Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Koronavirustilanne Siun soten toiminta-alueella 7.10.
07.10.2020

Koronavirustilanne Siun soten toiminta-alueella 7.10.

Siun soten toiminta-alueen koronavirustartuntaketjujen selvitystyö jatkuu kiivaana. Joensuussa ja Pohjois-Karjalan keskussairaalassa viime viikon lopulla paljastuneessa koronavirustartuntojen ryppäässä on varmistunut eilisen ja tämän päivän aikana kahdeksan uutta tartuntaa.

Noin 150 henkilöä karanteenissa eri puolilla maakuntaa

Kaikkiaan Siun soten toiminta-alueella on tällä hetkellä noin 150 henkilöä karanteenissa koronavirukselle altistumisen takia. Altistuminen ei vielä tarkoita sitä, että olisi saanut tartunnan. Karanteenin tarkoitus on estää lisäaltistumisia ja jatkotartuntoja, jos virukselle altistunut henkilö sairastuu itse.  

– Altistuneiden määrä on suuri, mutta olemme onneksi tähän mennessä pystyneet tavoittamaan heidät tehokkaasti. Tämä on tärkeää, jotta tartunta- ja altistumisketjut saadaan katkaistua, eikä virus pääse leviämään hallitsemattomasti väestössä, toteaa infektioylilääkäri Jennifer Sieberns Siun sotelta.

On todennäköistä, että uusia tartuntoja varmistuu lähiviikkoina vielä lisää altistuneiden suuren määrän takia. Vaikutukset myös ulottuvat laajalle maakunnassa, sillä altistuneita ja tartunnan saaneita on eri kunnista.

Siun soten omissa palveluissa henkilökunnan karanteenit ovat vaikuttaneet keskussairaalalla erityisesti fysio- ja toimintaterapiapalvelujen saatavuuteen, lisäksi Työtanhuan toimintakeskus Kontiolahdella on suljettu loppuviikon ajaksi.

Lieksan tartuntarypäs hiljentynyt

Lieksassa 21.9. alkanut tartuntarypäs on selkeästi hiljentynyt. Lieksan kaupungin alueella voimassa ollut tiukennettu kasvomaskisuositus sekä kaupungin toimipaikkojen sulut päättyvät tänään. Lieksan kaupunki ja Siun sote tiedottavat asiasta erikseen.

Mahdollisia altistumisia Bomban kylpylässä

Mahdollisia altistumisia on voinut tapahtua Bomban kylpylässä viime viikonloppuna lauantaipäivän ja sunnuntaiaamun aikana. Viikonloppuna kylpylässä asioineella henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Tartunta liittyy Joensuun ja keskussairaalan tartuntaketjuun.

Altistumisia on voinut tapahtua lauantaina 3.10. ravintola Trattoria Pielisessä klo 9.30–10 sekä 19.30–21 ja kylpylässä klo 16.30–18 välillä. Sunnuntaina 4.10. altistumisia on voinut tapahtua ravintola Trattoria Pielisessä aamiaisella klo 9.30–10 välillä.

Samaan aikaan kylpylässä ja ravintolassa olleita kehotetaan seuraamaan oireitaan ja hakeutumaan tarvittaessa koronavirustestiin.

Koronavirustilanne muuttuu nopeasti

Lieksan ja Joensuun tartuntaryppäiden lisäksi Siun soten toiminta-alueella on viime viikkojen aikana todettu muutamia yksittäisiä koronavirustartuntoja. Altistuneet on kartoitettu ja heihin on oltu suoraan yhteydessä. Suurimmassa osassa tapauksista tartunnan alkuperä on pystytty jäljittämään.

– Koronavirustilanteessa tapahtuu tällä hetkellä todella nopeita muutoksia. Tällaisessa tilanteessa tärkeitä ovat paikalliset täsmätoimenpiteet tartuntojen ehkäisemiseksi. Tällainen on nyt esimerkiksi kasvomaskien käyttö Siun soten terveyspalveluissa, kertoo toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalveluista.   

Siun soten terveyspalveluissa otettiin maanantaina kasvomaskit käyttöön kaikessa asiakastyössä sekä toimipisteiden yleisissä tiloissa kuten odotusauloissa. Myös asiakkaiden ja potilaiden toivotaan huomioivan maskin käytön Siun soten toimipaikoissa, jos sen käyttö on henkilölle mahdollista.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)