Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Koronatartuntoja Siun soten ikäihmisten hoivakodeissa
04.01.2022

Koronatartuntoja Siun soten ikäihmisten hoivakodeissa

Siun soten Toivonlahden hoivakodissa Ilomantsissa sekä Senioripihan hoivakodissa Joensuussa on rajoitettu vierailuja koronavirustartuntojen ja -altistumisten takia.

Toivonlahden hoivakoti on kokonaisuudessaan asetettu karanteeniin ja hoivakodissa vierailukielto karanteenin aikana. Senioripiha puolestaan on oireseurannassa, jonka aikana vierailuja suositellaan vahvasti välttämään.

Lisäksi Kiteen kotihoidossa on todettu tartuntoja, ja sekä työntekijöitä että asiakkaita on ohjattu koronatesteihin. Yksittäisiä koronavirustapauksia on todettu useissa muissakin Siun soten hoivakodeissa, mutta ne eivät ole johtaneet laajempiin järjestelyihin.

Tartuntoja on todettu niin työntekijöillä kuin asiakkaillakin. Tartunnan saaneisiin henkilöihin ollaan suoraan yhteydessä. Altistuneet saavat tiedon ja ohjeet toimintayksiköiden kautta. Ikäihmisten palvelujen asiakkaiden omaisille tiedotetaan myös suoraan yksiköiden koronatilanteesta ja mahdollisista vierailuja koskevista rajoituksista.

Valtaosa iäkkäistä hoivakotien asukkaista on rokotettu kolmeen kertaan. Rokote suojaa hyvin vakavaa koronavirustautia vastaan, mutta ikä on edelleen suurin riskitekijä.

Siun sote pyytää omaisia ja läheisiä harkitsemaan tarkkaan, onko vierailu läheisen luona juuri nyt välttämätön vai voisiko käynnin sijaan muistaa läheistään vaikkapa puhelinsoitolla.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija, (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Annika Huotari
puh. 013 330 4526
annika.huotari(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)