipumisesta.
JL: Kyllä se hyvänä apuna on tottakai siinä ja tuota nyt halusin tässä vielä sanoa oikeestaan korkeakulttuuria ja sitten on tällasta, mikä se on se toinen? mutta, että tuota että mie en tämmösen korkeakulttuuriin sillee ystävä jo lähtökohtasesti oo tai voihan mä olla ystävä, mutta ei oo semmonen tausta, niin kyllä musta esimerkiks huumori toki korkeakulttuurisessahan on huumoria, mutta mie en sitä vaan välttämättä ymmärrä, mutta että olipa se mitä hyvänsä, mutta se huumori on sehän nauru jo, heläkkä nauru, että sen huomaa joskus saattaa ahistuneelta ihmiseltä tavallaan purkautua salaa semmonen. Säikähtää itekin, että nythän mie tässä nauran, että se huumorinkaan merkitystä ei voi niin kun ollenkaan väheksyä tässä yhteydessä ja mie muistan isästä oli puhetta tuossa. Isäni aikanaan Jaakko Teppoon hullaantu silloin ja muistan sen hänen riemun niistä Jaakko Tepon jutuista ja tavallaan se perintö on tänne asti kantanut, että kyllä minäkin semmosesta. Sie et tiäkkään kuka Eemeli oli, mutta että muistatko sinä, mutta hän oli Eemeli oli näitä ennen Spedejä, jos tiedät Speden niin (naurua) ennen sitä, että ja Jaakko Teppoa ennen se oli aivan hulvaton tyyppi miun mielestä, että se ihan (kerää) kerto juttuja ja se oli yhtä hymyä ja naurua. Siinä on jotain kiehtovaa siinä tyypissä. Yhtälailla näitä Eemeliä ja Jaakko Teppoja on tuolla, kun vaan avaa silmänsä ja korvansa, niin niitähän kuulee kokoajan, et se mistä lähti tämä juttu. Se huumori on tosi tärkee.
SA: Se on kyllä totta, että huumorilla on iso vaikutus ihmisseen ja ylipäätään nauramisella. Nauruterapia, no itelle tulee tietysti ensimmäisenä Naurava Kulkuri, joka tai sanotaanko että ihmettelen jos joku ei hörähä siihe jonkun verran ainakki silleensä edes pienesti, ivallisesti, että ompa tämä nyt tämmöstä…
JL: Korkeakulttuuria (naurua).
SA: Kyllä, että sillä on tosiaan iso ja monesti myös ihmisiä ite kannustan työssä siihen, että ottaa sellasta joustavuutta, että jos on vaikeita ajatuksia, niin niille voi myös vähän naurahtaa ja venyttää sitä semmoselle huumoriasteellekin ja et saa sitä joustavuutta siihen ommaan ajatukseen. Mie on vaan elämäni Naurava Kulkuri (naurua), et melkein kaikesta aina pittää jonkunlainen vitsi pyrkkii löytämään vaikeesta asioistakin, jolloin se sitten vähän aina helpottaa niitten asioitten käsittelyä ja sitten monesti jos mietitään vaikka suruprosessiakin, niin siihenkin kuuluu jossain vaiheessa vähän sitä naurahtelua ja ettei toki naurata sille ihmiselle, vaan et hän on ollu ilona meidän elämässä, et enemmän sille sitten ja niille hyville muistoille.
JL: Kyllä.
SA: Ja monesti on jopa kuullut, että muistotilaisuudet on enemmän ehkä ilosia, että niissä naurettaan, että ne ei oo sellasia itkuvirsiä välttämättä ainakkaan nykyään, että enemmän semmosta elämän juhlimista, eikä niinkään kuoleman murehtimista.
JL: Kyllä.
SA: Mites taide, jos mietitään tämmönen onko se sitten, että joku maalaa tai kattoo taidetta, niin onko sulla sellasesta kokemusta itellä?
JL: Joo kyllähän tietysti taide on kokonaisvaltaisesti kiinnostanu ja tuota kyllä mie siinä mielessä joku taidenäyttelyt ja tämmöset, niin kyllähän niissä, varsinkin kun ulkomailla käyny ja nähny oikkeesti hienoja, onhan niitä täälläkin, mut että joskus ulkomailla se tuntuu vielä hienommalta, mutta tottakai se pysäyttää ja sitä ihailee sitä ihmisten kykyä tavallaan pukkee sillä tavalla se elämä ja se elämän nälkäkin sitten johonkin tauluun ja sitten se vapaus sillä katsojalla, et se saa kattoo sen oman tunnetilansa, mikä sille sillä hetkellä sopii, niin tavallaan se on se rikkaus siinä, et voi tulkita sen omalla tavallaan jokainen. Enemmän minä tällasen näkökannan itteni kaltaselle ihmiselle, kun sen että mie oisin se tai käyn aina jossakin klassisen musiikin konsertissa, enkä hymyilis, että se ei oo oikein minun juttu, mutta suon sen kaikille toki. Jokainen sen omansa löytää. Jos siitä tullee se hetken helpotus tavallaan, et se arki unohtuu ja ehkäpä ne ikävät asiat, niin se tässä se pointti on. Se ei oo… se on se kultturi sinällään, että…
SA: Niin se onkin hyvä ajatus ja tosi tärkeetä jopa nostaa esille, että kulttuuri merkitsee jokaiselle ihmiselle eri asiaa ja et sen takia sitä omaa kulttuurisuhdetta onkin tärkee, että toisaalta myös kirkastaa, että millasesta kulttuurista minä tykkään, koska voisin aatella, että tässä eletään ihan ollaan vastakkain kaks eri sukupolvea. Meillä on varmasti erilaiset kokemukset kulttuurista ja erilaiset semmoset mieltymykset siihen, joka on toisaalta hyvä rikkaus siinä olemassa ja se, että voi toisaalta myös antaa toiselle sit sitä näkökulmaa. Jos mietitään sukupolvien yli, niin me katotaan samaa tauluu, niin mie voin kertoo sulle miun näkökulman ja sie voit siun näkökulman ja sit parhaimmillaan me voiaan tehä ihan uusia havaintoja kokonaisuudessaan sieltä.
Mites tanssi? musiikkiin usein liittyy tanssia, niin tykkääks sie tanssii? onks se tanssi tai esim. liike ollu sellane sulle ikinä, joka helpottaa oloa tai auttaa prosessoimaan ajatuksia?
JL: Elikkä sinällään, että niin kun… nyt (yskäisy) jo iäkkäämpänä sitten on sauvakävely tullu, että sillä tavallaan liike. Toki oon monesti ajatellut matkan varrella, kun musiikki menee aina niin lujjaa ytimeen, että siinäkin vois olla. Mikäs se estäs kokeilemasta yhä edelleen, että mitenkä tanssi kenties, miten se vapauttais sitä. Siitä ei omakohtasta kokemusta. Itseasiassa perinteisestä tanssista on vähän niin kun karmeet muistot (naurua). Ei niin hirvee mielellään ja sit kun on vielä aviossa, niin siinä ei enää sitä aspektia oo, että pitäs hakee seuraa, niin se tanssi ei oo ennää siinä sinällään näin rehellisesti puhuttuna.
SA: Kyllä. Mites sitten elokuva, sarjat, näytelmät?
JL: Joo ne on ihan… muistuu lapsuudesta mustavalkosta tv-ajasta nää silloinen Yle ykkönen. Näitä suomalaisia näytelmiä tuli aina muistaakseni maanantai iltasin, niin ne oli kiehtovaa kattoa. Sit kun oli kaikkia historiallisia puvustuksia muuta ja tavallaan se tuli tommoseen työeläisperheen torppaan sit se näytelmä mahdollisuus sitä kautta. Leffat on luku sinänsä, et mie voin itteeni nimittää jonkunlaiseks leffaharrastajaks. Kyl mie aika paljon yhä edelleen katon leffoja ja nyt kun Netflixit ja muut, niin sehän valikoima on periaatteessa rajaton, mutta kyl ne on ollut tärkeitä. Se on hyvin jossakin vaiheessa paennut sitä tuskaa niihin leffoihin ja muuhun, mutta ennää se ei oo sitä. Jotenkin minä vaan viihdyn. Esimerkiks eilen illalla mie katoin vanhan, jonka mää oon nähnyt monta kertaa, Al Pacino, Scarface väkivaltaleffat en suosittele unilääkkeeks, mutta emmä tiedä jostain syystä halusin ne kattoo. Sen ruisleipä paahteen siinä samalla paksulla juustolla, niin sellasia pieniä elämän nautintoja. Pikkusen salaa kun vaimo nukkuu saa syödä reilummin. Ne on hyviä nautintoja ne kyllä, että ja sallittuja ihan inhimillisiä juttuja.
Tää on muuten inhimillisyys mulla on tartuttnut nyt viimesenä viikkoina. Mie huomaan, että hyvin usein ajattelen… kun mä olin tuolla kavereitten kanssa tuolla Lapissa ja sit ku mie kuuntelin kaveria, että sen hetkisen elämän tavallaan niitä haasteita. Teki mieli sanoa jokaiselle, että no kuunteli miten inhimillisiä juttuja nuo kaverit puhhuu vähän semmosena, että kun on tämmöstä ja tämmöstä. Miten inhimillistä sitten onkaan nää asiat. Monta kertaa tää, että tätä pittää muistuttaa itelleki, että olisin inhimillisempi itellenikin ja armollisempi, että mie en tuomaroisi itteeni. Jos minä syön kuus leipäpalaa, niin mie syön ne. Minä nautin siitä paksulla juustolla, niin se on elämää. Ei siinä oo mitään pahaa.
SA: Just aattelin, että se on sitä ruokakulttuuria ja jopa semmonen aika tärkee osa niin kun semmosta nautinnon tunnetta.
JL: Joo kyllä kyllä.
SA: Sit siellä sitä hemmottelua itelleen antaa ja mikä sen parempi kun joku herkkuruoka esimerkiks illasta.
JL: Ja pikkusen salaa, niin se vielä kruunaa sen.
SA: (naurua)
JL: Nuo leffat tosiaan, niin ne on mulle kyllä niin kuin sanoinkin niin osittain pakokeino, mutta kyllä niissä on semmonen, esimerkiks nykytekniikalla kun tehhään elokuvia, kun kaikki pystytään… kohta ei ennää voi luottaa siihen mitä näkee välttämättä, että voidaan ihmisten ikää muuttaa nykytekniikalla. Siitä tulee nuorempi ja niin edelleen, mutta tuota että minä vaan tykkään siitä keinotodellisuudesta. Sitähän se pitkälti on. Toki onhan sillä… ja tv tarjoo minun mielestä niin kun hyvvääkin matskuu oikeesti. Minnuu kiinnostaa kaikki historialliset dokumentit, eläinohjelmat ja nykytekniikka. Mä pistän niin kun, huh mitä täs tapahtuu, kun aattelee jotain Avaraa luontoo 20 vuotta sitten tai saatika sitten 50 vuotta sitten, että sieltä tulee meidän iholle jo kaikki sieltä jos vaan niin kun kattoo.
Minnuu henkilökohtasesti kaikki tämmöset argeologi siihen liittyvät on kiehtonut aina ja yhä edelleen, että sieltäkin nykytekniikka löytää. Pystytään joku sademetsä, niin kartottamaan. Näytöltä vaan poistettaa puut ja yhtäkkii sieltä, että mitä siellä alla on, että onhan tää tämä aika ja jos aattelee ommaa elämää, että 60 vuotta tulee 62 tullee, mitä on tapahtunut, mitä on tapahtunut terveydenhuollossa, mitä on tapahtunut kaikissa kul-, kulttuuria on tehty aina, osattu tehdä ja parhaimmat sävellyksetkin on tehtykin sillon jo kauan sitten, mutta onhan tässä tapahtunut todella paljon, että mielenkiintoista aikaa tässä saa ellää kulttuurin näkökulmasta ja muutenkin.
SA: Sie sanoit tuossa tuon ajan, et on saanut ellää sen kulttuurin kivityksen kehityksen jos mietitään vaikka elokuvia, niitten kehityksiä varmaan musiikinkin kehitys ja niin kun kokonaisuudessaan, niin mitä kulttuuri tai puhutaanko sit musiikista tai elokuvista, mitä ne on opettanut sulle? tuleeks sulle mieleen jotain sellasta, mitä sie oot itestä opinnut tai muusta tai ylipäättää maailmasta?
JL: Niin niin kun tossa äsken viittasin, niin maailmankehä avartuu television välityksellä. On avartanu ihan totaalisesti ja tavallaan älyttömän kiehtovaa se, että sitä voi ihmiset, joilla ei oo ehkä mahdollisuutta matkustella eikä muuta, niin pystyy matkustammaan missä tahansa ja se on itelleki… oonhan minä matkustellu paljonkin, mutta tuota että kyllä mie arvostan sitä tuota mitä tv:ssä tosiaan voi halutessaan siellä on paljon muutakin, että en mie vähättelemättä Salattuja Elämiä, mutta en oo kattonut yhtään jaksoa, mutta että tota sit sieltä voi todella ammentaa kyllä paljon hyvääkin.
SA: Mites musiikki? musiikki on sulle ollu tai sen kuulee siun kerronnasta, että musiikki on ollut sulle sit semmonen tärkee voimavara, niin mitä sie oot opinnut musiikista tai musiikki on sulle opettanut sinusta?
JL: Niin se onkin hyvä kysymys, että tota…
SA: Toki se on aika haastava kysymys näin äkkiseltään ehkä esitettynä.
JL: Niin no opettanut ainakin sen, että se on niin monen kirjava sekin musiikki kaikkine eri muotoineen ja muuta. Sitten tietenkin, että onhan se on ollu hienoa, siis mulle henkilökohtasesti, et sitte mie lopulta rohkenin niitä omia (yskäisy) tehdä niitä murrosiässäkin, mutta että sitten aikuisiällä tuli taas arjen myötä tavallaan se palautu ja on se opettanut sen, että mie rohkeesti kun jos on joku tavote, niin kun mulla sit kun joku heitti sen ajatuksen, että sellasen levyn vois tehdä omakustanteena. Se oli mullistava ajatus, että hetkinen ja et se on tavallaan ollut mulle semmonen käyntikortti, että mie sillon vuonna muistaakseni olikohan se 90 jotakin, niin mie keräsin silloiselta yritykseltä 30 000 markkaa. Aika monta vastausta ei-vastausta kuulemaan kun mie menen esittämään, että mie oon Jussi Laakkonen, anteeks kuka? Ei minua tuntenu kukaan tuolla. Mulla on tämmönen unelma, että mie saan tätä musiikkia, että firmat osti sitä liikelahjaks. Tuntemattoman kaverin tuntemattomia kappaleita ja siinä pitää olla aika kirkas se fokus sillä, minulla silloin sitten. Se on mulle opettanut, että mikä tahansa on mahdollista jos sulla on se täällä, että mie sain sen rahotuksen ja sain sen levyn tehtyä ja firmat sai asiakkailleen jakaa, anteeks kenenkäs tää nyt olikaan, mutta tämmöstä liikelahjaa (naurua). Ei sillä ennää miun kohdalta ollut väliä siinä vaiheessa, mutta että se on ollut hyvä käyntikortti itelle, että elämässä onnistuu jos on vain se visio siitä, että hei nyt tää on mahdollista, nyt pittää tehä.
SA: Et siinä selkeesti kuuluu sellanen ehkä päättäväisyyden ja ehkä intohimon palo, et on halua tehdä jotain itelle tärkeetä.
JL: Kyllä.
SA: Et sitten kun löytää sitä rohkeutta, niin sitten uskaltaa ottaa niitä askeleita ja uskaltaa mennä sinne firmaan ja kuuntelemaan sen ein usean kerran, mutta silti kuitenkin toisaalta sitten taas uskaltaa mennä kuuntelemaan, että sillä voi olla se kylläkin.
JL: Niimpä niimpä. Eräs kaveri sano matkan varrella, että naisten tansseissa kyllä tarpeeks monta eitä, niin sitten tulee varmasti se kyllä.
SA: (naurua)
JL: Tuli nyt vähän kevennystä, mutta periaatteessa sama asia.
SA: Kyllä. Näin se on, että aina pitää yrittää, että voi saada myönteisen vastauksen.
JL: Kyllä kyllä.
SA: Harvoin ne kottoo tullee sitten loppujen lopuks hakemaan.
JL: Niin niin kyllä.
SA: Ja sit toki mietittään ihan mielenterveyden häiriöitäkin, niin harvemmin ehkä ne sieltä sit kotisohvalta lähtee ne asiat muuttumaan, vaan että on toisaalta päätettävä ja uskallettava otettava se askel sinne tuntemattoman puolelle ja uskallettava toivoo sitä, että kun ovi avataan, niin siellä voi olla se helpompi arki.
JL: Nimenomaan joo kyllä.
SA: Mites näin loppuun… mitä sie haluaisit sanoa kuuntelijoille, jotka miettii sitä, että haluais lähtee kulttuurin pariin sitä omaa hyvinvointia kehittämään, niin millasia vinkkejä sie voisit, mietitään vaikka musiikin saralla, että jos kiinnostaa musiikki ja se siitä, että sais hyvää oloa, niin millä tavalla vois lähtee viemään sitä asiaa eteenpäin?
JL: No mie lähtökohtasesti halusin lähtee siitä, että öö, on paljon ihmisiä kellä on mielenterveys, masennusta ynnä muuta ja kenties sitten myös nämä tavalliset asiat on sen tai aiemman elämän valintojen sitten ei oo välttämättä kondiksessa ja silloinhan ja nykysin on aika mahdotonta lähtee… esimerkiks live-musiikki maksaa 50 euroa, että tähän mie henkilökohtasesti haluun tuua korjausta lähivuosina täällä paikallisella tasolla, että jokasella olis mahdollisuus kuulla sitä mielimusiikkiaan, että se ei jäis siitä kiinni, että tuota rahasta. Hypätä rohkeesti vaan niihin elämyksiin mukaan ja mie uskallan väittää, että jos antautuu kerran kuuntelemaan mielimusiikkiaan tai taidenäyttelyä tai runon lausuntaa tai mitä tahansa, niin se varmasti jättää sellasen muistijäljen, että sitä on valmis uhraamaan sitten jatkossakin siihen sitä aikaansa ja ajastahan ei oo monestikaan kiinni, mutta se on sitten muuten. Ei vaan huvita lähteä sieltä. Kotisohva on houkuttelevampi ja ne leffat ja muut, että se elävä tilanne on aina kuitenkin erilainen. Rohkeesti vaan hakemaan minun käsittääkseni näitä. Esimerkiks teatteri on mahdollisesti eri järjestön kautta saa tukee, jos on kustannukset liian korkeet, että rohkeesti antamaan tilaisuus niille eri kulttuurimuodoille ja hyvinvoinnille mitä sieltä kautta tulee, niin terveelle ihmiselle kun myös sitten kellä on haasteita terveyden kanssa.
SA: Kyllä. Mie ite ajattelen, että meillä on Suomessa loistava kirjastoverkosto, joka on ilmanen ja se tarjoaa niin musiikkia, elokuvia kuin kirjoja ja myös kirjastoissa usein on tapahtumia, joissa pääsee ihan osallistumaan ihan ilmaseks ja varsinkin jos mietitään sitten lapsi näkökulmaa, joka on tärkeetä muistaa, että kulttuuri kuuluu kaikille iästä, sukupuolesta riippumatta, niin monet perheet varsinkin sieltä kirjastosta saa erilaisia kulttuuripalveluita hankittuu.
Kiitos Jussi.
JL: Kiitos.
SA: Oli äärettömän kiva jutella taas siun kanssa ja tää avas itellekin sellasen palon, että hei kulttuurista on apua ja kulttuuria on niin monenlaista, että se et… nyt puhuttiin toki aika pitkälti musiikista ja ehkä elokuvista, mutta siellä tosiaan on sitä ruokakulttuuria, josta voi nautiskella ihan ja on taideterapiaa, taidekulttuuria, tanssikulttuurii, näytelmiä ja sitten runoutta ja kirjottamistakin, josta tuli itseasiassa mieleen lopuks, että kirjottaminen ja runojen tekeminenhän on ihan ilmasta, että se ei vaadi myöskään taloudellista.
JL: Niin totta.
SA: Se on tosi hieno, mutta kiitos äärettömän paljon kun sain jutella siun kanssa.
JL: Kiitos samoin.