Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Koulualtistumisia Joensuussa ja Ilomantsissa
12.01.2021

Koulualtistumisia Joensuussa ja Ilomantsissa

Joensuun Lyseon peruskoulun oppilaita ja henkilökuntaa on asetettu karanteeniin koronavirukselle altistumisen takia. Koronavirustartunta koulussa varmistui tänään 12. tammikuuta. Tartunnan alkuperäksi epäillään kauppakeskus Matkusta Kuopiossa, jossa Kuopion kaupunki on tiedottanut mahdollisesta joukkoaltistumisesta koronavirukselle 2.–10.1.2021 välillä.

Karanteeniin asetettuja henkilöitä on Joensuusta yhteensä noin 60 ja Siun sote on ollut heihin suoraan yhteydessä. Oppilaitos on tiedottanut koulutyön järjestelyistä Wilma-viestillä.

Tiistaina iltapäivällä myös Ilomantsissa varmistui koulualtistuminen, jonka selvittäminen on kesken. Altistuneita kartoitetaan paraikaa ja heidät pyritään tavoittamaan illan aikana. Asiasta tiedotetaan tarkemmin huomenna keskiviikkona 13.1. klo 12 mennessä.

Maskia suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on päivittänyt kansalaisille tarkoitettua maskisuositustaan viime perjantaina, ja kasvomaskin käyttöä suositellaan jatkossa kaikille yli 12-vuotiaille. THL suosittelee kasvomaskin käyttöä koko maassa. Kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevilla alueilla maskin käyttöä suositellaan peruskouluissa kuudennesta luokasta lähtien sekä toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa.

Pohjois-Karjala on epidemian kiihtymisvaiheessa, joten maskisuositus laajenee myös täällä.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)