Koronarokotusten muistutustekstiviestit nuorille eivät lähteneet - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija
Koronarokotusten muistutustekstiviestit nuorille eivät lähteneet
Siun sote kertoi 15.10. tiedotteessa, että 20–24-vuotiaille lähetetään vielä muistutustekstiviestit koronarokotuksista ja pyritään siten kannustamaan ikäluokkaa rokotuksiin. Tekstiviestien oli määrä lähteä maanantaina 18.10. Potilastietojärjestelmästä johtuvien teknisten ongelmien takia viestejä ei ole saatu lähtemään koko ikäluokalle ja näillä näkymin tekstiviestien lähettämisestä joudutaan luopumaan.
Rokotuskattavuus on koko Pohjois-Karjalassa nousemassa yli 80 prosenttiin, jos kaikki ensimmäisen rokoteannoksen saaneet ottavat myös tehosterokotuksen. Alle 40-vuotiaiden ikäryhmissä ensimmäisen rokotteen ottaneita on kuitenkin edelleen alle 80 prosenttia. Rokotus antaa parhaan suojan koronavirustautia vastaan, ja mahdollistaa turvallisen yhteiskunnan avaamisen.
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
- Hyvinvointialueen pöytäkirjat ja esityslistat
- Hyvinvointialueen viranhaltijapäätökset
- Kuntayhtymän pöytäkirjat ja esityslistat
- Kuntayhtymän viranhaltijapäätökset (31.12.2022 saakka)
- Tilinpäätös 2021 (pdf)
- Henkilöstökertomus 2022 (pdf)
- Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021
- Alueellinen hyvinvointikertomus (pdf)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija, (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.