Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Kolumnikokoelma ikääntymisestä ja ikäihmisten palveluista
03.01.2019

Kolumnikokoelma ikääntymisestä ja ikäihmisten palveluista

Siun soten AVOT-hankkeen alun perin sanomalehti Karjalaisessa julkaistut kolumnit on koottu yhteen Älä vanhuutta pelkää! -julkaisuksi (Siun soten julkaisuja 1/2018).

Kolumneissa haluttiin nostaa esille ikääntymisen yksilöllisyyttä ja monimuotoisuutta. Kolumneissa kirjoitettiin ikääntymisestä ja ikäihmisten palveluista ihmisläheisesti ja arjen näkökulmasta. Pyrkimyksenä oli myös uudistaa ikäasenteita ja -mielikuvia.

Kirjoituksissa tuotiin esille AVOT-nimen mukaisesti ajatusta Arvokkaasta Vanhenemisesta Omatoimisuutta Tukemalla ja kuvattiin kotona asumisen monia puolia sekä korostettiin aktiivisen arjen ja omannäköisen elämän merkitystä.

Julkaisun toivotaan omalta osaltaan edistävän keskustelua arvokkaan vanhenemisen ja turvallisen arjen edellytyksistä. Julkaisun kirjoittajat ovat Siun soten ja yhteistyökumppaneiden ikäosaajia.

Siun soten AVOT-hanke päättyi vuoden 2018 lopussa. Hanke oli osa hallituksen kansallista I&O-kärkihanketta, jolla uudistetaan ikäihmisten kotihoitoa sekä kaikenikäisten omais- ja perhehoitoa.

Julkaisun voi lukea myös verkossa:
Älä vanhuutta pelkää! AVOT-kolumneja. (pdf) Toim. Arja Jämsén. Siun soten julkaisuja 1/2018.

 

 

 

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)