Ilona Pietarinen: Tervetuloa Siun soten Mikä ikä? -podcastin pariin. Tässä podcast-sarjassa käsittelemme laajasti ikääntymiseen liittyviä teemoja arjen kokemusten ja tilanteiden kautta. Vieraana on eri alojen ammattilaisia sekä henkilöitä, jotka tuntevat parhaiten ikääntyneen arjen, eli ikäihmisiä. Mie olen Siun soten ikäihmisten palveluista vastikään eläkkeelle jäänyt sairaanhoitaja Ilona Pietarinen. Työurani, reilun 40 vuotta, tein pääsääntöisesti ikäihmisten parissa erilaisissa tehtävissä.

(Musiikkia.)

Ilona Pietarinen: Podcastin ensimmäisen jakson aiheena on, kuka on ikäihminen. Aiheesta kanssani ovat keskustelemassa geriatrisen osaamiskeskuksen palvelupäällikkö, geriatri Pentti Saarinki ja Eläkkeensaajien keskusliiton valtuuston toisena varapuheenjohtajana sekä Joensuun kaupungin vanhusneuvoston jäsenenä ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvoston varajäsenenä toimiva Eira Väänänen. Suomen lainsäädännössä ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä eli yli 65-vuotiaita. Samaa ikärajaa käytetään myös esimerkiksi Siun soten ikäihmisten palveluissa. Yläikärajaa ikääntyneille henkilöille ei ole, joten ikäihmiset-käsite on laaja kattaen 65 vuodesta aina yli sataan vuoteen. Tässä on välissä yli 35 vuotta, ei siis mikään yhtenäinen joukko. Mitä teille, Pentti ja Eira, sana ikäihminen tuo ensimmäisenä mieleen?

Pentti Saarinki: Ikähän on vähän, miten se määritellään. Että sehän on numeroita, mut se ei todellakaan kerro siitä, onko ihminen vanha, vanhus, ikääntynyt, seniori vai mikään, vaan siitähän nyt ylipäätään, että voidaan erilaisia määritelmiä asettaa, tai on olemassa. Että on kronologinen ikä eli ne numerot, sitten biologinen ikä, että kuinka vanha se elimistö on, koska ihmiset vanhenee eri lailla. Sit voi olla vielä tämmöinen toiminnallinen ikä, että kuinka hyvässä kunnossa oot missäkin iässä. Ja muitakinhan siellä määritelmiä on, mut että onko vanhuus sairautta vai onko se vaan vanhuutta, se joskus vähän veteen piirretty viiva. Että kyllähän meillä kaikilla aistivajeita alkaa tulla: kuulo heikkenee, näkö heikkenee. Hyvinkin laajasti elimistössä tapahtuu erilaisia muutoksia vanhenemisen myötä. Tuki- ja liikuntaelimistä luuthan rupee naisilla jo haurastumaan 30:stä ylöspäin ja miehillä vähän myöhemmin esimerkiksi. Ja sitten lihaksistohan alkaa pikkuhiljaa tavallaan surkastuu, koska se on ihan tämmönen neurobiologinen tausta siihen, että tällaset lihaksia hermottavat hermot rappeutuu, niin lihakset ei toimi samalla lailla. Ne muuttuu osin rasvakudokseksi, eli tapahtuu tämmöstä lihaksiston heikkenemistä. Ja tietenkin sitten, jos mennään tonne yläpäähän, niin siellähän tapahtuu myöskin muutoksia. Että kyllä se aivojen toiminta heikkenee jollain tavalla kaikilla iän myötä. Että jos hyvin yksinkertaisesti sanois, niin normaaliin ikääntymiseen liittyy se, että lamppu ei syty niin nopeasti kuin nuorempana. Tulee vähän viiveellä asiat mieleen, mut se ei oo vielä sairautta. No toki myös sydän- ja verenkiertoelimistössä tapahtuu muutoksia. Et sydänhän rappeutuu sillä lailla, et se jäykistyy ja sen toiminta vähän heikkenee, vaikkei ois mitään sairauttakaan. Eli se pumppuvoima heikkenee. Iho vanhenee. Sehän näkyy päälle päin. Ryppyjä alkaa tulla itse kullekin. [naurahtaa] Ja se on väistämätöntä. Ihan laajalla alueella kaikissa elimissä tapahtuu niitä muutoksia. Mutta tääkin on taas, että jos oot saanu hyvät geenit, niin tapahtuu hitaammin. Ja taas sitten toisinpäin. Ja toki tietenkin sitten niillä elämäntavoilla voi vaikuttaa siihen, miten asiat etenee.

Eira Väänänen: Mie haluaisin kans tuossa sanoa, meillä käytetään tämmöstä termiä, etät meitä karsitaan. Ikäihmisinä meitä karsitaan. Keneltä lähtee näkö, kenellä lähtee kuulo, kenellä lähtee fyysinen toimintakyky, kenellä muisti. Eli myö ollaan hyvin eri tavalla eri ihmiset vanhenee. Sitä voi sanoa vaan, minä sanon sitä vanhenemiseks kun alkaa toimintakyky heikentyä. Että sillon sitten hän vanhenee nyt sillä tavalla, ja minä vanhenen tällä tavalla. Että myö ei kaikki vanheta ollenkaan samalla tavalla tai toimintakyky heikkene. Että on erilaisia vanhenemisia. 

Pentti Saarinki: Ikääntyneet tai iäkkäät on hyvin hyvinkin tämmönen, sanoisinko heterogeeninen ryhmä. Että joku 85-vuotias voi olla täysin toimintakykyinen ja hyväkuntonen. Toimintakykyinen ikä on siis hyvä, eikä hän pidä itseään vanhuksena tai edes vanhana. Mutta, no esimerkkinä tästä isoäitini, joka eli lähes 102-vuotiaaks, niin 95-vuotiaana hän sano mulle, et ”en minä mikään vanha vielä ole” itsenäisesti asuva. Täysin omillaan tuli toimeen. Mut niin, se on hyvinkin semmonen subjektiivinenkin kokemus tai ajatus siitä, että mitä se ikä on. Että ei se… numerot on numeroita, mutta ihmiset on erilaisia. 

Ilona Pietarinen: Kyllä. Ei oo mikään yhtenäinen joukko. 

Pentti Saarinki: Ei. Ei todellakaan.

Eira Väänänen: Nyt mitä minä ajattelen tätä ikääntymistä, eli nyt ite oon täyttäny 75 vuotta, ja kyllä tuohon seitsemäänkymmeneen, ylikin, tuntu, et en minä ihan vielä vanhus ole. Mutta nyt kun sitten tuli vähän kremppoja ja sairauksia tuossa toissa vuonna, niin sit alkoi jo tuntua, että kyllä minusta taitaa vanhus tulla. Ja nyt tätä nimitystä ollaan mietitty hyvinkin paljon tuolla esimerkiks vanhusneuvostossa, että mitä nimeä käytetään esimerkiks vanhusneuvostosta. Ja siellä nyt kun uusi vanhusneuvosto aloitti viime syksynä tai keväällä, niin siellähän tuli heti uusien jäsenten, että he ei tykkää, että tää on vanhusneuvosto. No minun piti tähän ihan sitten itseni paneutua tiukkaan, että mikä on se vanhusneuvoston nimi. Onko se… millä tavalla sitä nyt sitten markkinoidaan ja miten se tulee esille? Elikkä siellä on, että se olis seniori, olis ikäihminen, eläkeläisistä puhutaan. Jotkut vanhusneuvostot on muuttaneet nimensä. Joku on eläkeläisneuvosto, ja eläkeläisneuvottelukunta oli Maakuntaliitossa aikanaan. Ja nyt sitten, kun kuitenkin laissa puhutaan, on vanhuspalvelulaki, ja puhutaan ikälaki, vanhuspalvelulaki. Sitten on hyvinvointialueen vanhusneuvosto. On valtakunnallisesti vanhusasiavaltuutettu, ja nyt eläkeläisjärjestöt ajavat myös tänne hyvinvointialueelle näitä vanhusasiavaltuutettuja tai vanhusasiamies-nimikkeellä, niin se nyt on vielä varmaan auki ne nimikkeet. Ja itse kun tämä meillä siellä vanhusneuvostossa tuli esille tämä asia, niin minua se otti vähän ihan syvällisesti ja läksin tutkimaan, että mikä on se virallinen nimi. Eli nyt on tehty tutkimusta, mitä nimeä halutaan käytettävän ikäihmisistä tai vanhuksista. Eli vanhus-nimi oli kaikkein eniten käytetty ja siis äänestettiin ihan, tai tutkimuksessa, että vanhus-nimi on hyvä. Toisena tuli ikäihminen, ja sitten tuli seniori. Ja tämä seniori-nimitys on minusta semmoinen kikkailunimi. Eli en oikeen sitä minä ainakaan ite hyväksy. Ja nyt kun tätä tutkimustani tein sen jälkeen, kun siellä vanhusneuvostossa tämä tuli esille, niin sitä mietin ja mietin, mitenkä tämä on viisasta, ja kyllähän moni 65 vuotta täyttänyt vanhuseläkkeelle tuleva ei ehkä tykkää olla vanhus. Hän tykkää olla ikäihminen, tai ihan vaan ei tätä vanhus-nimee hyväksy. Ja mitä mie tuolla ite pyörin paljon ikääntyvän väestön joukossa, niin ei ne itestään halua vanhus-nimeä käytettävän. Mutta sitten kun on nämä julkiset asiat ja nämä, niin niissä se vanhus tietysti on esillä ja vanhus-nimeä käytetään tietyissä asioissa. Ja niin ku iteki sanoin tuossa, että iteki nyt alan tulla vanhukseksi. 

Ilona Pietarinen: Vielä, Eira, sulta kysyisin, että tuossa tuli tää nimikkeet jo tietyllä tavalla ja miten ootte niitä tutkinu ja mikä saa niitä ääniä eniten, mutta mites, rajautuuko siinä, tai minkälaista teidän toiminta, et ihan lyhyesti jos kerrot, että minkä ikäisen tai kenen asioita vanhusneuvosto nyt sitten pääsääntöisesti ajaa?

Eira Väänänen: No kyllä kaikkien varmaan ikääntyvien, ja vanhukset tietysti on sitten ne, jotka ovat niitä heikompikuntoisia, joitten asioita meidän tarvitsee, joitten palveluista meidän tulee pitää huolta. Että ne on lakisääteisiä ja oikein ohjautuneita. Eli näin minä sen ymmärrän ja niin varmasti moni muukin ymmärtää, että me enimmäkseen hoidetaan vanhusten asioita eli niiden, jotka ite ei pysty enää asioitansa hoitamaan. Heidän puolestaan me tehhään sitä työtä.

Pentti Saarinki: Jos saan vielä kommentoida, niin aika usein ajatellaan näin, että 75 on sellanen ikäraja, et sen jälkeen monet tällaset esimerkiks sairaudet merkittävästi lisääntyy. Mut ihan kansainvälisessä kirjallisuudessa sitten puhutaan tämmösestä oldest old eli plus 85, niin siitä ikäryhmästä ehkä vois alkaa käyttää vanhus-termiä. Mut jos hoidetaan yli 65-vuotiaitten asiaa, niin hetkinen, minä täytän kahen viikon kuluttua 65, olenko minä siis vanhus? En ole. [naurahtaa] En hyväksy tuota nimitystä minäkään.

Ilona Pietarinen: Tuo olikin hyvä puheenvuoro aasinsiltana seuraavaan. Kun ikääntymisestä käytetään näitä termejä, tulikin jo tässä vähän jo, sivuttiin, mutta on tutkittu myöskin, et näitä erilaisia nimityksiä, niin ikääntynyt, iäkäs, ikäihminen, seniori, vanhus, ja tutkimuksissa on käytetty myös erilaisia termejä, joilla on pyritty jaottelemaan ikäihmisiä pienempiin ryhmiin kuten nuoret iäkkäät, 60–69-vuotiaat, keski,ikäiset iäkkäät, 70–79-vuotiaat, vanhat iäkkäät, 80–89-vuotiaat ja hyvin vanhat iäkkäät, 90–99, ja meniskö se sinne yli 100 vuotta. Myös termit, jotka mulle ainakin itelle oli ihan uusia, kuulin ensimmäisen kerran, on tämmösiä kun go go –vaihe elikkä 65 ja plus, johon myö nyt Pentti taidetaan kuulua tässä vaiheessa, mutta myöskin hyvin paljon vanhemmatkin voi kuuluu tähän. Seuraava olis low go –vaihe, 75 ja plus, ja no go -vaihe, 80 ja plus. Yleisesti vanhuuden katsotaan alkavan sieltä 75 vuoden, niin ku sanoitki jo Pentti, mutta vielä tuohon terminologiaan ja tuohon jaotteluun, niin itsellä on paljon tuttavia, jotka ovat siellä lähempänä 80:tä ja ylikin ja ovat varmasti vielä ihan tässä go go –vaiheessa. Että se on niin yksilöllistä. Mutta onko näistä termeistä, tuleeko teille vielä jotakin? Mites nää jaottelut teistä kuulosti?

Pentti Saarinki: Niin, no tää on vähän vaikeeta. Mutta että en ite kyllä käyttäs tosiaankaan vanhus-termiä kohta itsestäni. Tai sanotaan, että ehkä siellä 80–85, siellä sitten vois ajatella, mutta sekin on taas hyvin subjektiivinen näkemys. Joku voi pitää itseensä nuorena vielä 85-vuotiaana. Et joku ikääntyvä tai ikääntynyt ihminen vois olla aika semmonen neutraali termi tai… minun mielestä. Ei tästäkään, tuollakin, mitä nyt geriatrien kans oon keskustellu, niin ihan sellasta selkeetä näkemystä, että mitä termiä pitäs käyttää. Että en sen tarkemmin osaa tätä määritellä minäkään. 

Ilona Pietarinen: Eiköhän nämä voi luokitella sillä tavalla. 

Pentti Saarinki: Niin. 

Ilona Pietarinen: Mutta että näillä nimikkeillä voi leikitellä ja niitä voi sitten nimetä. 

Pentti Saarinki: Kyllä. 

Ilona Pietarinen: No tilastot osoittavat, että ikäihmisten määrä kasvaa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 Suomessa oli hieman vajaat 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta. Kymmenen vuoden kuluttua määrän ennustetaan olevan noin 200 000 enemmän, eli noin 1,5 miljoonaa. Elinajanodote on pidentynyt. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 syntyneiden poikien elinajanodote on 79 vuotta ja tyttöjen 84,6 vuotta.

Pentti Saarinki: Ylipäätään kun se elinajanodote on lisääntynyt, niin sehän on tarkottanu sitä, et se toiminnallinen ikä nimenomaan sitten kasvaa. Että ollaan toimintakykyisiä pitempään.

Ilona Pietarinen: Kyllä.

Eira Väänänen: Niin, kyllähän tässä itekin ajattelen tätä omaa toiminnallisuuttani eläkkeelle jäämisen jälkeen, niin oon monesti sanonut, että mie oisin voinu olla ihan seitsenkymppiseks työssä, koska miun työ oli semmosta, ei niin fyysistä rasitteita tarvinnu. Että se oli enempi täällä puhepuolella ja henkisellä puolella ne minun työt. Että siinä mielessä olisin voinu toimia ihan työelämässä siihen seittemänkymppiseks asti. Ja niinhän ne eläkeiät nousevat ja ihmisten elinikä nousee. Ite olen jo elänyt kymmenen vuotta kun minun äitini. Ja siihenkin vertaan, jos minun lapset elävät yli kymmenen. Eihän tätä vielä tiiä. Ei oo ihan loppusuoraa vielä mullekaan määrätty. Mutta minkä verran sitten? Että kai tää ihan totta on, että elinikä nousee ja varmasti ihmisten toimintakyky nousee, jos he vaan pitävät huolta itsestänsä ja miten heitä ohjataan pitämään huolta itsestänstä. Että monesti tuolla järjestöissä mietitään sitä, että se hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja ylläpitäminen olis semmonen tärkee asia niille, jotka on jääneet eläkkeelle, tai siis jo jääneet vanhuuseläkkeelle 65-vuotiaina. Että he osaisivat pitää itestänsä huolta liikunnalla ja hyvällä terveellisellä ravinnolla ja muulla, ja ite myökin järjestöissä pidetään tämmösiä tietoiskuja aina ja opastustilaisuuksia meidän jäsenillemme, että sitten heräisivät, jos on jotain tämmöstä ongelmaa, että tarvii opastusta. Tietysti sitten on nämä yksinäisyys ja päihteittenkäyttäjät, jotka voi syrjäytyä, ja niitten elinikä on varmasti monesti vähän lyhyempi. Että mitenkä heitä pystytään opastamaan jo ennen eläkkeelle jäämistä, ennen vanhuutta?

Ilona Pietarinen: Hyvä. Siinä tuli hyviä asioita ja tämmösille 65 täyttäneille muistutusta, että itsestä on pidettävä huolta. Tässä paljon puhuttiin jo siitä, että ite voi vaikuttaa tähän ikääntymiseen ja niihin vaikuttaviin tekijöihin, mutta vielä voisin näiltä kanssakeskustelijoilta saada mielipiteitä, että mitä Eira tuossa jo vähän kertoilikin, että mitä kaikkee, mutta että missä vaiheessa olisi hyvä aloittaa sitten tämä itsestä huolehtiminen ja itsensä hoitaminen? Et voitko Pentti vaikka vastata siihen ensin?

Pentti Saarinki: No, sanoisin näin, että se on elämän mittainen prosessi. Hyvinkin paljonhan monien sairauksienkin pohja luodaan jo keski-iässä, keski-iän elämäntavoilla. Et jos siellä ei paljon panosta itteensä, niin voi olla odotettavissa ongelmia sitten vähän ikääntyneenä, sanotaanko näin. Mutta ne keskeiset asiat on tietenkin tämä liikunta ja ravitsemus. Toki myöskin sitten sosiaaliset suhteet on hyvin tärkee asia. Mut että missään iässä ei oo myöhäistä alottaa näitä terveellisiä elmäntapoja. Eli tästä on ihan kansainvälisesti arvostettuu tutkimusnäyttöökin. Ihan suomalainen tutkijaryhmä on tehny tämmösen niin sanotun FINGER-tutkimuksen, jossa oli eläkkeelle jääviä ihmisiä molemmin puolin sen 65. Oli tiettyjä vähän sellasia riskitekijöitä, mutta aika terveita ihmisiä, jotka sitten pantiin tekemään erilaisia asioita. Heiltä mitattiin näitä perusasioita: verenpainetta, kolesterolia. Annettiin liikunnallista ohjausta sekä yksilöllisesti että ryhmässä. Sitten alettiin tekemään tämmösiä muistiharjoituksia, kognitiivisia harjoitteita, ja tosiaan sit jos oli jotain verenpaine- tai kolesteroliongelmaa, niin niihin panostettiin. Niin kyllä tällaisilla interventioilla, niin ku sanotaan, sillä voi muutamassa vuodessa jo lykätä esimerkiks muistisairauden alkua. Ja sitten ylipäätään missä iässä tahansa, jos lähetään enempi liikuntaa harrastamaan tai panostetaan vähän siihen ravitsemukseen, niin kyllä tästäkin on ihan tieteellistä näyttöö. Toki sitten jos ollaan siellä jo toinen jalka haudassa, niin sitten ei ehkä niin sanotusti enää kannata. Tai siis ollaan jo pitkällä siellä hoivakodissa toisten autettavana, niin ei varmasti sieltä geriatri tai kukaan muukaan enää ylös saa. Mutta keskeisiä asioita on siis liikunta. Riittää esimerkiks reipasta kävelyä puol tuntia lähes joka päivä viitenä päivänä viikossa. Tokihan se voi olla myös hyötyliikuntaa. Ei sen tarvi olla, että nyt mä lähen lenkille tai kuntosalille tai jotain tämmöstä. Hyvin paljonhan nää meidän ikäihmiset täällä maakunnassa tekee just tätä, että halonhakkuuta ynnä muuta. Ja sit tää terveellinen ravitsemus, voihan se olla joku tämmönen Välimeren ruokavalio tai sitten Itämeren ruokavalio. Että joka tapauksessa sisältää paljon vihanneksia ja kasviksia, marjoja, hedelmiä. Marjoja on metsät täällä täynnä. Kalaa aika paljon. Vähemmän sitä tyydyttynyttä rasvaa. Elikkä ei voita leivälle ainakaan siellä kovin varhaisessa ikääntymisvaiheessa vielä. Ja siis nää yleisesti tunnetut terveelliset elämäntavat ja ravitsemustottumukset, niin kyllä näillä voidaan siirtää, tai jatkaa sitä toiminnallista ikää pitempään. 

Ilona Pietarinen: Eli mitä varhaisemmassa vaiheessa nämä elintavat ja tottumukset olis terveellä pohjalla, niin sitä parempaa ikäihmisen elämää, vanhuuden elämä on odotettavissa.

Eira Väänänen: Nythän meillä on hyvin paljon niitä älyrannekkeita. Seurataan, montako askelta on tänä päivänä kävelty, ja siellä on jopa sitten tämä, sanoo että nyt on liikkeelle lähdettävä. Ja näitä on hyvin paljon meidän ikäihmisillä, näitä tietysti yksinäisillä on näitä haasteita. Heillä ei niin hyvin tule lähdettyä liikkeelle kun jos on pariskunta tai… Semmoset ihmiset, jotka lähtee noihin kerhoihin ja järjestötoimintaan, niin heille ehkä on aktiivisempaa se elämä, ja ehkä ruoka-ajat ja muut säännöllisempiä ja terveellisempi ravinto. Että ollaan aina huolissaan niistä yksin jäävistä. Se yksinäisyys on yks paha. Täällä meilläkin on niitä semmosia, joita ei saaha liikkeelle. Mutta semmoset normaalit terveet, niin ne kyllä liikkuu. Minusta hyvin paljon liikkuvat ja seuraavat tätä päivää, missä mennään. Ottavat opikseen, kun sitä tulee televisiosta ja tulee joka paikasta sitä ohjetta paljon. Että kyllä minusta aika terveellistä elämää vietetään.

Pentti Saarinki: Joo, meillähän on myös ikäneuvolan kautta tällaista ryhmätoimintaa järjestetty intoa elämään -teemalla. Eli ympäri maakuntaa meil on siellä ammattilaisia vetämässä tämmösiä ryhmiä, noin 10 hengen ryhmiä, joissa on teemoina hyvä ravitsemus, liikunta, sosiaaliset suhteet, aivojen terveys, ja oliko vielä kodin turvallisuus yks. Et siinä on useita sessioita siinä tietyin väliajoin, ja sitten tästä on poikinu myöskin ihan sitten, nää ihmiset jatkaa ryhmässä ilman tätä ammattilaistakin. Täähän tulee alun perin Ruotsista tämmönen, ja me käytiin Espoossa ottamassa mallia siitä, tämmönen passion for life -ajatus. Mutta ne on saanu hyvän vastaanoton, ja jopa niin, että korona-aikana kun ei saanu tavata toisia, niin ne, jotka pysty, niin oli siellä muun median kautta keskenään yhteydessä. Teams, tai mikä se nyt olikaan tämä väline. Että näitä ryhmiä on järjestetty siis etänäkin. 

Ilona Pietarinen: No vielä tässä, että kuka on ikäihminen tai kuka kokee sellainen olevansa. Mikä merkitys on asenteilla? Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -ohjelmassa oli kysytty mielipidettä, koska vanhuus alkaa. Tuloksena oli, että mitä iäkkäämmältä asiaa kysyttiin, sitä myöhemmin vanhuuden katsottiin alkavan. Ja koulutustasolla oli myöskin vaikutusta sekä tällä asenteella. Jos sitten mietitään ikäihmistä ilman numeroita, niin millainen hän on? Millainen ikääntyneen ihmisen ajatellaan olevan, mitä tekevän, mistä on kiinnostunut, mitä harrastaa, missä asuu ja niin edelleen? Unohdetaanko, että ikäihminen on oman elämänsä paras asiantuntija jo elämänkokemuksensakin pohjalta?

Pentti Saarinki: Aika usein tässä terveydenhuoltoalalla mennään vähän silleen, et me vähän liikaa yritetään holhota näitä ikäihmisiä, että mikä heidän parastaan olisi. Että vähän liian vähän kuunnellaan henkilöitä itteensä. Siihen on pikkuhiljaa alkanu ite oppia, että pitää ehkä vielä enempi kuunnella. Varsinkin kun noita nuoria lääkäreitä koulutan, niin siinä ehkä helposti tulee sit tämmönen kuilu vielä, et ku on nuori lääkäri ja vähän iäkkäämpi ihminen, että ”mikä sinä oot mulle sanomaan, mikä on minulle parasta”.  

Eira Väänänen: Kun tuolla ikäihmisten mukana pyörin, niin siellähän hyvin paljon vielä opiskellaan. Eli nyt kun on täytetty 60 tai työelämästä pois, niin monet kirjautuvat erilaisille kursseille ja opintopiireihin ja opiskelevat ja hyvin paljon harrastavat kaikkea: käsitöitä ja näyttelemistä, ja kuka laulukuorossa pyörii, ja kaikkee tämmöstä toimintaa on paljon. Niin paljon, että kalenteri on mullakin aina ihan aivan täysi. 

Ilona Pietarinen: Se on hyvä, ja kun toimintakykyä on vielä jäljellä, niin hyvä, että on. Ja tuossa mitä Pentti sano, niin kyllä se kuuleminen ja tää ikäihmisen kohtaaminen on todella tärkeetä. Että kuullaan oikeasti, mitä siellä on niitä asioita ja mitä siellä on toiveita. Että ei olla päällepäsmärinä ja päättämässä toisen puolesta, mikä hänelle on hyvä. Ihmisten suhtautuminen ikään on muuttunut paljon viimeisten vuosikymmenten aikana, joten lienee ihan luonnollista, että käsitykset iästä muuttuvat. Loppujen lopuksi sehän on vain yksi luku, ja asenne ratkaisee. Tässä oli ensimmäinen Siun soten Mikä ikä? -podcastimme. Kiitos kun olitte mukanamme. Seuraavassa jaksossa keskustelemme eläkkeelle jäämisestä ja siihen liittyvästä elämänmuutoksesta. Tervetuloa jälleen seuraan.

(Musiikkia.)