Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Koronavirusta on edelleen paljon liikkeellä
Artikkelin kuva
25.02.2022

Koronavirusta on edelleen paljon liikkeellä

Pohjois-Karjalassa on edelleen paljon koronavirusta liikkeellä, mikä näkyy muun muassa runsaina poissaoloina kouluissa, varhaiskasvatuksessa sekä työpaikoilla. Valtaosa tartunnoista todetaan kotitesteillä, jotka eivät tilastotiedoissa näy. Laboratoriotesteillä todettuja tartuntoja todettiin viime viikolla 740, mikä on reilut sata tartuntaa enemmän kuin edellisellä viikolla. Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä oli kirjattu noin 350.

- Koronavirusta on edelleen paljon liikkeellä, mutta tilanne on pysynyt tasaisena. Sairaalassa on koko ajan koronapotilaita hoidettavana, mutta määrä on pysynyt suhteellisen samana viikosta toiseen ja pystymme tilanteen hoitamaan, kuvaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtaja, ylilääkäri Jukka Heikkinen Siun sotesta.

- Yhteiskunnan avaaminen ja rajoitusten lieventäminen ei tarkoita sitä, että koronaepidemia olisi loppunut. Jatkossa on entistä enemmän merkitystä sillä, miten meistä kukin yksilöinä toimii ja huolehtii rokotussuojansa kuntoon, muistuttaa Heikkinen.

Pohjois-Karjalan koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä kokoontui 24.2. arvioimaan tilannetta sekä maakunnassa voimassa olevien suositusten riittävyyttä. Valtakunnallinen etätyösuositus on päättymässä helmikuun lopussa. Tilannekuvatyöryhmän arvion mukaan suositusta ei ole tarvetta jatkaa tämän jälkeen myöskään Pohjois-Karjalassa.

- Etä- ja lähityön yhdistämistä kannattaa työpaikoilla jatkaa, näin myös valtakunnallisesti ohjeistetaan, Heikkinen toteaa.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan edelleen kaikissa sisätiloissa ja ulkotiloissa, joissa liikkuu muita ihmisiä. Myös hyvää käsi- ja yskimishygieniaa on edelleen aina tarpeen noudattaa.

Pohjois-Karjalassa voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.

Pohjois-Karjalan koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä kokoontuu jatkossa kahden viikon välein. Jatkossa myös tilannekuvasta kertova tiedote julkaistaan kahden viikon välein, työryhmän kokoontumisten mukaan. Työryhmän seuraavan kokous on torstaina 10.3.2022.

Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 7 (14.–20.2.2022)

Pohjois-Karjalan alueellinen testausstrategia painottaa kotitestejä, eikä kaikkia oireisia ohjata terveydenhuollossa tehtävään koronatestiin. Kotitesteillä todetut koronatartunnat eivät näy tilastoiduissa tartuntamäärissä eivätkä ilmaantuvuusluvuissa.

  • Koronavirustartuntojen määrä: 740, muutos edellisviikkoon +111
  • Tartunnan saaneista rokottamattomia 28,3 %, 1. rokotuksen saaneita 7,5 %, 2–3 rokotetta saaneilla 61,6 %. Rokotustieto puuttuu - %.
  • 14 vrk ilmaantuvuus (7.–20.2.2022): 763,41, muutos +116,28. Ilmaantuvuus kertoo tartuntojen määrän 100 000 asukasta kohden.
  • Koronasta aiheutuva terveydenhuollon kuormitus: vaikea*
    Keskussairaalassa ja terveysasemien vuodeosastoilla hoidossa olevia potilaita yhteensä 8 (24.2.2022). Erikoissairaanhoidossa 3, perusterveydenhuollossa 5.

*Terveydenhuollon kuormitus mittaa Siun soten keskussairaalassa ja terveyskeskussairaaloissa hoidettavina olevien koronapotilaiden määrää suhteessa käytettävissä oleviin hoitopaikkoihin ja resursseihin asteikolla vähäinen – kohtalainen – vaikea

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)