Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Koronarokotusten tehosterokotukset käyntiin aikaisintaan marraskuussa
Artikkelin kuva
09.09.2022

Koronarokotusten tehosterokotukset käyntiin aikaisintaan marraskuussa

THL on suositellut koronarokotusten tehosterokotteiden antamista influenssarokotusten yhteydessä. Tehosterokotetta suositellaan yli 65-vuotiaille sekä lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluville yli 18-vuotiaille ja yli 12-vuotiaille voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille, kun edellisestä koronarokotteesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Siun sotessa on arvioitu, että influenssarokotukset käynnistyvät aikaisintaan marraskuun alkupuolella. Tarkempi aikataulu selviää myöhemmin syksyllä. Tavoitteena on aloittaa samaan aikaan influenssarokotusten kanssa myös koronarokotteiden tehosterokotukset. Rokotusten käytännön toteutusta ja ajanvarausta järjestellään parhaillaan ja asiasta tiedotetaan lähempänä rokotusten käynnistämistä. 

Koronarokotuksia jatketaan influenssarokotuksiin saakka entiseen tapaan

Siun sote jatkaa koronarokotuksia nykyisten suositusten mukaan influenssarokotusten käynnistymiseen saakka eli ainakin marraskuuhun saakka. Tällä hetkellä suurin kysyntä koronarokotuksissa on 4. rokotteille. Neljättä koronarokotetta tarjotaan yli 60-vuotiaille, yli 18-vuotiaille lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluville ja yli 12-vuotiaille voimakkaasti immuunipuutteisille, jotka ovat

  • saaneet kolme koronarokoteannosta eivätkä ole sairastaneet koronavirustautia tai
  • saaneet kaksi koronarokoteannosta ja sairastaneet kerran koronavirustaudin tai
  • saaneet yhden koronarokote annoksen ja sairastaneet kaksi erillistä koronavirustautia. Kahden tartunnan välisen ajan tulee olla vähintään kolme kuukautta, jotta niitä voidaan pitää varmuudella erillisinä tartuntoina.

Kolmannesta koronarokotteesta tulee olla kulunut vähintään kolme kuukautta.

Neljättä koronarokotetta ei anneta henkilöille, jotka ovat saaneet kolme koronarokotetta ja sairastaneet koronavirustaudin. Koronavirustauti vastaa yhtä koronarokotetta, kun rokotteen ja sairastetun taudin väli on ollut vähintään kuusi viikkoa. 

Lisäksi tarjolla on edelleen myös 1., 2. ja 3. koronarokotteita. Voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille suositellaan tällä hetkellä myös 5. koronarokotetta. Tarkemmat tiedot suositelluista rokotusryhmistä ja ajanvarauksesta voi tarkistaa Siun soten verkkosivuilta osoitteesta www.siunsote.fi/koronarokotukset.

Uusia koronarokotusaikoja tulee jälleen varattavaksi lauantaina 10.9.2022 klo 12. Tarjolla on myös jonkin verran ilta- ja viikonloppuaikoja. Esimerkiksi PK Terveyden rokotuspisteellä järjestetään koronarokotuksia klo 16 alkaen torstaina 15.9. ja torstaina 22.9. Enossa puolestaan koronarokotusaikoja on tarjolla sunnuntaina 11.9.

Verkkoajanvarauksen lisäksi koronarokotusaika on mahdollista varata puhelimitse maanantaisin klo 8–9 numerosta 013 330 2131. Muina aikoina numeroon voi jättää takaisinsoittopyynnön, joihin vastataan viikon kuluessa. Takaisinsoittopyynnön jättämisessä on tärkeää noudattaa nauhoitteessa annettavia ohjeita. Puhelimen saa sulkea vasta, kun nauhoitteessa annetaan lupa puhelimen sulkemiseen. Jos puhelimen sulkeen liian aikaisin, ei takaisinsoittopyyntö rekisteröidy eikä Siun sotelle jää tietoa pyynnöstä.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)